Kellastunut kalenteri 2. osa

kielot

Kuva: Maija- Liisa

Mies kääntyi autollaan kylien väliseltä pikitieltä kapealle soratielle. Tien varressa tummat havupuut loivat kontrastin tien toisella puolella oleville vaalearunkoisille lehtipuille. Talo näkyi edessä, mutta tiessä olevien mutkien vuoksi se hävisi taas näkyvistä. Sitten tuli rivi postilaatikoita, joista mies tarkisti vielä etsimänsä nimen. Siinä se oli. Hän kaartoi viimeiset sadat metrit talon pihamaalle. ”Olet saapunut kohteeseen”, ilmoitti navigaattori.

Piha näytti hiljaiselta. Vain muutaman kuukauden ikäinen koiranpentu tuli uteliaana kopistaan häntäänsä heiluttaen. Pentu näytti hirvikoiralta. Ovikellon soittoon ei vastattu, niinpä tulija kumartui hetkeksi rapsuttelemaan koiraa tarhan raoista. Pennun hengitys haisi rikille. Sen juomakupissa näytti olevan vettä. ”Mikä lienee nimesi? ” tulija puheli koiralle.

Mies päätti odottaa ja katsella ympärilleen. Pihakeinu sijaitsi sireenipensaiden välissä. Kasvimaa oli melko luonnontilaisen pihapiirin reunassa. Piha sulautui hyvin luonnon- ja maanviljelijän muokkaamaan peltomaisemaan. Näytti siltä, että talo pihoineen oli ollut siinä iät ja ajat. Oli tyydytty tähän näkymään sitä liikoja muokkaamatta. Mies istui pihakeinuun, kääri ruutupaitansa hihat ylös. Hän tarkasteli kukkapenkkiä, jossa oli runsaasti eri lajikkeita sekaisin. Se oli kuin kukkavankila, mutta kukkijoita siinä riittäisi lähes läpi kesän. Sen sijaan voikukat katsoivat valtoimenaan keltaisin kasvoin päin aurinkoa. Niitä näkyi joka puolella pihaa.

Rantalaituri pilkotti polun päässä. Mies seisoi jo laiturilla katsomassa järvinäkymiä. Hän ei kuullut auton pihaan tuloa. Nuori mies havahtui Hujasen seisoessa jo hänen takanaan. Miehet tervehtivät käsipäivää. Hujanen sanoi nimensä, samoin Kalle Lyhty esittäytyi. Hujanen valitteli käsiensä tummaa patinaa: ”Ne on nuo peltotyöt nyt täydessä vauhdissa, pitää kyntää ja hankmota lähes yötä päivää. On tuokin lietelannan ajo ajankohtainen, ” Hujanen selvitti hyväksyvästi nyökyttelevälle vieraalle.

”Lyhty, se on harvinainen nimi täälläpäin, ” Hujanen katsoi kysyvästi kädet lantioilla seisovaa miestä. ” Sain nimen äidiltäni, joka on Regina Lyhty,” vieras vastasi ykskantaan.

Hujanen tunsi kuinka hänen pulssinsa kohosi. Suupielessä nyki, eikä hän vähään aikaan sanonut mitään. ”Reginan poika! Hänhän oli tuossa naapurissa karjakkona aikoinaan,”Hujanen sai sanotuksi. ” Sanoi olleensa naapurissa, Kalle Lyhty myönsi. Hän mainitsi myös sinut isäkseni”, Kalle lyhty pudotti tiedon kuin pommin Hujasen tajuntaan. Nyt se oli sanottu. Monesti ennakkoon kuviteltu tilanne oli hoidettu. Kalle Lyhty liikuttui, vaikka hän oli päättänyt aivan pokkana olla. Ei hän kuitenkaan halannut isäänsä, eikä tämä näyttänyt sitä edes odottavan. ” Se oli niitä nuoruuden romansseja, olihan Reginalla muitakin kosijoita,” Hujanen yritti olla huolettoman oloinen. ” Puhui Regina tulevasta lapsesta minulle, mutta en oikein uskonut. Sitten hän lähti osoitettaan jättämättä. Kaipa minä sitten olen isäsi, jos sinäkin niin sanot”, Hujanen huokasi. ”En tullut tänne isyystestejä vaatimaan”, Kalle lyhty vastasi hymähtäen. ”Halusin vain tavata biologisen isäni. Nuorempana äiti käski olla kyselemättä, kun kysyin isästä. Hän lupasi kertoa sitten kun kertomisen aika tulisi.”
Hujanen päätti lämmittää saunan, että saisi päivän pölyt ja hiet pois pestyksi. Olo tuntui epätodelliselta juuri saadun tiedot jälkeen. Käsille täytyi saada jotain tekemistä, ei tarvitsisi hölmönä seisoskella. Hän latoi puut saunan seinustalta uuniin ja rikitti tuohikäppyrään tulen. Vettä täytyi lisätä kiukaan vieressä sijaitsevaan säiliöön. Sitten hän ehdotti saunomista myös pojalle, jonka olemassa olosta hän ei hetki sitten tiennyt vielä mitään.

”Sinkkunako täällä elelet?” poika kysyi Hujaselta, miesten siirtyessä saunan löylyyn. ”Sinkkuna,” hän mainitsi myös lyhyeksi jääneestä liitostaan Ljuban kanssa. ” Ei ole pysyvää elinkumppania minulle luotu,” hän jatkoi. ” Ei äitisikään lähtönsä jälkeen yhteyttä ottanut. Ei hän elatusmaksuja kysellyt.” ”Äiti on ylpeä nainen. Hän muutti täältä Turun seudulle. Hän minut yksin kasvatti ja koulutti.” ” Mitä sinä opiskelet? Hujanen kysyi. ”Lakia luen. Olen tuossa naapurikaupungissa auskultoimassa. Päätin etsiä sukulaisiani täältä samalla”. ” Sinulla on sitten lukupäätä. ” ” Taloudellisesti on ollut tiukkaa. Kävin opiskelun ohella lähes koko ajan töissä yövartijana tai rakennuksilla. Joskus söin pelkkää sokeria, kun rahat olivat täysin lopussa, että sellaista makeaa elämää.”

Hujanen löi lisää löylyä. Hän kokosi ajatuksiaan ja vaivihkaa tarkasteli pojaksi esittäytyneen nuoren miehen olemusta. Hiusraja oli jo ohimoilta taaksepäin vetäytynyt, kuten hänellä itsellään. Jalkojen ja käsien luusto muistutti myös hänen omaansa. Sisimmässään hän tiesi yhdennäköisyyttä etsimättäkin, että tulija oli hänen poikansa. Jostain jo unohduksissa olleesta tapahtumasta pyrki syyllisyydentunteita mieleen. Mieleen palautuivat Reginan kauniit kasvot, kun saunan kiukaalle lyöty löyly sai hien valumaan pitkin Hujasen kehon pintaa. Se tuntui kuin Regina olisi laskenut sormillaan hänen kylkiluitaan kuin silloin ennen, jokaisen luun yksitellen. Muistui mieleen kuinka he molemmat pitivät tanssimisesta silloin. Regina siinä kukkamekossaan pyörähteli hänen käsivarsillaan. Sitä häävalssia vain ei koskaan tanssittu, olisi kyllä osattu.

Miehet joivat vielä saunakahvit Hujasen pirtissä. ”Se tuli niin äkkiä tämä isäksi tulo,” Hujanen selvitteli ajatuksiaan. ” Miten sen nyt laskee, kun neljännesvuosisata siinä meni,” Kalle Lyhty sanoi kuivikkaasti. ” Ei meistä niin läheisiä taida tulla, että samassa rivitalonpätkässä joskus asuisimme”, hän vielä jatkoi ja otti toisen kupillisen kahvia.

Miehet kertoivat toisilleen elämänsä vaiheista. Hujanen kyseli vielä Reginan kuulumisia, ja oli tyytyväinen kuultuaan, että Regina voi hyvin. Oli perheenkin saanut. Hujanen esitteli pojalle kuvia vanhemmistaan ja sisaruksistaan, koska tämä oli kiinnostunut tietämään kadonneesta suvustaan enemmän. Kalle Lyhty ojensi käyntikorttinsa Hujaselle ennen lähtöään, hän halusi sentään vielä pitää yhteyttä. Ennen autolle menoaan hän poikkesi koiranpentua rapsuttamaan, kutsuipa sitä jo nimellä Lola.

Maija- Liisa

 

6 comments for “Kellastunut kalenteri 2. osa

  1. Olipa hyvä kun Hujanen pääsi jaloilleen taas. Kiitos Maija-Liisa kun päivität silloin tällöin näitten Värtsin merkkihenkilöiden mänimiä. Hiukan on vaivannut epätietoisuus,kuinka se harakan vierailu kaupunkiserkkunsa luona onnistui. Muistaakseni se pääsi kaupunkiin, vaan pääsikö koskaan pois ?

  2. Hieno kertomus Hujasen elämän kaaresta,
    kaikkine yllätyksineen.

  3. Jos sinä Alpo luet sitten niistä harakoista,
    niin yritän saada jonkinlaisen tilannekatsauksen
    asiasta. Satu on kinkkinen kirjoitettava, johon
    täytyy heittäytyä. Kerään rohkeutta vaikka
    tuolla pihatöissä.

  4. Tämä on sujuvaa kerrontaa, Lisää tämmöistä.

  5. Maija-Liisalla on kertojan armolahja. Kyllä tuo mielestäni ihan oikea novelli on. Yhdellä istumalla luettu. Sen lisäksi myös mielenkiintoinen. Ehkä isyyden selviäminen olisi voinut tapahtua vasta joskus novellin loppupuolella. Mutta hyvä näinkin, koska mielenkiinto oli yllä alusta loppuun.

    Lisää tällaista Värtsiin, ja sitten kansien väliin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *