Valoa pimeyteen

Värtsilän pitäjäyhdistys osallistui Tohmajärven kunnan alueen kylien, kyläyhdistysten ja muiden toimijoiden yhteiseen Jouluseimi kilpailuun.

Anneli Kunnas ja Veijo Mantsinen kyläyhdistyksestämme toimivat kylämme seimiprojektin vetäjinä. Apujoukkoja seimen rakentamiseen löytyi läheltä! Lopullisen ja toteutetun idean pääarkkitehtinä toimi Roderick Welch, Värtsilän kylätalon naapurista, toist puolt jokkee. Kyläyhdistys kiittää kaikkia jouluseimen toteuttamiseen osallistuneita, erityisesti ”Rodia”.

Jouluseimiä on rakennettu Tohmajärven kunnan alueelle kahdeksaan eri paikkaan, mm. Kemieen, Tikkalaan, Onkamoon, Riikolaan, Jouhkolaan ja Värtsilään. Arvosteluraati kävi tutustumaan Värtsilän jouluseimeen sunnuntai-iltana, tuntia ennen kilpailun tuloksen julkistamista. Raadin jäsenet: Olli Riikonen, Mikko Lappalainen, Natasha Podkolzina ja Arttu Laakkonen.

Jouluseimi kilpailun tulokset julkistettiin Kemiessä sunnuntai-iltana klo 19.

Tulokset:

  1. Onkamon kyläläiset
  2. Kutsu-Hukkalan kylä
  3. Värtsilän kylä

Värtsi verkkolehteen voi lähettää julkaistavaksi kuvia muiden kylien tekemistä jouluseimistä. Kuvat julkaistaan tämän jutun yhteydessä. Osoite verkkovartsi@gmail.com

Img_5258

Kylätalon pihapiiriin kesällä 2013 siirretty grillikota sai loistavaa talvikäyttöä.

Img_5269

Grillikodan aukkoihin on pingotettu kankaat johon on liimattu paperista kuviot.

Img_5271

Värtsilän jouluseimi näkyy erittäin hyvin tielläkulkijoille.

Arvosteluraati paikalla ihailemassa Värtsilän Jouluseimeä.

Arvosteluraati paikalla ihailemassa Värtsilän jouluseimeä. Kuvassa myös jouluseimen teemaan ”Mariaksi”pukeutuneena Elina Pesonen sekä jouluseimen pääarkkitehti ja toteuttaja Roderick Welch.

elina mariana

jouluseimi

Lisätietoja: Jouluseimi, Wikipedia.

kuva Riikolan kylän Jouluseimestä. Rakentajina Tuomo ja tytöt. Kuva: Pirkko Löppönen

Riikolan kylän Jouluseimi. Rakentajina Tuomo ja tytöt. Kuva: Pirkko Löppönen

Profeetta Eliaan kirkon jouluseimi Viipurissa on aika juhlava. Kuva: Jouko Varonen

Profeetta Eliaan kirkon jouluseimi
Viipurissa on aika juhlava. Kuva: Jouko Varonen

 

 Kuva: Jouko Varonen

Lähikuva Profeetta Eliaan kirkon jouluseimestä Viipurissa. Kuva: Jouko Varonen

VTOH lähettää tässä terveisiä Pekingistä kuvan muodossa.

VTOH lähettää tässä terveisiä Pekingistä kuvan muodossa.

Share

24 comments for “Valoa pimeyteen

  1. Kuvat ovat upeat ja kerrassaan tyylikkäät. Aiheessa pysytään ilman imellyksiä

  2. Ei ole ns. perinteinen jouluseimi, ”nukkehahmoin” toteutettuna. Hieno idea! Moderni taideteos!

  3. Kyllä voimme olla ylpeitä omaperäisestä, tosi kauniista toteutuksesta ja hyvästä sijasta kisassa! Onnittelut idea-nikkareille ja toteuttajille!

  4. Taas yksi osoitus Vireästä Värtsilästä!!! Onnittelut!!! Kaunista, oikeaa joulua!!! Grillikatokselle kesäkäytön rinnalle talvikäyttöä!!! Sehän on kustannusvastuullista toimintaa!!!

    Kirkkoherra pääkallellaan miettii joulusaarnaansa!!! Siitä voi syntyä ns.sakramentaalinen saarna, jossa kuva ja sana yhdessä vaikuttavat Jeesus-lapsen todelliseksi tulemiseksi joulukirkkoon!!!

    Roderickille ja Elinalle joulunlämpöiset Kiitokset!!!

  5. P.S. Kannattaa klikata: Jouluseimi, Wikipedia. Fransiscus Assisilaisen alulle panema ja nyt myös luterilaiseen perinteeseen siirtynyt joulunviettotapa oli minulle aivan uusi tieto. Myöskin se, mitä Martti Luther on tuosta pyhimyksestä sanonut.

  6. Ierikka-armas, mie tunnustan heti, että en ansaitse yhtään kiitoksia tästä jutusta. Rod, Anneli ja Veijo tais olla päätalkoolaiset – korjatkaahan joku äkkiä jos unohan jonkun – hurraahuutoja heille! Kävin siellä vaan tänään vähän heilumassa kaapu päällä ja lahjomassa tuomaristoa ja seimiväkeä joulutortuilla 😉

  7. Kiva idea – kiitos rehellisyydestä kuitenkin
    MirjaSisko

  8. Elina kulta! Kyllähän mie ne muutkin muistin, vaan kun siut näin, niin unohtuivat kommentista. Tyypillistä just siulle, että korjasit eli annoit kunnian muillekin. Joka tapauksessa, että viuhautit Marian roolissa just oikeeseen aikaan, on hieno teko. Ja kun vielä joulutortutkin tarjosivat, niin…

    Lämmintä joulua mieleen ja kaavun alle!

  9. Tänään lisätty uusia jouluseimi kuvia tämän jutun yhteyteen.
    Värtsiin voi lähettää kuvia Tohmajärven kunnan alueella olevista jouluseimistä sekä muista, vaikka toiselta puolelta maailmaa, mikäli niitä Värtsin lukijoiden kameroihin on tallentunut. Eli julistan täten bongaa jouluseimi ”kisan” avatuksi!

    Lisätyt uudet seimikuvat:
    – Riikolan kylän Jouluseimi.
    – Profeetta Eliaan kirkon jouluseimi Viipurissa.

    Lisätiedot kuvateksteinä, mm. kuvaajan nimi.

  10. Viipurin jouluseimet niissä on selkeä ordotoksinen sävy. Kuka tietää onko se oikesti ortodoksista perinnettä vai lännestä matkittua.

    Eniten tykkään Värtsilän muista poikkeavasta esitys tavasta. Pelkistetty ja kaunis ja väreiltään pehmeä, maan läheinen. Tuo hyvästi mieleen Raamatun jouluevankeliumin.

  11. Idän ortodoksisessa kirkossa seimiasetelmaa vastaa Jeesuksen syntymää kuvaava ikoni ns. jouluikoni. Kuten valokuvassakin taustan ikoni on.
    Muuten seimiasetelmat eivät ole ortodoksista perinnettä kuin ikonien kautta.

  12. Tähän seimen ja ikonin äärelle sopinee kirjoittaa mielihyvästä, joka syntyi tänä aamuna radion aamuhartautta kuunnellessani. Kirkkonummen kanttori Ilona Nyman kertoi kokemuksestaan koulun liikuntasalissa. Oppilaat olivat vaeltaneet sinne kulkueena hiljaisuuden vallitessa. Pappi oli kertonut, mitä tapahtui Jeesuksen ratsastaessa katua pitkin. Lopuksi oli laulettu virsi 15: ”Tiellä ken vaeltaa…”

    Puhuja kuvasi tapahtumaa vertaamalla sitä vuoristoradalla liikkumiseksi. Kun virsi oli päättynyt, lapset alkoivat taputtaa. Hiljentymisestä vuoristoradan kautta aplodeihin oli ollut kanttorille ikimuistettava kokemus.

    Aamuhartaus tempaisi minut mukaan lasten keskelle matkalle kohti joulua. Sille tielle voinee taas päästä myös Värtsissä, jos joku ensin taluttaisi??? Mikko! Haloo!!!

  13. Mikolle kiitos! Kuunnelkaa Värtsin seurakunta!

  14. Kyllä ovat upeita.
    Jos pisteitä annettaisiin, niin minun pisteen saisi Riikolan seimi.

  15. Hienoja kuvia kaukaisen meneisyyden satuhahmoista, todella merkityksellisiä ja vaikuttavia! On vaan varottava ettei tekijänoikeusvaatimuksia napsahda maksettavaksi reilun 2000 vuoden takaa. No, ehkei sentää.

  16. Pysähtykäähän Saarion seimelläkin. On puhutteleva.
    Meidän omaa seimeämme katsellessa tuntee liikutusta. Näkyy upeasti sillalle saakka, valitettavasti lampaat jäävät taakse.

    Kaiken kaikkiaan hyvä idea ja aloite.

  17. Meillä on ollut kesäpaikka Kaustajärvellä. Nyt sitä ei enää ole ELY-keskuksen mukaan. On Mökkivaara, jossa en ole ikinään käynyt. Mökki on Kaustajärvellä edelleenkin, vaikka ELY-keskus mitä sanoo. Se kylä on siellä edelleenkin. Kyläyhteisö on olemassa, vaikkakin kesäasukkaiden myötä. Myö mennään edelleenkin Kaustajärvelle.
    Yställisesti Terttu Tarvainen, Kaustajärven kesäasukas
    Hyvää itsenäisyyspäivää! Myös veteraanien puolesta.

  18. Satusetä kuinka on? kun kirjoitat vuosiluvun 2013 ja seuraavaksi 2014 satuiletko vai kirjoitatko totta. Tiedät kyllä mistä vuosien laskenta on alkanut. Eli sinäkin julistat joulun sanomaa jokainen kerta kun vuosiluvun kirjoitat.
    Totta on edelleen Raamatun sana ”kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.”

    Seimiasetelmien tarkoituksena lienee palauttaa mieleen kuka ja mikä oli valkeuden ja kirkkauden täyttymys.

  19. Uusi jouluseimi kuva lisätty. Kiitos kuvasta Pekingiin VTOH:lle!

  20. Lähetin Lemin verkkolehteen viestin, että voisivat tutustua Tohmajärven jouluseimiin. Myös Värtsin lukijat voisivat katsella, miten joulua otetaan vastaan kotiseutumuseolla. Klikkaa: Lemin Kirjava. Sieltä löydät otsakkeen Tonttupolku kutsuu taas joulun tunnelmaan. (Julkaistu 4.12.2013)

    Vilkaiseppa myös toisen otsakkeen tarinaa ja kuvia: Kirjavan jälkeen mustaa. (Julkaistu 21.10.2013).

    Kovasti erilaisia verkkolehdet Värtsi ja Lemin Kirjava. Omalla tavallaan kumpaakin lueskelen.

    V

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *