Metsä on merkillinen elämänmuoto: loputtoman ystävällinen ja hyväntahtoinen, se ei vaadi mitään ravinnokseen, mutta suo auliisti kaikkia antimiaan. Se tarjoaa suojan kaikille olennoille ja luo lempeän varjonsa jopa sitä tuhoavan halonhakkaajan ylle.
Budha
…”Metsään on tullut jo syys”…
*
Halonhakkaaja tuo mieleen lapsuuden aikaiset
sadut. Niissähän oli usein prinssien ja prinsessojen
lisäksi myös (köyhä) halonhakkaaja, varsinkin
vierasmaalaisissa saduissa.
*
Satumetsältä näyttää tämä Lissun syksyinen tunnelma-
palakin.
Jostain kirjoista luin, että sodassa metsä oli suomalaisten sotilaiden ystävä, mutta saksalaiset venäläiset kokivat metsän pelottavana vihollisena. Tähän asti metsä on pysynyt minulle ystävänä. Toivottavasti tunne on molemminpuolinen.
Kävelin eilen metsäteitä. Luulin kävelleeni tunnin,
mutta kello näytti kaksi tuntia kuluneen.
Meiltä viikonlopun tuuli vei viimeisetkin lehdet puista-
ainakin melkein.
Joskus aamun ajatuksen ja kuvan valintaa joutuu miettimään pidempäänkin. Tällä kertaa valinta molempien suhteen tapahtui hetkessä.
Hauska sattuma sikäli tuo valinta, että juuri eilen Suomen Luonnonsuojeluliitto palkitsi (Vuoden 2013 ympäristöpalkinto)Etelä-Karjalassa kuvatun Metsän tarina-elokuvan.
Tämä minun metsäkuvani on otettu viikko sitten Viikissä. Pyöräilin eilen tuota samaa polkua Haltialaan mennessäni. Vaahterat olivat pudottaneet jo kaikki lehtensä.
Timo Pusan sanoin:
Mene metsään.
Ilo istuu siellä puiden siimeksessä
ja tarjoaa kättään jokaiselle.
Minä aloitin halon hakkuun 1943,halot piti olla tulitikku laatikon
mittaisia ja pieneksi pilkottuja.Metsästä näiden tarvikkeiden haalimisessa auttoi kyllä vartuneempi väki.
Vuitti oli hehtolitran paperisäkillinen pr nuppi.
Säkit toimitettiin koululle ja eieltä ne lähti eteenpäin.
Kuukaus sitten kokeilin vieläkö niitä halakoja sais aikases ja tulihan
niitä muutama saunan uunillinen.
Pentti Pakarinen, kertoisitko mitä nuo mainitsemasi pikku pilkkeet silloin 1943 olivat. Olisivatko olleet auton häkäpöntön polttoainetta?
Vietän aikaani metsän keskellä melko paljon kaikkina vuodenaikoina. Allekirjoitan Budhan näkemyksiä. Hänelle on kuitenkin sattunut pieni fibaus sanavalinnassa. Tuskin polttopuuhalkojen hakkaaminen paljon metsää tuhoaa ainakaan minun tylsällä kirveelläni. Sen sijaan avohakkuu etenkin sademetsissä voi viedä maailman tuhoon. Se on ihmisen ahneutta kukkeimmillaan.
Häkäpönttöihin ne pilkkeet meni.Jyrki sanoo joskus eduskunnassa
että meidän täytyy toimia talvisota hengessä.Sotahengessä mekin
niitä palikoita tehtiin.
Pauliina Kainulainen on julkaissut tänä vuonna mielenkiintoisen kirjan ”Metsän teologia”. Kirja on ehdolla vuoden tietokirjapalkinnon saajaksi yhdeksän muun kirjan joukossa.
Mielenkiintoisia lukuhetkiä niille, jotka kurkistavat vähän syvemmälle puun taakse ja näkevät metsän puilta!
Ierikka
Pauliina on minun suosikkini. Hän esimerkiksi vastustaa kaupallista mainontaa.
Taidanpa kuulua itsekin jo tuohon halonhakkaajien ryhmään.Tänäkin päivänä tuli käytyä kokeilemassa puunkaatoa , kyllä se kolmeen puuhun jäi. Märkää oli.Niin se vain on ettei sieltä voi olla poissa kun se on elämäntapa.
Metsään- ja metsäuskovana on tuo Pauliinan kirja hyvin mielenkiintoisen oloinen. Mistähän sen saisi?
Tuolla suon reunassa on näin syksyllä ne parhaat tuoksut ja mukava seurata niin pyrstötiaisten kuin hömötinttienkin puuhia. Edellämainitut etenevät parvena yhteysääniään piipitellen. Hömö on selvästi utelias, vähän että mitähän se tuokin täällä meinaa. Kaipa se ruoan toivossa seurailee.
Tällaisia mietteitä tältä metsähöperöltä.
Pauliina Kainulaisen kirjan kustantaja on Kirjapaja. Kirjakaupoistahan sen saa. Esimerkiksi Uutisalasimen kautta, luulisin.
Ierikka
Annanpa vinkin Sepon siskon pojan (Petrin)kirjasta .Petri on Tampereelta
Suomalainen aarniometsä- Petri Keto-Tokoi ja Timo Kuuluvainen.
2010.
MirjaSisko
Bongasin tänään kirjamessuilla ihastuttavia metsäkirjoja.
Pentti Väänäsen kirja, Metsä josta itseni löysin, lumosi kansikuvallaan. Siinä hevonen vetää tukkikuormaa lumisessa metsässä.
Teoksen pääpaino on 1950-1980 -luvuilla Pentti Väänäsen Ilomantsin savotoilla ja metsätöissä ottamista korkeatasoisista valokuvista (n.200 kuvaa). Kuvatekstit ovat Väänäsen itsensä kirjoittamia pieniä tarinoita, joissa hän vie lukijan siihen hetkeen, aikaan ja paikkaaan, jossa kuvat ovat tallentuneet.
En yhtään ihmettelisi, jos tämä kirja tulisi joltain taholta palkituksi.
***
Aiemmassa kommentissani mainitsen palkitun Metsän tarina-elokuvan. Sen kuvista ja tarinasta on koottu myös samanniminen kirja.
***
Selailin myös MirjaSiskon mainitsemaa kirjaa Suomalainen aarniometsä. Todella upea kirja sekin.
***
Kaikki kolme kirjaa on kustantanut Maahenki.