Eletään sellaista harvinaista aikaa kesästä, että isät ja vaarit voivat loistaa kätevyydellään lasten ja lastenlasten silmissä.
Kun kuljeskelet ahon laitaa yhdessä jälkikasvun kanssa maistelemassa metsämansikoita, niin siinä voit näyttää miten ennenvanhaan ensimmäiset mansikat pujotettiiin heinään ja vietiin äidille maistiaisiksi. Se olisi hyvä tapa vielä nytkin. Joskus mansikoita löytyi niin paljon, ettei ne sopinut heinään eikä kaikkia jaksanut syödä, silloin tehtiin marja-astia tuohesta. Kun löytyi tuohenpalanen niin siitä taittelemalla syntyi astia käden käänteessä. Sitä sanottiin ropeeksi tai tuohiseksi. Vaari olikin siinä hommassa oikein mestari.
Käyn ahon laitaa
Mustikkakeitto mielessä
Tässä yhtenä helteisenä päivänä maistellessani oman pihan ahomansikoita tuli mieleen nämä lapsuuden heinämansikat ja tuohiropeet… Vieläköhän sen osaisi tehdä. Keräsin lähellä olevan laanin pohjalta irtonaisia tuohen kappaleita mukaan ja läksin kotiin ropeita tekemään. Tekisin sellaisen hienon sarjan erikokoisia ropeita, jotka mahtuisivat sisäkkäin. Vunukoita ei ole, mutta voisi niitä ropeita vieraille esitellä. Hienoja tuohikulttuurin tuotteita ”helposti ja nopeasti” niinkuin nykyisin on tapana mainostaa joka asiaa. Tarveaineet kun ovat ilmaisia ja työvälineiksi riittää puukko. Ennen oli vain linkkuveitsi.
Alku aina hankalaa
Alkuun en millään meinannut keksiä miten sitä tuohipalaa taitellaan. Tuohi toisensa perään meni piloille. Tuohisia nuotion sytykkeitä alkoi olla jo enemmän kuin tarpeeksi. Ei auttanut muu kuin tehdä ropeen malli pahvista ja yrittää tehdä samanlainen tuohesta. Pahvirove pysyi kasassa paperiklemmareitten avulla, mutta tuohinen kyhäelmä oli itsepäisempi. Tuohi läksi kipertymään rullalle ja kun sen väkisin oikaisi niin sitten se halkesi…
..lopussa kiitos seisoo
Maistiaiset äidille
Ilta alkoi jo hämärtää kun tuohi alkoi viimeinkin totella uurastajaa.Olipa hyvä kun ei ollut ketään katsomassa, ”vanhaa mestaria.” Sain tehdyksi pikku ropeen ja olin siitä kovasti ylpeä. Kävin heti noukkimassa ropeen täyteen mansikoita ja vein ihailtavaksi ja maisteltavaksi kotijoukoille. Tein vielä pari rovetta. Jäin vain ihmettelemään, kuinka vanha kansa osasi tehdä ropeen pelkällä puukolla tai linkkarilla. Minulla olikesäkeittiön pöydällä mm puukko, fileointiveitsi, sakset, nitoja, reijittäjä, parsinneula, klemmareita, pyykkipoikia, liimaa ja kirves. Kirves oli tosin tuohikasan painona.
Haaveita vain
Kun nyt ropeen tekotaito tuli takaisin niin voisin kokeilla pitkäaikaista haavettani; nimittäin mustikkakeiton keittämistä nuotiolla. Se jäi aikoinaan Kukkolammella kokeilematta. Tein sitä varten hiukan suuremman ropeen ja kävin poimimassa mustikat valmiiksi. Rove ei kuitenkaan pitänyt vettä koska siinä oli pikku reikiä. Joten mustikkasoppa jäi edelleenkin haaveeksi odottamaan seuraavaa inspiraatiota.
Oman maan mansikat, muun maan mustikat
Sitten seuraavaksi lippi askarteluun. Se oli ennen kuksakulttuuria retkeläisen juoma-astia. Lähteetä vettä lipitettiin.
Mielosen Juhani teki lipin Hopeakallion lähteelle, jonka kunnostaminen on loppusuoralla. Lisää lippejä tarvitaan. Siinäpä talkootyölle tilaus!
Muistan, nuorena veneilimme Pyhäselän yli ja pysähdyimme Kaskisniemeen yöksi. Siellä tehtiin monenmoista – vastat talven varalle, kerättiin metsämansikat ja tehtiin niille ropeet. Isä osasi ja opetti. Minä en kyllä enää osaisi. Luukkaan Seppo-vainaa (Sepon opiskelukaveri)toi meille aina silloin tällöin pieniä tuohiaskareitaan-ovat muuten ihan söpöjä. Moniosaaja – voi Sepostakin sanoa.
Olihan meillä Värtsilässäkin hyvä tuohimestari.
Yritetään vielä jaksaa näitä helteitä!
Pusan Mirja
Hienoja ropeita teitkin loppujen lopuksi!
Löytyipä makoisia marjojakin ropeitten täytöksi.
Isä teki minulle tuollaisen ropeen kesäisin siitä
koivusta, jonka kaatoi vastaksia varten.
…tuohinen sormus ja lempeni vaan
kestää vain yhden illan kerrallaan…
lauleli enoni morsio viisikymmentäluvulla
meille lapsille tuohisormuksia tehdessään.
Lyhyeksi se kihlaus sitten jäikin.
*
Venäjän Karjalan matkoiltani olen ostanut
useasti mökkituomisiksi tuohitöitä. On tuohiruusua,
tuohivakkaa, tuohirasiaa, tuohisia juomalasin-
suojuksia, tuohitaulu, tuohitorvi…
Tuohivirsut on ostettu jo vuosikymmeniä aikaisemmin
kiertelevältä myyjältä.
Tuohta olen nähnyt käytettävän myös katteena.
*
Taidanpa olla varsinainen tuohityöfani.
Hellyttäviä nuo Alpoaatoksen marjatuokkoset.
Minulla löytyy täältä vielä lapsuudenkodissani ollut
kylvövakka, joka on tehty tavallista tuohikoria paksummaksi.
Säilytän siinä lehtiä.
Tuohivirsut taitavat myös olla.
Minusta kauneimpia kesä-näkymiä on tuokkosessa olevat punaiset mansikat. Kahdessa ylimmässä mansikkaropeessa on ihan oikeita metsämansikoita, mutta kuvat on otettu kuukausimansikka-penkin reunalta. Kuukausimansikat kyllä tuoksuvat hyviltä mutta maku ei ole ahomansikan veroinen.
Hienot roposet sinä Alpo teit.Eikä ole sisällöissäkään moittiminen.
Kyllä tämä kehitys joissakin asioissa menee ihan oikeaan suuntaan.Kommentoin täältä sairaalan leikkaussalin heräämöstä.Laitettiin katkennut akilles kasaan.
Heräämisen jälkeen tuli kelpoeväät ja talon iPad nenän eteen.Ei paha.
Toivotan Sinulle, Jore, nopeaa toipumista, jotta pääset laskeutumaan Hopeakallion lähteelle. Siellä on jo Mielosen Juhanin tekemä lippi. Toivottavasti tuohityötaitosten lippejä saadaan lisää, jotta tungoksen aikana kaikki janoiset ennättävät tyydyttää janonsa.
Pikaista kuntoutumista Jorelle !
Lenkkeile hiukan hillitymmin jatkossa.
Herään vähän kerrallaan horoksesta,olin pari viikkoa Oulunkylän
kuntoutus sairaalassa opettelemassa liikuntaa,erilaisilla
apuvälineillä tasasella ja rapuissa.
Kyllä niitä ropeita tuli tehtyä aikanaan,tahtoi joskus tuohenpala
mennä sytykkeeksi ja sitten joku onnistui.
10 vuotta sitten tein tuohitorvija,ei ne oikein toitontaneet.
Törähdyksiä niistä ei saanut ulos kuin minä ja tyttäreni alle
alle 10 vuotias tytär,joka pelotteli parvekkeelta ohi kulkevia
ihmisiä.
Tuli mieleen pari tuohi-sanontaa:
”Ei se vanhankaan/köyhänkään suu tuohesta ole”
”Ei tule tuohesta takkia eikä akasta pappia”.
Eipä se vanhakansakaan kaikkea tiennyt. Kyllä
olen nähnyt tuohesta tehdyn lakin kuin myös takin
sekä naispapin.
*
Uimaharjussa oli taitava tuohikontin tekijä.
Monet lahjakontit häneltä hankimme ja eikun
lanttukukko sinne sisälle ja päivänsankaria onnittelemaan.
*
Tee-se-itse-miehille on sattunut tänä suvena kipsattavia
onnettomuuksia, yhden heistä vierihoitajana olen
toiminut jo kaksi viikkoa.
Vieraamme viime kesältä kertoivat, että heillä on vieläkin silloin meiltä viemiään tuohia, vaikka ovat niillä uunia sytyttäneet. Näkyisiä ovat tuohet made in Kaustajärvi.
Pikaista paranemista Jore! Sinä kirjoittelet Värtsiin jo sairaalan heräämöstä. Kuukauden päivät sitten olin Tikkamäellä heräilemässä hankalaksi heittäytyneen umpilisäkkeen poistosta. Oli kyllä horisontti sen verran sekaisin, että tekstiviestin kirjoittaminen ja lähettäminen kotijoukoille oli suuri saavutus. Ja sekin onnistui vasta osastolle takaisin päästyä ja pari tuntia leikkauksen päättymisen jälkeen. Ja Värtsikin jäi lukematta melkein viikon ajalta!
Me Kenraalinkyläläiset, niin osa-aika kuin synnynnäisetkin muistamme varmaan Variksen Veijon, tuohimestarin siltä kulmalta. Minunkin välityksellä lähti kymmeniä vakkoja ja kontteja ynnä muuta tuohitavaraa maailmalle. Mitähän mahtanee Veijolle kuulua.
Tuolla aitassa on yli 50 vuotta vanha kalakonttinakin käytetty tuohikontti. Noita ropeitakin on kertynyt useita. Osaisin varmaan tehdä niin ropeen kuin sormuksenkin.
Jokaisen pitäisi tehdä itse vaikka pieni tuohirove. Siitä saisi jonkinlaisen tuntuman kyseiseen työhön. Sitten osaisi paremmin arvostaa kun joku käsityöläinen pyytää päivän kestäneestä tuohityöstä 1o euroa. Me pidämme sitä kalliina.
Reino mainitsi tuossa vanhan kalakonttinsa. MInun isäni kalakontin kuva pitäisi näkyä linkistä. Siskoni on pitänyt konttia vieraskirjana.
http://www.rummukainen.fi/images/kontti20x30.jpg
Kyllä minäkin tein toisen ohjauksessa pienet virsut, lautasen ym.
Olin ihan ylpeä kun sain sellaisen aikaan. Se oli kivaa tekemistä.
Puolisollani ja isälläni on kontti, isä pani marjasankon konttiin
ja kontin selkään – siinäpä kulkivat marjatkin helpommin eikä kädet ”viruneet”.
Miten lie sienien olemassa olo kun on ollut niin kuivaa?
Harmi – tykkään sieniruuista. Eihän nyt vielä ole aikakaan sienten nousta.
Ensin viinimarjat säilöön!
Pusan Mirja
Kyllä Alpon kuvan kontti on vanhempaa tekoa. Varmaan sata vuotta tai ylikin.Kestävää on tuohi.On sille ennenkin kirjoiteltu.
Tuo isäni kontti on ollut hänellä käytössä 20-40 luvulla. On mahdollista,että se olisi jäänyt hänen isältään joutavaksi. Siskoni Anja piti tuota konttia taidenäyttelyssään vieraskirjana.
Hei Alpo Aatos! Onko olemassa vielä jotakin mitä et osaa tehdä? Hellyttävän kauniit nuo ropeet ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan. Minun Tahvo-ukkini Korpiselän Saarivaarasta oli myös mestari käsityötaidoiltaan. Olinkohan edes vielä koulussakaan kun matkustin yksin Sormusen linja-autolla ukin luo, siinä tuli käytyä muutkin rakkaat sukulaiset. Jos oli marja-aika niin heti vaan mansikkaan tai mustikkaan. Ropeet syntyivät ukilta välittömästi ja liippi (ukki kutsui sitä sillä nimellä)juomista varten. Lähteitä löytyi sopivasti. Oi niitä aikoja!
Hilkka Partanen
Voi tokkiisa. Paljonkin on osaamatonta. En osannut noitakaan ropeita tehdä, mutta päivän opettelulla pääsin jo jyvälle. Lippi lienee nykyisin tarpeeton kapine kun lähteet ja purot ovat kuivuneet tai kuivatettu ja lähes jokainen nykyihminen kantaa mukanaan kaupasta ostettua vettä.
Rove – mainio sana – mutta hankala taivuttaa.
”Mihin olet menossa sen ropeen kanssa, mihin sitä rovetta tarvitset?”
”Kerään tähän ropeeseen vaikkapa mustikoita.”
”Ompas noiden kaikkien ropeiden (ropeitten) kunto säilynyt hyvänä!
Hei muoskat oottakaa, onko teillä jo ne omat ropeet mukana???!!!”
”On meil, myö kerätään näihin pieniin ropeisiin (ropeihin) mustikoita. ”
”Hyvä on, mut älkää särkekö niit ropeita!”
Ehkäpä kuitenkin rove-ropeen sijasta käytän myös synonyymia – tuokkonen.
Monet ovat lapsuudessaan tehneet tai nähneet tehtävän tuokkosia. Entisaikaan on ollut monissa kotiaskareissa käytössä näitä omatekoisia tuokkosia. Eri kokoisia ja mallisia, eri tarpeisiin tarkoitettuja. Ei ollut näitä nykyajan muovikulhoja, jotka nykyään lähes turhina täyttävät kaapit ja hyllyt.
Mennyttä aikaa, ajan henkeä ja taitoja moni kaipailee, päätellen noista nostalgisia tunteita herättävistä rove – tuokkonen kirjoituksista.
Siksi heitän pari ajatusta. Esitän, että
1.) ensi kesän Värtsiläpäiville voisi ottaa ohjelmanumeroksi ”rove-kurssin”, ropeen – tuokkosen valmistamisen, siten että jokainen halukas voisi itse tehdä oman tuokkosen. Täytyisi tietysti hankkia aineet, (tuohet ym), sekä olla työnohjaaja/-neuvoja. Ja tarpeista pitäisi periä pienoinen hinta.
2.) ensi kesän Värtsiläpäivillä olisi (ainakin) ropeen elikkä tuokkosenteko näytös, ohjelmanumero, jossa asiantuntija/osaaja voisi kertoa (kansantajuisesti) mitä työvaiheita tarvitaan, miten tuohi pitää käsitellä (jos tarvii) jne, ennenkuin siitä saadaan syntymään rove, tuokkonen.
3.) Värtsilän koulun kädentaitotunneille (käsityö/ puutyö/ veisto- tai millä nimellä niitä nykyään kutsutaankaan) annettaisiin jokaiselle oppilaalle tehtäväksi itse valmistaa tällainen oma, pienimuotoinen rove-tuokkonen.
Uskon, että tämänlaatuinen, omin käsin tehty tarve-esineen tekeminen kiinnostaisi lapsia, myös tyttöjä! Saisi oppia tekemään jotain sellaista, mitä ukit ja mahdollisesti isätkin lapsina ovat tehneet. Perinne saisi jatkumoa. ”Tarve-esinettä” voisi käyttää vaikkapa kynälaarina.
Samalla tekemisen yhteyteen opettaja voisi kertoilla ja lisätä historiatietoa, että näin meillä Suomessa elettiin ja osattiin ennenvanhaan… Eikä perinne ja taito saisi uhohtua meiltäkään.
Nykyajan lapset, nuoriso (ainakin kaupungeissa) eivät enää useinkaan tunne maaseudun töitä, eivätkä tunnista entisaikojen työ-ja tarvekaluja.
Ja onko se kaupan vesi vieläkin pullotettu Ranskassa? Vai olenko nähnyt pahaa unta, että on ainakin joskus ollut?
Hopeakallion lähde on kohta suomalaisen lähdeveden lähde, eikä maksa mitään. Ja onhan se lähde täällä Universumin Helmessäkin. Pitänee kunnostaa ja tilata lippi Mielosen Jussilta.
Lähenpä tästä Tikan Oipin saunaan. Sinne kokoontuu seurakunnan saunamiesten porukka. Oippi antoi minulle joitakin vuosia sitten lahjaksi tuohisen kalarepun. Lieneekö ollut Laakkosen Erkin (?) tekemä? Pitäisiköhän panna vieraskirjaksi, jos jossakin Värtsilän kirkon hyväksi järjestetyssä tilaisuudessa kerätään kolehtia. Olishan kiva silläkin tavalla muistaa niitä kalastajia, jotka Jeesus kutsui ja lähetti. Ja niistä yhtä – Pietaria – katsoessaan hän sanoi: ”Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni”.
Lauri Emerik Uski sovelsi Jeesuksen sanaa: ”Tuohon Kaurilantien vierelle minä rakennan Värtsilän kirkon”. Eikä tämä ole mikään kalajuttu eikä kirkkoamme ole tuohesta tehty, vaikka onkin vähän rapistunut. Onneksi vain sen verran, että kalastamalla lisää euroja se saadaan kuntoon 6.8.2015 mennessä, jolloin kirkon ikämittarissa näkyy 65.
Voi, Sinikka kulta! Olet todellinen ideanikkari. Yritän takoa heti jo tänä syksynä, että rovekurssi ym. siihen liittyvää toteutuu. Jäin vain miettimään, voisiko lippiä käyttää – ei vain Hopeakallion lähteellä vaan – myös Hotelli Joen ravintolassa. Pitää jutella Minnalle ja Elinalle. Ja Eero-Mattikin voisi olla juonessa mukana.
Mikä ei olisi Vireässä Värtsilässä mahdollista!!!
Sinikalta ajatuksia irtoo!
Piti ihan kattoo kirjasta tuon rove-sanan taivutus, oikein on Sinikka taivuttanut, mutta SILTI, minun korvaan paremmalta kuulosta rove-roppeet, roppeen, roppeeseen ja vaikka ropponen??
Kukahan tietää (Alpo ainakin) onko tuohen ”ottoon” joku määrätty aika. kevät,kesä? Vai käypikö kaikki tuohet noihin hommiin, semmoisetkin, mitkä saa revittyä irti jo sisällä olevista kuivista puista. Saa nauraa vapaasti minun ehkä tyhmälle kysymykselle.
Jos ei oo omoo mehtee, niin voip olla pimmeellä paras aika.
Anteeksi. Vitsit voivat olla toinen toistaan huonompia, jopa mauttomia. Niitä näyttää tulevan suustani kirjoitettunakin.
On omat metät. Tai hellun ainaki.
Tämä kirjoitukseni menee nyt (rove-tuokkos) asian vierestä, mutta ihan ”pakko” sakoa,että: Voi hitsi että tuon Sakari H’n lausahdukset ovat mainioita. Siis tarkoitan vitsi, kun niissä usein on näitä suomenkielen sana”leikkejä”. Hänen saunaan menemättömyyttäänkin pitkään mietin, että ”mitä, mitä…?”, kunnes ”kytkös” vastaan valkeni. Monet ilot Sakari olet ainakin minulle jutuillasi saanut aikaan.
Sinikka K toivoo ettei kukaan tästä pahastu
Joo, ei oo tuohesta Sakarin suu!
Mainio idea Sinikalta. Tällaisten perinnetöiden esittely tai opettelu sopii mielestäni Värtsiläpäivien luonteeseen mainiosti.
Tuohen kiskonnan aika on kuulemma ”tuohikuulla” se on joskus juhannuksen paikkeilla. Silloin on niin valoisat yöt, että vieraasta metsästä tuohen haku on haasteellista. Ja kiellettyähän se on muutenkin.
Se on taas mansikka-aika. Syön edelleenkin paljon metsämansikoita, mutta nykyään pidän lakin päässä ettei tulisi taas mansikkakuume mikä piti aina penskana ollessa tienata. Syökää marjoja !