Älypuhelin

Pioni. Kuva otettu älypuhelimen kameralla. Kuva: Maija- Liisa

Pioni. Kuva otettu älypuhelimen kameralla.
Kuva: Maija- Liisa

Muutamien vuosien ajan katselin syrjäsilmällä tuttavapirissäni olevien henkilöiden älypuhelimen käyttöä. Jotkut heistä selasivat valokuvia siirtyen vain hennolla sipaisulla kuvasta toiseen. Nuorempi väki näytti pelaavan puhelimellaan mieluusti pelejä tai surffaili somessa, kuten nykyään sanotaan. Toki soittivatkin.

Itse olin aikeissa ostaa kameran, mutta myyjä ehdotti minulle älypuhelinta, mikäli en tarvitsisi kameraa ammattimaiseen käyttöön, kun puhelinkin olisi pian uusittava. Puhelin ja kamera samassa. Mielessäni oli aluksi jokin merkki, mutta annoin lopulta myyjän valita minulle nokialaisen. Ihmisten keksimiä vekottimia ovat, ajattelin, kyllä sen käytön varmasti oppisin. Liikkeessä vakuuteltiin vielä, että jos puhelimeni katoaa tai rikkoontuu, siihen tallentuneet tiedot eivät katoa minnekään. Ovat tallessa jossain pilvessä. Kukahan niitä siellä avaruudessa tarvitsee?

Meille ikääntyville ihmisille syntyy helposti ennakkoasenne, että en osaa, en opi. Jos on asenteita meissä käyttäjissä, on niitä uuden teknologian tuottajissakin. Tekniikan pitäisi kehittyä ikäihmisten käyttöön sopivaksi. Meiltä ikääntyviltä ei kysytä. Meidän ostovoimamme ei huomioida. Me lienemme kaikki sitä samaa harmaata, vanhaa massaa, johon ei riittävästi panosteta. Ei kiinnosta.

Tai kiinnostaa sentään fiksuja ruotsalaisia. Heidän helppokäyttöisten matkapuhelimien valmistaja on myynyt viisi miljoonaa puhelinta lyhyessä ajassa. Pari kuukautta sitten se julkaisi myös ensimmäisen älypuhelimen. Suuri, selkeä kosketusnäyttö, ikäihmisten puhelin pääsi älyaikaan.

Uuden laitteen käyttöönotto on juuri haastavaa. Käden hienomotoriikan opettaminen täysin uuteen toimintoon saattaa olla hidasta tai ei onnistu. Tilanne on vieras ja uusi, on vaikea hallita tietokoneen hiirtä tai puhelimen sipaisutoimintoja. Kun yhteen laitteeseen on ahdettu puhelintoimintojen lisäksi kamera, netti ja joukko pelejä muiden oheistoimintojen lisäksi, ei ole ihme, jos uusi teknologia arveluttaa. Onpa näissä vempaimissa tehty suoranaisia hölmöyksiäkin: tässä omassa tietokoneessani virrankatkaisijaa joutuu jatkuvasti hakemaan ja maanittelemaan sieltä kulman takaa piilostaan. Sitä jokapäiväistä kuurupiiloa riittää.

Otin uuden älypuhelimen käyttöön ihan kuin minkä tahansa uuden puhelimen. Täytyihän niihin uusiin toimintoihin tutustua. Jo samana päivänä soitin puheluita, lähetin tekstiviestejä ja otin muutaman valokuvan. En huomannut elottomassa laitteessa mitään älyllistä toimintaa, en edes sitä kuuluisaa maalaisjärkeä siinä havainnut. Aivan itse sen kanssa täytyi järkeillä ja saada älynväläyksensä. Tekstiviestien lähettämisessä vaati sopivan kevyen sipaisun omaksuminen harjoitusta, koska liian pitkä tai voimakas kosketus tuotti tolkuttoman määrän samaa merkkiä. Puhelimeni akku tuotti epämieluisan yllätyksen; sitä täytyy ladata joka ikinen päivä.

Jotenkin minulle tuli sellainen käsitys tästä ostoksestani, että tulevaisuudessa on yhä enemmän kysyntää aivan tavallisille, perustoiminnot täyttävälle puhelimelle. Voinhan olla väärässäkin. Sellaisen nyrkkisäännön voisin älypuhelimeen liittyen sanoa, että jos henkilö on käyttänyt jotain tietokonetta, ei älypuhelimen toimintojen oppiminen tuota ihmeemmin vaikeuksia. Ihmisten keksimä se on.
Maija- Liisa

Share

3 comments for “Älypuhelin

  1. Erkki Lintunen
    6.8.2014 at 8:32

    Mietiskelyhuoneeni (= ns.eläkeläisen työhuone) nurkassa on laatikko, jossa on juuri ostettu tabletti. Vanha läppärini on alkanut kenkkuilla, ja se käy muutenkin kireille hermoille. Sitä paitsi tarvitsen muutaman viikon kuluttu sellaisen vekottimen, jota voi käyttää nousematta pöydän ääreen.

    Tietokonenörtti sanoi, että tabletti. Ja tuossa se nyt odottaa. Itella tuo siihen pujotettavan esineen, joka muistaakseni on jokin simmigrokortti tai sinne päin. Nörtti lupasi pitää minulle kurssin. Kun ensin opin sillä laitteella tekemään sitä, mitä tällä kehnolla vempeleellä nyt teen, niin voin lisätä toimintoihin kameran ja puhelimen. Ruotsalainen DORO-senioripuhelinkin alkaa olla tiensä päässä.

    Jännittää yhtä paljon kuin jatkorippikouluun menevää. Mutta eiköhän sitä…!

  2. Kalevi Tikka
    6.8.2014 at 10:37

    Näiden tietotekniikan ihmevälineiden kautta meille myydään paljon sellaista, jota emme tarvitse. Myydään tarpeellistakin siinä ohessa.
    Mitä muutoin oppimiseen tulee niin kyllä vanhanakin oppii ja unohtaa saman tien eli kertaamista tarvitaan paljon enemmän kuin ennen. Kokonaan toinen asia on tietotekniikan kieli, sehän on englanti ja siitä väkisin väännettyjä suomennoksia. Kun tietokonenörtti tekee suomeksi käyttöohjeet niin hän kääntää englanninkielisen sanan niin kuin hyväksi näkee. Vaikka tarjolla olisi suomenkielen sanoja niin se ei kelpaa. Vaan tilalle otetaan kömpelö käännös, vähän samaan tapaan kuin automaattinen käännös kuukkelissa. Minä lienen se sarjakuva B Virtasen Murikka näissä titotekniikka asioissa ja se on vain hyväksyttävä, ettei nämä minulta suju.

  3. 6.8.2014 at 14:01

    Kehitys kehittyy…

    Aivan käv’ katteeks kun katselin vanhaa
    elokuvaa jossa perheenpää avasi telkkarinsa
    vain yhtä nappia painamalla. Sekin namikka
    oli telkkarissa kiinni.
    *

    Nytkin mökin sivupöydällä rötköttää kaksi palikkaa
    telkkarin avaamiseen, yksi radion avaamiseen,
    kaksi kännykkää ja niiden laturit.On läppäri ja
    mokkulat sekä lisäantennit.
    Kaiken seassa ilmalämpöpumpun käynnistinmötikkä.

    Ennen ikäimmeisillä oli yöpöydällään herätyskello,
    silmälasit,Kamferttipullo, vesilasi ja virsi-
    kirja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *