Vanhempi pariskunta

Sairaalan päivystyspolilla nuokkuessani havahduin siihen, että hoitohenkilökunta puhui (hieman sivummalla) Vanhemmasta Pariskunnasta. Vaistomaisesti katsahdin ympärilleni, muita määreeseen sopivia pariskuntia ei ollut näkösällä. Siellähän puhuttiin siis meistä!

***

Synttärisankarin lahjanurkkaus  joulukuussa 2012

Synttärisankarin lahjanurkkaus
joulukuussa 2012

Koska odotusaika kestää ja kestää kuin se muinoinen Sidostesukka, ryhdyin mielessäni listaamaan mikä meistä tekee “Vanhemman Pariskunnan” jos ulkonäköä ei oteta huomioon.

No, ainakin se, että elämän ruuhkavuosina katsoimme viikonpäivän työkalenterista, nyt sen näkee lääkedosetista. Myös nurkan baarikaappi on muuttunut lääkekaapiksi ja siipan asiakirjasalkku – tuo ennen niin tärkeä – lääkkeidenkuljetuslaukuksi.

On varsinainen ihme jos olet saanut koko yön nukutuksi etkä ole herännyt kertaakaan syyttelemään puolisoa kuorsauksesta. Taikka se, että olet nukahtanut illalla ilman ihmeempiä kommervenkkejä. Vaikka olisit vedellyt nojatuolissa jo tunnin sikeitä, niin mikä siinä on, että kun painat pään tyynyyn niin olet pirteä kuin peipponen?

Ja kuka niitä silmälasejakin on yön aikana tarvinnut? Tuohonhan ne jäivät lipaston kulmalle, voisin lyödä siitä vaikka vetoa. Ja miten niitä näet edes aamutokkuraisena etsiskellä kun eivät ole päässä, siis ne silmälasit.

Aamupalan ääressä siippa yleensä kysyy, että mikä on päivän agenda? Saatamme luetella kymmeniä tehtäviä jotka kuvittelemme ehtivämme (lue jaksavamme), vaan kun ehtoo koittaa, niin hyvä jos yksikin tehtävä listalta on suoritettu. Ja jo kättä jalakoo kolottaa…

***

Mutta nyt alkaa jo suuta kuivata. Rapistelen Mari-laukustani Fazerin sekalaisten Tosca-karamellin. Siipalle ei voi tarjota, hänen on oltava syömättä ja juomatta koko helteinen päivä – kaiken varalta. Näin varoiteltiin röntgenissä. Äidillä oli aina “sekalaisia” pöydän pienessä kristallimaljakossa. Vanhuuden merkkejä?

Tunnettu tosiasia on, että Kaustan miehet eivät ota päiväettonetta mikäli muinaisia Tervaskantoja on uskominen. Mutta jos heittäydyt sohvalle sekunniksi, huomaatkin, että pari tuntia siinä kulahti kun niin makkeesti ramasi. Tällöin siippa toteaa harmistuneena, että “män päivä muatessa!”

Sukujuhlissa huomaat olevasi se jonka odotetaan siirtyvän ensimmäisten joukossa juhlapöydän ääreen ja se jolle hyvinkasvatettu nuorisokin tarjoaa istuinta tiukan paikan tullen.

Äidin melkein satavuotias täti ei halunnut mennä lääkäriin kun “ovat niin nuoria pojankloppeja”. Naureskelimme hyväntahtoisesti, että ehti se Arvo Ylppökin kuolla, hän olisi ollut iso- tätiä vanhempi.

***

Viiden tunnin istuskelun jälkeen kuuluu vihdoinkin ääni joka kutsuu meitä vastaanottohuoneeseen. Mutta kun ehdimme paikalle ovi sulkeutuu nenämme edestä. Silmänräpäyksen kuluttua se aukenee uudelleen ja ulos ampaisee Vanhempi Mieshenkilö. Hän oli kuullut etunimen väärin. Sukunimi kyllä täsmäsi. Onneksi eivät kipsanneet väärää miestä!

Reipasta naiskirurgia kätellessäni huomaan ajattelevani, että onpa hän nuori – lieneekö peräti kesäsijainen?

Teksti ja kuva: Tellervo

PS Kun olin saanut jutun kirjoitetuksi pyöräilin Turhuuventorin postilaatikolle. Siellä oli yllätyspaketti josta löytyi Tossumaakarin tekemät, Pirtin hahtuvasta huovutetut, lämpimänruskeat tossukat. Laitoin ne heti jalkaan, johan nuo helteetkin helpottaa.

Share

16 comments for “Vanhempi pariskunta

  1. Hyvin kirjoitettu kolumni!

    Tuo on totta, että kuulemme itseämme määriteltävän
    ikääntymisemme vuoksi milloin miksikin. Mitä nuorempi
    puhuja on, olemme sitä vanhempia. Muistan,kun kävelin
    kauppakasseja kantaen lumisotasilla olevien poikien ohi,
    niin yksi pojista varoitti muita: “varokaa vanhuksia.”
    Hyvän aikaa mietin, että lasten mielestä olen jo ihan
    ikäloppu.
    Ei siinä vanhuudessa mitään hävettävää ole, mutta itse
    toivoisin oman järkikullan säilyvän joten kuten kirkkaana,
    että välttyisi mitä kummallisimmilta tilanteilta, joita
    kuulee tapahtuneen. Potilastiedot saattavat oikeasti vaihtua
    ja joutuu leikkaukseen, johon ei ole ollut menossa.

  2. Olipa tuttavantuntu tarinaa. Hauskasti kirjoitettu! Tässä olen opettelemassa tabletin käyttöä nuoremman sukupolven opastuksella. Terveisiä kaikille vanhoille pariskunnille tv.lrene P.

  3. …”nuoruus on lahja, vanheneminen
    se on taidetta”… riimitteli Junnu Watt
    Vainiokin aikoinaan.

    Vaikka otin “kevyen linjan” kolumnia kirjoittaessani,
    niin näinä viikkoina olen tullut huomaamaan
    kuinka korvaamattomia olemme toinen toisillemme,
    olimmepa sitten puolisoita, lapsia tai vaikkapa
    naapureita.

    Meillä nämä “piinaviikot” kestänevat onneksi vain
    aikansa, mutta kuinka monelle ikäihmiselle toisesta
    huolehtiminen on rankkaa kokopäivätyötä?

    Pelkkä ystävällinen hymy tai kuulumisten kysely
    voi kirkastaa koko päivän! Puhumattakaan lauseesta
    “voinko olla avuksi?”

    Sen voi tehdä myös Värtsin kannustava kommentti.
    Kiitos Maija-Liisalle ja Irenelle.

  4. Meidät voidaan Ritva Kaarinan kanssa myös laskea vanhempien pariskuntien lahkoon. Kun yhteiselo 70-luvun alussa alkoi sovimme, että jos toisen naama alkaa “hatuttamaan”, niin kaveri menee ulos kävelemään. Kyllä minä poika olen kävellyt ja raitis ilma on tehnyt terveydelleni hyvää.

  5. Tellervolla taas viimesen päälle hyvä kirjoitus yhdistettynä omiin kokemuksiin. Tuo vanhenemisen taiteen opettelu on hienosti Junnu Vainiolta ilmaistu. Olen vain miettinyt, ehtiikö sen oppimaan ennen kuin tämä harjoitteluaika on päättynyt.

    Alla linkki yhden vanhemman pariskunnan elämään Esa Pakarisen tulkitsemana..
    https://www.youtube.com/watch?v=WTnktx3lV4c

  6. Hyvä biisivalinta Alpolta. Tämä pitääki soittaa omalle darlingille!
    Kiitos!

  7. I can not play it. Ollahan sen verran lähellä Pohjanmaata.Täällä on kolome tapahaa kuolla. Kuolla viinahan, kuolla normaalisti ja tapetahan.

  8. Erinomaisen hauskasti kerrottu tarina, vaikka tapahtumat tarinan taustalla ovat olleet kaikkea muuta kuin hauskat. Kiitos Tellervo.

  9. On todettu, että vanhenemisen huomaa siitä, ettei huomaa puvansa yhä uudestaan samoista muistoista. Muistaa kyllä muistoja, vaan ei muists, että eilen oli kertonut samoille nuorile samoja juttujaan. Huomaaminen ja muistaminen sotkeutuvat samaan vyyhteen, eikä niitä saa kerityksi eri kerälle. Siitä ei synny hyvä patalappu.
    Sekin on kuuleman mukaan vanhuuden synti, että puhuu liian paljon. Ja kun samaan aikaan kuulokyky heikkenee, ei kuule , mitä muut sanovat.
    Ei siis ihme, että meitä tuijotetaan, meille hymyillään ja pyöritetään päätä. Ja kummin päin se nyt menikään, onko puhuminen kultaa ja vaikeneminen hopeaa … vai puhuminen hopeaa ja vaikeneminen kultaa… ?

  10. Viime viikolla jouduin turvautumaan Peijaksen päivystykseen tapaturman takia. Siellä vietettyäni 5.5 tuntia, koin olevani vanha. Henkilökunta teititteli minua. Murtuma kädessä ja kipsissä. Kaupassa käydessäni myyjä laittaa pienet ostokset valmiiksi kassiin ja minulle pidetään ovea auki. Joka asiassa on jotain positiivista, kotityöt kielletty. Isäntäväki joutunut kotitöihin.

  11. Tarkennus edelliseen: siis murtuma kädessä ja nyt käsi kipsissä 😉

  12. Karuks on männyt eväät,kalakkia ja rautoo pitää syyvvä.
    En tiijjä vahvistuuko niilä vanhat luut!!!

  13. On tässä ikääntymisessä hyvätkin puolensa;
    eli jos töpeksii vaikka tietoisesti, voi panna
    kaiken iän piikkiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *