Suomen Lähetysseuran työsaroilta

Länsirannan nuorista namibialaisten tilanteisiin
Uskonnolla on väliä

Pirkko Tuhkanen: Kahlitut unelmat, Suomen Lähetysseura
Anne Ijäs: Kuule tarinani, Suomen Lähetysseura
Raimo Holopainen: Muutoksen tekijät, Suomen Lähetysseura

kahlitut unelmat kuule tarinani muutoksen tekijat

Lähetystyöntekijä Pirkko Tuhkanen on toiminut palestiinalaisalueilla ja kertoo kirjassaan Palestiinan kristityn vähemmistön elämästä. Kirja pyrkii valottamaan, miten miehitys ja Israelin poliittinen tilanne ovat läsnä palestiinalaisnuorten arjessa.

” Tutustuin palestiinalaisiin koululaisiin, kun hoidin Lähetysseuran kummioppilastyötä. Nuoret kävivät luterilaisia kouluja hyvin vaikeissa olosuhteissa toisen kansannousun aikana. He eivät silti olleet toivottomia, vaan katsoivat eteenpäin ja tekivät realistisia suunnitelmia. ”

Raimo Holopainen perustaa kirjansa Namibian yli 20 vuotta kestäneestä itsenäisyystaistelusta tuntemiensa ihmisten kertomuksiin ja omiin kokemuksiinsa. Romaanin päähenkilö, Aaron Mutuleni lähtee aikuiseksi vartuttuaan rauhalliselta Ambomaan maaseudulta valkoisen työnantajan palvelukseen, aluksi karjapaimeneksi ja myöhemmin kuparikaivokselle.

Anne Ijäs kertoo kohtaamiensa taiwanilaisten tiestä kristilliseen seurakuntaan ja kasteelle. Tämä tie on usein vaikea maassa, jossa taolais-buddhalais-konfutselainen kansanuskonto elää vahvana ja jossa esi-isien henkien palvominen on elämän tärkeimpiä asioita.

Lueskelin kirjoja kasvavalla mielenkiinnolla ja huomasin samalla oman asenteeni tv-uutisten puuduttavaan väkivallan ja kansanmurhien tulvaan vääräksi. Joskus olen myös ihmetellyt eläkeläisten intoa lähetystyön tukemiseen vaikkapa leipomalla ja lahjoituksin. Suomen Lähetysseuran työ on tärkeää, eikä ollenkaan sellaista uskonnon tuputtamista, joksi moni sitä luulee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *