Lokinkivet

Kaustan kesää. Kuva: Sami 2011

Kaustan kesää. Kuva: Sami 2011

Kun Kaustajärven entiset ja nykyiset asukkaat kokoontuivat runsain joukoin Koulun sillalle helteisenä heinäkuun iltana, heräsi kysymys, että missä ja koska on seuraava kokoontuminen? Joku heitti huulen: “Lokinkivillä!” Tajusin, että Lokinkivet on kaikille järven ympäristöläisille tuttu käsite.

On keskellä merenselkää lutoto armoilla aallokon

Juha Watt Vainiota mukaellen voisin todeta että “on keskellä järvenselkää luoto armoilla aallokon, sinne lintukin pesiä pelkää, aalto lyö yli kallion”…

Linnut eivät pesi Lokinkivillä, mutta kyllä ne sinne uskaltavat laskeutua. Joskus lokkeja istuu siellä oikein rivissä. Lintuemot käyttävät sitä tukikohtana opettaessaan poikasiaan uimaan ja sukeltamaan. Eilenkin siellä nökötti tiiranpoikanen huolestuneen emon kaarrellessa veneemme ympärillä.

Kysyin siipalta, että ongittiko hän koskaan pikkupoikana Lokinkivillä seisten? Ei ollut ongittanut. Syyksi mainitsi, että siihen ei saa venettä mitenkään, eli olisi pitänyt mennä uimalla. Järven vastarannalla oli ilmeisesti hyviä uimareita, he saattoivat uida Lokinkivillekin, tosin ilman onkivehkeitä.

Emon hoivissa. Kuva: Sami 2011

Emon hoivissa. Kuva: Sami 2011

Järveltä kuuluu aironloiske, ken siellä mahtaa soutaa?

Useana kesänä siippa harjoitteli Kaustajärvellä Sulkavansoutua varten jonka sitten souti parisoutuna, enimmäkseen erään samanikäisen outokumpulaisen kanssa. Sulkavansoudun “ympärysmitta” oli peräti 65 kilometriä, eli hieman enemmän kuin Kaustajärven. Siippa oli mukana soututapahtumassa kahdeksan kertaa.

Kerran Kaustalla harjoitellessaan vene karahti oikein rytinällä Lokinkiville kun soutaja veteli täyttä höyryä rajalta Varpasalmelle päin. Taisi siinä kiiriä muutamia ärräpäitäkin jotka kaiku kertasi Säkkivuoren suunnalta.

Kaikki Kaustajärven vesillä liikkuneet ovat varmasti oppineet varomaan Lokinkivien karikkoa, joka on – veden korkeudesta riippuen – milloin enemmän tai vähemmän vedenpinnan yläpuolella. Mielessäni kuvittelen siihen jopa pienen majakan joka säkkipimeinä syysiltoina loisi valoaan, silloin kun ei oikein muita valoja ole kuin tähdet taikka Venäjän Värtsilän valoheijjasteet taivaanrannalla.

Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta hio hoi!

Järven rannoilla on muitakin varottavia kivikoita. Puuveneiden aikakaudella neuvo oli monessa paikassa että “aironmitan päässä isosta kivestä”. Tälläisiä merimerkkejä oli ainakin pienen Kalmosaaren poukamaan soudettaessa, taikka siinä missä kurvattiin Halkolahdelle pohjoisrantaa hipoen.

Oli varottava myös rajavartijoita. Tai ei heissä mitään pelättävää ollut jos liikkumisluvat olivat kunnossa. Vartijoiden veneitä ja polkupyöriä oli pusikoissa rannoilla, mutta yhden ainoan kerran olemme joutuneet vesillä tarkastuksen kohteeksi.

Meillä oli uusi, vihreä kanootti joka ei ollut vielä ilmeisesti vartijoiden “rekisterissä”. Rajalla pesi tuolloin runsaasti lokkeja ja tiiroja ja niitä huidoimme meloilla yläviistoon ne kun tarrasivat melkein tukkaan kiinni. Kesken melkoisen metakan huomasimme, että vartioston vene on lähtenyt meitä seuraamaan. Eli jännitystä riitti niin maalla kuin merelläkin.

Heti sotien jälkeen myös veneissä oli oltava tunnistettavat rekisterikilvet, itse en purjehtinut silloin vielä Kaustan vesillä.

Maata näkyvissä! Kuvattu laituriltamme Lokinkivien suuntaan keväällä 2014

Maata näkyvissä! Kuvattu laituriltamme Lokinkivien suuntaan
keväällä 2014

Sousin yksin järven poikki, järven poikki tuulantei

Jormanilasta rantaamme soudettaessa Lokinkivet jäävät reitin varrelle. Muistan erään kuusikymmentäluvun leppoisan lauantai-illan kun olimme savusaunassa kylpemässä. Pienestä ikkunasta näimme, että vene lähestyi saunarantaa vaikka oli melko myöhäinen ilta. Jormanilan – silloin jo yksin asuva – vanhaemäntä oli lähtenyt pistäytymään naapurissa. Kun ehätin tupaan oli anopilla jo kahvipannu liedellä ja päivällä paistetut piirakat pirtinpöydällä. Saattoi olla viimeisiä kertoja kun Jormanilan niemestä soudettiin kylättelemään, nythän kyseinen niemi onkin luonnonsuojelualuetta.

Lokinkivet näkyvät laiturillemme. Joka kerran sitä oikein ilahtuu kun aallot tuovat rantaan laineita jotka ovat lähtöisin jonkun vesilläliikkujan veneestä. Onpa joku saattanut pysähtyä virvelöimään tai laskemaan verkkojaan Lokinkivien läheisyyteen.

Tellervo

Share

12 comments for “Lokinkivet

  1. Taitaa tämä lokinkivi olla Kaustalla samanlainen käsite kuin Pälkjärvellä Makariissa Vornasen kuusi.

    Voi miten paljon joutsenia tuossa alemmassa kuvassa. Mahtoi olla komea näky paikan päällä seurattuna.

  2. Kiitos Tellervolle ja Samille. Juttu on niin haluttua herkkua, että Värtsin toimituskin on korostanut sen kursiivilla (vinotekstillä).

    Hullua ei saisi yllyttää, mutta tässä se vinkattu Juha Watt Vainion sävellys ja teksitys tulee linkattuna muodossa: Vesa-Matti Loiri – Yksinäinen saarnipuu.

    http://www.youtube.com/watch?v=JLBanviNN9o

  3. Ymmärsinköhän nyt ihan oikein.. Tellen mainiosta tarinasta saa sen käsityksen, että Lokin kiville pääsee vain uiden. Eli seuraava kaustalaisten tapaaminen Lopinkivellä onkin haasteellisempi juttu, varsinkin uimataidottomilta.

  4. En saanut minä meidän lokinpoikasista eilen
    noin hyviä kuvia otetuksi, lisäksi linnut lähtivät lentoon.
    Alkukesästä olivat lokit todella vihaisia luodollaan.

    Kertomuksessa oli kesäinen tuulahdus mukana.
    Minä nautin kesästä.

  5. Lokinkiviin liittyy tämmöinen tarin. Sotavainojen aikaan on siihen kivien viereen kätketty aarre. Kätkijä lienee ollut niitä poppaukkoja sillä hän oli nouitunet siihen sellaisen taijan, että saadakseen aarteen haltuunsa on siihen tultava yksiöistä jäätä pitkin ja yksiöisellä varsalla ajaen. Silloin aarre nousee esille. On siihen laitettu mahdoton taika sillä kukaan ei ole sitä aarretta käynyt noutamassa.

  6. Radion luonto ohjelmassa oli ihan vakavaa asiaa “lokin kivistä”. Kuulemma luotojen pusikoituminen rajoittaa lokkien pesintää. Lokki ei pesi sellaisiin paikkoihin missä on sellaisia risuja tai pusikoita missä haukka tai muu vihollislintu voi kyttäillä lokin poikasia. Suosittelivat luotojen ja kivikkojen vesomista risuttomiksi.

  7. Lapsena meitä peloteltiin Vetehisen akalla. Ei saanut mennä yksin uimaan sillä Vetehisen akka voi tempaista mukaansa. Kerrottiinpa että eräskin mies oli jopa nähnyt Vetehisen akan kampaavan hiuksiaan lokinkivillä. Ainakin minuun tämä tarina tepsi. En mene vieläkään mielelläni uimaan yksin, vaikka usko moiseen akkaan on mennyt jo aikoja sitten.

  8. Ajattelin, että minulle nauretaan kun kerroin kuvittelevani
    “aarnivalkeita” Lokinkiville.

    Nyt osottautuukin, että niihin liittyy tarinoita, legendoja
    ja uskomuksia, kansanperinnettä parhaimmillaan.

    Kuinkahan monta mielenkiintoista paikkaa Värtsilän alueelta
    löytyisikään jos avaisimme sanaisen aarrearkkumme….

    Tälläisiä mietin kuunnellessani “yksinäistä saarnipuuta”
    ja lukiessani lämminhenkisiä kommenttejanne.

  9. On se huippuhyvä tulkitsija tuo entisen työkaverini Taito Loirin poika. Isäpappansa innolla viulua vingutti, joten perinnöllistä on musikaalisuus. Karjalasta kajahtaa!

  10. Tutustuin näihin Lokinkiviin vasta kuluneena keväänä pilkkireissuilla. Kaustallahan tuli aikoinaan poikasena käytyä kalassa lähinnä Ilomantsintien tuntumassa; ahven oli pientä tirua, joka ei jaksanut enää myöhemmin kiinnostaa.
    Ajat muuttuvat; muutama vuosi sitten kesäkalastajat kuuluivat saaneen sieltä suuria ahvenia, miltei yhtä suuria kuin entisten rajamiesten jutuissa. Lähdin huvikseni pilkkihommina kokeilemaan, ovatko kalat oikeasti vuosikymmenien varrella taas kasvaneet. Joulukuinen reissu meni vielä lähinnä hoopoillessa, mutta maaliskuulla jo tärppäsi; ensimmäinen raitaniska mainittujen kivien läheltä ylitti selkeästi puolen kilon rajan. Sittenhän siellä rajavyöhykkeen pinnassa tuli aikaa vietettyä niin kauan kuin jääkelejä piisasi. Tunteja ja taas tunteja nälkäiset ja vähemmän nälkäiset narrasivat toinen toistaan. Enemmänhän se raittiin ilman ja ulkoilun piikkiin tietysti lopulta meni, mutta kahden puolen paistettavia ahvenia ja joku hauentumppi aina silloin tällöin haksahti syöttiin, joten mielenkiinto sopivasti säilyi. Tulevaa talvea ootellaan päässä ja toisessa!

  11. Kun olin ja elin ensimmäiset 14-elinvuottani Kaustajärvellä. Lokinkivet näkyivät kotini tuvan ikkunaan ja Kaustajärvi piirtyi muistoihini pienten peltojen ja seivästettyjen heinäseipäiden rivit heinäkuisena aamuna. Nyt pusikot ovat vallanneet näkymät, rannassa kivet keskellä selkää voi nähdä. Muistan sorsanmetsästysaikaan serkkuni kanssa kun maailmaa hahmoteltiin. Saalis ei meille ollut kuin sivuseikka. Yhdessäolo ja Suurvaltojen sisällä olevien liikkeiden vaara, joka voi horjuttaa asetelmia suurvaltojen sisällä oli meidän keskusteluissa läsnä.

  12. Minäkin kaihoilen kesäiltaisin
    vastarannan vaiennutta karjankellon helkähtelyä
    juuri kun heinäkuinen ilta hämärtyy
    ja usvaverho kohoaa järvestä.

    Iltarusko punaa taivaanrannan Varpasalmella,
    pikkukalat pirskahtelevat piirtäen renkaita
    vedenpintaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *