VAPEPA:n sukellusnäytös

Lähimmäisen apuna ja viranomaisen tukena!

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on Suomen Punaisen Ristin koordinoima 50 järjestön ja yhteisön yhteenliittymä, jonka vapaaehtoiset hälytysryhmät auttavat viranomaisia erityisesti paljon pelastushenkilöstöä vaativissa tehtävissä. Näissä tilanteissa Vapepa toimii pyydettäessä viranomaisten kanssa täydentäen poliisi-, pelastus-, sosiaali- ja terveysviranomaisia.

Yleisimmin Vapepa hälytetään avuksi kadonneen henkilön etsintään, mutta koulutettuja vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi laajamittaisissa evakuoinneissa, liikenteen ohjauksessa ja tulipalojen jälkihoidossa.

Vapepassa toimii eri puolilla Suomea yli 1 300 hälytysryhmää, joissa on lähes 22 000 vapaaehtoista. Vuosittain ryhmät osallistuvat satoihin hälytystehtäviin. Vapaehtoinen pelastuspalvelu on toiminut Suomessa jo 50 vuotta.

Vapepalla oli oma osasto Värtsiläpäivillä. Vapepa järjesti myös yleisölle mielenkiintoisen sukellusnäytöksen jossa sukeltaja etsi hukkunutta.

Kuvissa ja videossa Erno Olkkonen sukeltaa Vapepa:n sukellusnäytöksessä Värtsiläpäivillä 2014. Sukeltajan pinta-avustajana Vesa Auvinen ja juontajana Tomi Salmi.

 

Kuvat ja video: Eira Varonen. Videon kesto 9 min 27 s.

ps: Löydä itsestäsi pelastaja! Tule mukaan toimintaan! Lisätietoja täältä!

vapepa logo

3 comments for “VAPEPA:n sukellusnäytös

  1. Pinta-avustaja (”narumies”) oli Vesa Auvinen ja juontajana Tomi Salmi.

  2. Kiitos Ernolle! Nimet päivitetty juttuun.

  3. Harvinaista että tällaistakin toimintaa päästiin näkemään Värtsilässä. Kyllä oli ajatuksia herättävä näytös.

    Isot kiitokset Ernolle ja kaikille Keski-Karjalan Vapepa-aktiiveille.

    Kun Vapepaa perustettiin niin tavoitteena oli saada oma osasto jokaiseen kuntaan. Osasto olisi sen nimismiehen ”työrukkanen” tarvittaessa. Aika on nyt pikkuisen muuttunut ”nimismiehen” ajoista, mutta näitä vapaaehtoisia ”pelastajia” pitäisi silti olla mielellään joka kylässä. Eihän sitä koskaan tiedä missä ja milloin joku tarvitsee toisen apua. Joskus hyvin nopeastikin.

    Mm Värtsiläpäivien aikaan kyseltiin etsijöitä Joensuuhun eksyneen seniorin löytämiseksi. Onneksi sellaisia oli, jotka jättivät omat grillaukset kesken ja kävivät etsimässä eksyneen kotiin.

    Danny laulaa kauniisti;
    On lupa toisesta huolta kantaa, ei ole se keltään pois…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *