Betonimyllärit
Betoni tehtiin tavallisella pikku myllyllä. Sitä pyöritti Bernhard polttomoottori. En tiedä miksi ei sähkömoottori. Ehkä Kaustajärvellä ei ollut sähköä tarpeeksi.
Kapea ja korkea kärry.
Takana loiskesuojat.
Betoni kärrättiin kottikärreillä muutaman lankun levyisiä polkuja, ”laakonkeja” pitkin. Betonikärry oli kapea, mutta korkea, että se sopisi kulkemaan kapeistakin oviaukoista. Kärry oli muotonsa vuoksi erityisen herkkä kaatumaan ja joskus vahinko sattui ja kärry lasteineen kaatui.
Meillä poikasilla vaatimukset vain kasvoivat. Muutaman vahingon jälkeen kuormia ei saanut enää kaatua. Vanhemmat konkarit kehuivat, että betonikärryä pitää pystyä työntämään vaikka yhdellä kädellä. Sanoivat, että kun aamulla juoksuttaa eka kuormaansa laakonkia pitkin ja näkee pomon, niin sitä pitää tervehtiä viemällä ”käsi lippaan” tai nostamalla lakkia eikä kärri saa kaatua.
Heikki Kuronen sanoi Verkkolammen savotoilla ollessaan, että jos hän joskus pääsee eduskuntaan niin hän ajaa ensitöikseen läpi sellaisen lain että kottikärryyn saadaan kaksi pyörää. En tiedä pääsikö Heikki eduskuntaan, mutta nyt sellaista kärriä olisi tarvittu.
Kellarikerroksen valu saatiin päätökseen ja betonin kuivuttua purettiin laudotukset ja tukirakenteet pois. Luonnollisesti naulojen nyhtäminen käytetyistä laudoista oli meidän monitoimimiesten työtä.
Lämpökanaali, työttömyystyö.
Meitä monitoimiosaajia odotti jo uusi helppo homma. Piti pykäistä oja uudelta vartiolta vanhalle vartiolle. Siihen tulisi keskuslämmitysputket. Maasto vietti vanhalle vartiolle päin, mutta ojaan piti saada nousua, että lämpö nousisi paremmin vanhalle vartiolle. Sen vuoksi oja piti kaivaa uuden vartion puolella kolmisen metriä syväksi. Oja ei tarvinnut olla leveä. Se kaivettiin aluksi noin metrin leveänä. Minusta tuntui, että tämä oja oli eräänlainen ”työttömyystyömaa” rakennustyömaan sisällä. Koskapa aina kun oli jotain tärkeämpää tehtävää, vaikkapa huusin alusten tyhjennys, niin ne käytiin tekemässä välillä. Maa oli kivistä. Rautakangilla ja hakuilla sitä nakerrettiin. Seppä Näätänen takoi työvälineet teräviksi. Aikaa kului siinä määrin, että kevätaurinko alkoi sulattaa routaista maata. Ojan penkat sortuivat ja oja levisi leviämistään. Samalla ojaan putosivat takaisin moneen kertaan ylös mätetyt maat. Oja saattoi olla välillä valmiskin mutta..
Seppä Näätänen käytti tällaista polkuahjoa.
Lopulta oja oli varmaan neljä metriä leveä. Kuinkahan moneen kertaan siinä maat mätettiin. Ja saattoihan olla tarkoituskin, että meillä menisi siinä siinä talvi. Miehillähän piti olla töitä.
Työjärjestyksissä käytiin muutenkin pienoista kilpailua. Esimerkiksi kerkisikö muurari Leinonen rappaamaan seinän vaiko kerkisikö putkimies asentamaan seinälle vesiputket muurarin kiusaksi. Pientä kiusaa työtövereille tehtiin aina kun se oli mahdollista. Usein kävi niin, että tupakkitauolta noustessa kirvesmies Ale Mantsisen takamus ei noussutkaan tellingiltä.. Joku oli naulannut hänet vaatteista tai kirvesmiehen rintsikoista tellinkiin kiinni.
Kuvassa kahden perheen asuinrakennus Kaustajärven vartioasemalla. Kuva: O. Pakarinen.
jatkuu >>>
Kuvan asuinrakennus näyttää käyttämättömältä. Kulkutiet heinikkona ja seinänvierustat vesoittuneet. Mikä lienee ajankohta, suunnilleen?
Nyt kyllä pyöritään lähellä syntymäkotipaikkaani eli tuon talon vasemman päädyn takanurkkaa 😉
Kyllä tuollaisen rakennushistorian jälkeen todella toivoo, että Kaustajärven entinen vartiosto saisi lisää elinikää! Pitäiskö aloittaa lottoaminen?
Hyvin on tutun näköinen arkkitehtuuri tuossa Kaustajärven vartion kuvassa.Samanlainen perheasuntohan oli Niiralassa vanhalla vartiolla.Nythän rakennus on purettu mutta toinen hiukan erilainen on jäljellä.Se on siis rakennus joka on hiukan ennen rajatarkastuspistettä oikealla puolella Venäjälle mentäessä.
Tällä työmaalla on mielenkiintoista.Tuttuja miehiäkin hommissa,kuten Mantsisen Ale,timpuri Niiralasta.Kuten oli myös seppä Näätänen.Kävikö hän siellä Kaustajärvellä näitä teidän työkaluja kunnostamassa?
Koska me Alpo jatketaan hommia?Pitäähän tää vartio valmiiksi saada.
Älähän hätäile Jore.. Pitäähän toisillekin antaa suunvuoro
Lainanpa tässä Seppä Näätäsestä yhden tapauksen..
Tuo ojasta kaivettava maa oli pikkukivisestä isompikiviseen, eli sellaista että jokainen pikku kivikin piti irroitella kangen tai hakun kärjellä. Terävä työkalu oli eduksi. Pyysin Seppää tekemään oikein terävän kangen. Hän takoikin (siis teroitti takomalla, ei smirgelillä) oikein terävän kangen. Kuitenkin kangen kärjestä katkesi pakkasessa parin sentin pätkä. Menin valittamaan siitä Näätäselle. Seppä tuumasi; Oho, taisi jäädä liian punaiseksi..
Tietääkö Jore tai joku muu mitä seppä tarkoitti sanomalla ”jäi liian punaiseksi”
Luulen sepän tarkoittaneen karkaisun epäonnistumista; kangen pää on ollut vielä liian kuuma (punahehkuinen) ennen veteen tai öljyyn kastamista, jolloin metallista on tullut liian kova eli murtolujuudeltaan liian heikko.
Jussi on oikeassa. Karkaisun tarkoitus on kasvattaa teräksen pintakerroksen kovuutta kulutuskestävyyden parantamiseksi, mutta samalla säilyttää teräksen sitkeys pintakerroksen alla ytimessä. Tässä tapauksessa seppä-Reinon tekemä karkaisu on mennyt läpi ohueksi taotun kärkiosan.
Kiitokset Jussille ja sepän apulaiselle. Saatiin sepälle etunimikin. Muistan seppä Näätäsen sellaisena totisena takojana. Tuonkin ”punaiseksi jäämisen” paljasti vain puolittain. Muistaakseni hän hoiti myös työkaluvarastoa. Sieltä tuli piikkejä vaihdettua vielä monet kerrat. Siitä lisää seuraavassa jaksossa.
Seppä Reino Näätänen asui Niiralassa Jänisjoen sillan pielessä. Hänen poika kunnostaa ”ns”Valkoista taloa.
Olen odotellut Kaustan vartiolla pitkään palvelleen Tauno Strantenin nimeä, hän asui Mikko Hovin ja Kaarlo Kaikon naapurina,ja oli pidetty ko kylällä naapurinamme.
Tauno Stranten? tarkoitetaanko nyt Tauno Järveläistä, sillä Stanten nimistä rajamiestä en muista. Asuinhan Kaustajärven kylällä välin 1944 – 1965, enkä muista sen jälkeiseltä ajaltakaan tuon nimistä kolegaa. Mutta ihminen unohtaa, enkä ole tässäkään poikkeius.