Kaustajärven nyyttikestit 12.7.

Kuva: Heikki Rinkinen

Kuva: Heikki Rinkinen

Lauantai-iltana 12.7. klo 18 kokoontui Kaustajärvellä viitisenkymmentä entistä ja nykyistä kaustajärveläistä nyyttikestimuotoiseen juhlaan. Värtsin tiedotus ja Entisten nuorten sävellahja –ohjelma radiossa saivat aikaan liikettä. Juhla aiheita oli kaksi. Ensinnäkin edellisenä päivänä ”Kaustajärvi-mielisten separatistien” Via Karelian varrelle pystyttämät kaksi Kaustajärvi- paikannimikylttiä ja toiseksi 52 kpl Kaustajärvi-paitaa, joita saa tilata vielä lisääkin. – Listalla onkin jo 18 uuta paita tilausta.

kaustajärvi uusi opaste

Komea uusi kyltti. oikealla paikallaan! Kuva: Eira Varonen

Tunnelma oli liikuttavan suloinen. Kaustajärvi on olemassa. Se on Via Karelian kahden puolen ja järven ympärillä. Hautausmaalla lepää sukupolvia entisiä kaustajärveläisiä. Se on mielissä, sydämissä ja muistoissa eri puolilla maata, ulkomaita myöten. Se on niin kuin paidassa lukee ”Universumin Helmi” – ”Nipin napin Suomen puolella”.

Tulevaisuuden kokoontumisia suunnittelemaan nimettiin toimikunta Tarmo Tikka kokoonkutsujana.

Kaikki Heikki Rinkisen ottamat kuvat voi nähdä täältä!

 

 

Share

16 comments for “Kaustajärven nyyttikestit 12.7.

  1. Eira Varonen
    22.7.2014 at 18:06

    Kaustajärvi opastehässäkkä on poikinut alkusotkuistaan huolimatta monia positiivisia virtauksia Kaustajärven hyväksi!

    Hienoa! Tämä universumin helmi taitaa saada aivan uutta nostetta tulevaisuudessa. Olkaa kuulolla.. ei paljasteta vielä, mitä tuleman pitää!

    Homma kääntyi loppujen lopuksi Kaustajärven eduksi!!

  2. Raija Träff
    23.7.2014 at 14:04

    Kävinpä katsomassa teidän nyyttikesti kuvia.Muutama tuttukin löytyi
    kuvista.Mukavaa,että tämmöisiä tapaamisia järjestetään.Jos olisin ollut Kenraalinkylässä,olisinpa varmaan tullut mielenkiinnosta paikalle.

  3. Jussi Raerinne
    24.7.2014 at 13:47

    Reilu puolenkymmentä tuttua kasvoa/nimeä minäkin kuvissa erotin; toivon ehdottomasti jatkuvuutta kyseisille kekkereille!

    Kyläkyltitkin ovat siis paikoillaan, joka tuntuu aivan uskomattomalta saavutukselta kaiken sivusta seuraamani vääntämisen jälkeen. Kansanedustajan vierailuko oli myös lopulta tarpeellinen vastavoima kääntämään asian oikeille raiteille? Jos näin on, se rohkaiskoon ottamaan jatkossakin rohkeasti yhteyttä heihin sinänsä pienissäkin asioissa!
    Mikä lie puolestaan se taho, joka on määrittänyt kylttien paikan; maarekisterikylän rajoja ne eivät kuitenkaan näy mukailevan. Mielestäni ne ovat joka tapauksessa juuri oikein sijoitettu.

    Hyvin taottu!!!

  4. Erkki Lintunen
    24.7.2014 at 17:03

    ELY:t ja maarekisterit hiiteen!!! Kaustajärven separatistit ovat tienneet, missä ovat käytännön mukaiset kyltttien paikat. He ovat myös tienneet, että ne kyltit tarvitaan, koska Kaustajärven kylä on olemassa ja siellä/täällä asuu ihan tolokun immeisii ja heille pyrkii kyläilemään vieltä tolokukkaimpii.

    On myös hyvä tietää, että kahden kyltin ja niitä varten hankittujen betonijalkojen omistajia on kymmeniä. Valtion ei sovi puuttua yksityiseen omistusoikeuteen. Se on Stubbin laki!!!

    Sekin on hyvä huomata, ettei noilla kahdella kyltillä aiheuteta kenellekään haittaa! Mutta monille apua! Oikeudenmukaisuutta on siis vielä Suomen maassa olemassa.

  5. Jussi Raerinne
    25.7.2014 at 10:12

    Erkin kommentista saa rivien välistä sen käsityksen, että “onnellisen lopun” tai ainakin välivaiheen saaneessa kylttiasiassa ei siis olekaan kysymys varsinaisesta viranomaistahon selättämisestä!?

    Eipä silti, kyllä minäkin voin hyväksyä tietynlaisen kansalaistottelemattomuuden, kunhan ja niin kuin tässä(kään)tapauksessa sillä ei pääsääntöisesti tuoteta kenellekään vahinkoa tai haittaa. Ketään en kylläkään voi siihen suoranaisesti kehottaa!

  6. Anita
    25.7.2014 at 11:34

    Tässä tapauksessa kansalaistottelemattomuudella tuotettiin pelkkää iloa.

  7. Kalevi Tikka
    25.7.2014 at 11:38

    Minun mielestä tässä Kaustajärven nimikylttiasiassa ei ollut kysymys kansalaistottelemattomuudesta vaan byrokrattisten virkamiesten pään kääntämisestä. Kun Erkki teki järkevän Kaustajärven olosuhteisiin sopivan ratkaisuesityksen opasteiden suhteen niin kuinka toimivat tielaitoksen viranomaiset? Aivan kuin hölmöläistarinoissa ja periaatteella kun asia on minun päätettävissä, toimin kuten tahdon. Kerrotaan Tsaarien ajan suomesta, että virkamiesten piti osata lukea ja kirjoittaa, mutta ajatteleminen tuli jättää ylemmille esimiehille.

    Miksi ei ollut kansalaistottelemattomuutta niin siksi, että tielaitoksen virkamiehillä olisi ollut mahdollista tehdä Erkin esityksen mukaisesti. Ei siinä olisi rikottu yhtäkään tielaitoksen opaskyltti ohjetta. Eikä nyt saadussa ratkaisussa muutettu tai sivuutettu olemassa olevia ohjeistuksia.

  8. Erkki Lintunen
    25.7.2014 at 14:26

    Ei tämä ole pelkästään minun ansiota. Eräät nuoremmat voimat tulivat esille, kun olin jo vähällä luovuttaa. He panivat omaa rahaa likoon. Mutta onneksi sitten sillalla eräs fiksu mies pani hatun kiertämään ja niin saatiin kootuksi 180 euroa ja kulut kuitatuksi. 160 euron suuruinen lahja säästi menot alle 300 euron. Siis kylttien omistajia on aika paljon!!! Ja puuhaihmisiä myös.

    KAIKEN KAIKKIAAN kysymys koko hässäkässä on siitä, miten ELY-keskus ei antanut arvoa Tohmajärven kunnanhallituksen asiantuntemukseen perustuvalle mielipiteelle ja kehotukselle toimia esittämälläni tavalla. Vastakkain olivatkin kunta ja valtion aluehallinto. Kalevin viittaus voutien aikaan on paikallaan.

    Prosessin aikana paljastui myös ELY-keskuksen ristiriitainen päätöksenteko ja verovarojen epätaloudellinen käyttö. Jos tämä viittaongelma vielä ELY-keskuksen toimesta saa uusia muotoja, niin sitten asiaa käsitellään median valtakunnallisella tasolla.

    Toivon, että Kuopiossa vaietaan!

  9. Erkki Lintunen
    25.7.2014 at 20:40

    Luepa kuitenkin netistä: 29.11.2013 Kotimaa Lasse Laitinen Yle Pohjois-Karjala 29.11.2013. “Piskuinen kylä taistelee tienviitoistaan…” Siitä näet, miksi Kaustajärven separatistit aloittivat toimintansa.

  10. Sakari H
    25.7.2014 at 21:05
  11. pera
    26.7.2014 at 7:42

    Katso Iltalehti
    Ideaparkin Nimikyltit Poistettu!
    Sukari Raivoissaan

  12. pera
    26.7.2014 at 7:50

    Huom
    Tarkoitin Iltalehteä 25.7.2014

  13. Jussi Raerinne
    26.7.2014 at 13:42

    Ei teidän hyvät kaustajärveläiset tarvitse ainakaan minulle ratkaisuanne puolustella. En ole ennen tätä juttua kommentoinut kylttiasiaa Värtsissä millään tavalla, vaikka olisihan siihen ollut talven mittaan mahdollisuus. Olen katsonut itseni kuitenkin sen verran ulkopuoliseksi tahoksi, että olen tyytynyt mainittua prosessia vain suurella mielenkiinnolla sujuvasti seuraamaan.

    Seurasin pystytystalkoitanne parin viikon takaisena perjantaina oikein näköalapaikalta karjankuljetusauton ohjaamosta. Ei tarvitse siitä huolimatta pelätä; en aio missään tapauksessa kuitenkaan todistaa teitä vastaan, koska olen asiassa lähtökohtaisesti täsmälleen samaa mieltä kuin sekä asiamiehenä toiminut Erkki L että Tohmajärven kunnanhallitus. Minusta on mukava nähdä kyltit paikoillaan, mutta tietysti vielä mukavampi olisi tietää niillä olevan virkakunnan siunaus. Miksi tähän tunnettuun pattitilanteeseen sitten ylipäätään lopulta ajauduttiin, niin syitä voi vapaasti arvailla, ehkä jopa hieman aavistaa.

    Tulee vain eittämättä mieleen, että jollekin nimeltä mainitsemattomalle itärajaa ymmärtämättömälle virkamiehenplantulle voi heikkona hetkenä leimahtaa ajatus näyttää kyntensä ja lain sallimaa määräysvaltaansa käyttäen poistaa tai poistattaa tiealueella sijaitsevat kyltit, jotka eivät hänen maailmankuvaansa syystä tai toisesta miellytä. Jos näin käy, niin sen jälkeen oikeutta on ehkä vieläkin hankalampi saada.
    Olen joutunut itsekin asioimaan tieviranomaisten kanssa, joten jotakin tuntumaa touhun tarkkuudesta on tullut. Minua kyllä on palveltu hyvin sekä omassa että yhteisessä asiassa, joten ei ole ollut mitään aihetta valittaa, päinvastoin.

  14. irene peuhkurinen
    27.7.2014 at 10:40

    Kuka se sanoikaan: “Jokaisessa laissa pitäisi olla lisäys: järjen käyttö sallittu.” Monessa tapauksessa virkamiehiltä tämä sallimus puuttuu.

  15. Vuokko
    1.8.2014 at 7:36

    Tämä Kaustajärvi-kylttien katoaminen ei ole mätäkuun juttuja, vaan ihan todella tolpat seisovat Ilomantsin tien varressa ilman kylän komeaa nimikylttiä (ainakin torstai-iltana). Tässäpä Kaustajärvellä kadonneiden kylttien arvoitus….

  16. Erkki Lintunen
    9.8.2014 at 19:14

    Paitoja on myyty nyyttikestien (12.7.14) jälkeen 18 kpl. 11 kpl odottaa noutajaa. Ulriikantie 90 (haarautuu postilaatikoiden Halkolahdentiestä Turhuudentorilla, 1 km Via Kareliasta. Hyvä soittaa etukäteen, varsinkin jos joku muu kuin haku on sopivampi.
    Maksua varten saa tilinumeron.

    Paitoja valmistettu ainakin 52+18+11=81. – Nipin napin sadan lähellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *