14 comments for “Viikon puheenaiheet, vko 40

  1. Puinen lyijykynä:
    Kelpaa tuohi, kelpaa pahvilautanen. Ei ole ranttu alustastan materiaalista, mihin kirjoittaja haluaa tarinan piirtää.
    Piirtää sileälle paperille, niin myös laudan ja parrun sahatulle pinnalle viivan tekee. Monen osaajan oiva työkalu. Hiilellä piirron jalan jatkaja. Kestää kynänjälki kosteuutta, piirtää pakkasukon paukkuessa on erämiehen kiva kaveri.

  2. Oletteko, kalliit ystävät, kaivelleet valokuva-aarteitanne¿ Tarttis saada pian talvinen kuva Värtsilän kirkosta!* Joulukorttirn aika on käden ulottuvill@! Jos nyt lunta sataa pian, niin sinne valokuvaamaan, mars, mars!

    Joulukortin kustantajaa vamaankin keljuttaa, jos ei lahjoitus kelpaa!

    Myyntitulot tietysti kirkkomme ulkomaalauksen kuluihin. Seurakunta selvittää syksyn aikana, “mitä mikin maksaa”. Ja tämä poika ainakin jaksaa.

  3. Kuuntelin aamu-uutisia. valtiovarainministeri oli sitä mieltä, ettei eläkeensaajilta perittäisi kalastusmaksuja. Kommentaattori selvitti, että tämä saattaisi nostaa demarien äänimäärää ja selvitti myös, mitä edelliset päätökset olivat vaikuttaneet äänimääriin. Eikö päätöksiä tehdäkään sen mukaan, mikä on OIKEIN, vaan miten saadaan eniten ääniä?

  4. Ministerien pitäisi keskittymään isojen asioiden äärelle – tai oikeastaan niiden kimpusta kahvitauolle poiketessaan välttää medialle läpertely. Eläkeläisten kalastusmaksu pitää laittaa samaan pöytään kuin menot, joita koituu lasten ja nuorten harrastuksista. Ne voivat olla joskus esteenä mennä mukaan kavereiden joukkoon.

    Tätä aihetta sivuten olen pari viikkoa pohtinut veronmaksun oikeutta ja erityisesti velvollisuutta. Olen selvästi yhteiskunnallinen rasite. Piäisikö minut ulkoistaa? Onko oikein, viisasta, taloudellista, kustannustehokasta, tasapuolista, tasa-arvoista, inhimillistä, että vetävät puukolla mahan auki ja siirtävät käpälästä suonta rintaan, vaikka se maksaa MALTAITA? Sillä rahallahan saisi vaikka mitä niiden iloksi, jotka ovat ns. TYÖLLISIÄ – niinkuin minäkin vuosikymmenien ajan kirkon yhteiskunnan eri sektorilla ja NYT ns. Kolmannella sektirilla.

    Ja kalliit kuluttajat – enemmän tai vähemmä ostovoimaiset – maksanhan kuitenkin vielä eläkkeestäni veroa kiinteistöverojen ja tiehoitomaksujen lisäksi. Siitä huolimatta, että kuukausieläkkeeni reilusti pienempi kuib erään eläkevakuusjärjestön johtaja kuukausipalkka. Käteen jääviä kuukausieriä en ole laskenut. En ole tarpeeksi kateellinen. Enkä aio Ruotiin paeta. Odotan kyllä aikaa, jolloin järki saa lisätilaa politiikassa – varsinkin ulkopolitiikassa – niin että Venäjä käsi kädessä Ukrainan kanssa liittyvät EU:iin.

    Saa nauraa vapaasti! Mutta muistakaa kansamme historiaa! Tällä kuljeskeli kauan sitten “laukkuryssiä”. Tuossa nipin napin Kaustajärven itärannalta alkaa Venäjä, joka leviää kohti Kiinaa. Kun emme haihattelisi USA:n himmelin alla.

    Minä en puolustele Putinia. Ei pidä nyt lyödä poliitiikan lyömäkirveellä – eikä vastata sirpillä ja vasaralla. Maapallo pyörii edelleen – eikä se ole maailmankaikkeuden keskipiste, niinkuin dogmaatikot muinoin “viisaudessaan” ovat väittäneet.

    Wärtsilä Oyj Abp on pienoiskoossa siitä, mihin suuntaan ollaan menossa. Napanuoran paikka on Tohmajärven kunnan Värtsilän pitäjän Värtsilä-Niirala kylässä.

    Kiitän kaikkia sodissamme kaatuneita ja sotainvalideja, että saan ajatella vapaassa maassa, jota Stalin ei saanut leikannut Oulun kohdalta kahtia!

  5. Korjaus: VUOSIELÄKKEENI on pienmpi kuin mainitun johtajan KUUKAUSIPALKKA. Ihan tottta. Mutta kyllä minä toimeen tulen, kun poikkeusmenoihin käytetään omien verojeni lisäksi niitä isoja veroja, joita progressiivinen, demokraattisesti sovittu, verotustapa kerää.

  6. Pyydän anteeksi lukuisia virheitä teksteissäni. Se johtuu siitä, että kirjoitan tabletilla, ja se on teknisesti erilaista kuin läppärillä tai pöytäkoneella naputtelu. Olen vasta oppipoika tämän harjoittelussa. Lait on on aivan mahtava, mutta odotan kuitenkin huomista, että voin nostaa låppärin pöydälle.

    Jos sitten tulee virheitä, niin se johtuu siitä, että Setälän Suomen kielioppi on alkanut unohtua.

  7. Kaikkeen se politiikka vaikuttaakin.
    Kävin hiljattain Helsingissä shoppailemassa. Suojatielle paloi punainen valo. Vieressäni valotolpassa oli laatikko, jossa luki, punaisen palaessa paina nappia ja odota vihreää.
    Ei aikaakaan, kun joku tuli viereeni seisomaan ja totta tosiaan sehän oli vihreitten Ville Niinistö. Konsti se sekin ääniä kalastaessa.

  8. Kyllä on hallituksella nyt todella budjetinpaikkaukseen tärkeä asia.Eläkkeensaajien kalastusmaksu. Työttömyys sekä sote uudistus ovat pieniä asioita kun priorisoidaan ko.maksua.

  9. Kyllä pitäisi panna ajatukset ajattelemaan ja jätelakia pitäisi uudelleen ruuvata. Kylillä on mummon mökkejä, joihin on tyhjennettävät jätekaivot tehty. Mökeissä käy perillisiä muutaman kerran vuodessa ja huolehtivat jätekaivon tyhjennyksestä, jätteiden kierrätyksestä ja hoitavat jätemaksut ajallaan. On kohtuutonta, että perikuntien pitäisi vielä jätejärjestelmää muuttaa. Näistä kiinteistöistä ei varmasti mene desiäkään pohjavesiin eikä saastuta ympäristöiviä vesistöjä. Mittasuhteet pitää ymmärtää.

  10. Vaikka elämme edyksellistä 2014 vuotta,mutta joissakin asiossa
    alamme siirtyä 1970 luvulle päin.
    Poikkiviivat tulevat numeroihin ja kirjaimiin.
    Kuvallinen kelakortti muuttuu kuvattomaan malliin.
    Puolustusministeri jos saa lisää määrärahoja,
    aloittaa aseiden uudistuksen.
    Siirrytään musttalla ruudilla suusta ladattavaan malliin.

  11. Ierikka Ja Eira Kattositteko onko tarpeeksi hyvä talvinen kuva
    Värtsilän Kirkosta Joulukortin tekoon.
    KIrjoita Googleen Värtsilän Kirkko Ja Tapulitorni
    (Kuva on osallistunut Aamulehden Kuvakisaan.)

  12. Pera, Luoja ei ole antanut meille viime syksynä eikä vielä tänäkään syksynä kirkon peitoksi lunta. Viime talvena sitä olisi ollut, vaan ei noussut kameroita naaman eteen. Olemme olleet siis saamattomia.

    Vieläkö haluat kustantaa meille joulukortin? Olen saanut sellaisen käsityksen vuosi sitten. Mielestäni Aamulehden kuvat ovat molemmat ihan hyviä. Pelkkään kellotapulikuvaan sopisi tekstiksi:
    “Joulunkellot kutsuvat” Ja tietysti merkintä: “Värtsilän kirkon kellotapuli”

    Tässä uteliaisuuteni ja mielipiteeni.

  13. Kellotapulin kuva on hyvä.Siitä saa varmasti kortin johon löydetään Joulun tunnelmaa.Viitsitkö Eira kysyä kuvaajalta saisko kuvaa käyttää hyväntekeväisyys tarkoitukseen ilman korvausta.Minä en päässyt rekisteröitymään sivulle minne kuvaajalle olisi voinut kommenttia kuvasta laittaa.

    Korttipainatus järjestyy jos kuvankäyttö oikeus saadaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *