Koululaiset ruskaretkellä

Koulun syysloma on perinteisesti aloitettu perjantaisella ruskaretkellä, jonka jälkeen oppilaat ja henkilökunta suuntaavat syksyiselle hengähdystauolle koulukuvioista. Vuosien varrella olemme retkeilleet Värtsilässä eri reittejä (mm. rajanpinnassa) sekä Kaurilassa Kylätalon ja Ellilän läheisyydessä. Tänä syksynä suuntasimme Uuteen-Värtsilään, entisten tehtaantalojen ohi junaradan taakse sekametsään, jossa sijaitsee Erämiesten komea kota laavuineen ja halkovajoineen sekä mainioine makkaranpaisto paikkoineen.

Vauhdikkaasti ruskaretkellä
Vauhdikkaasti ruskaretkellä

Ruokahalun houkuttamiseksi lähdimme aluksi vajaan tunnin reippailulle ohikulkevaa metsäautotietä pitkin. Raerinteen Jussi jäi kodalle sytyttelemään tulia ja valmistelemaan makkaranpaistoa. Lenkkeilyn jälkeen nälkäiset ja janoiset reippailijat pääsivät nauttimaan retkiruokailusta; aloittaen sämpylällä ja ruisleivällä sekä mehulla ja jatkaen herkuttelua Jussin paistamilla makkaroilla.

Retken herkkuvihanneksia
Retken herkkuvihanneksia
Jussin paistamia makkaroita jonotettiin
Jussin paistamia makkaroita jonotettiin
Jussi tarjoilee makkaraa
Jussi tarjoilee makkaraa
Karhu huolehti turvallisuudesta
Karhu huolehti turvallisuudesta

Kun kaikki retkeilijät olivat ruokailleet, käynnisteltiin Lipunryöstö-peliä; nyt metsäisessä ympäristössä. Oppilaat jaettiin kahteen joukkueeseen ja kerrattiin pelin säännöt; kumpikin joukkue piilottaa lippunsa omalle puolelle metsään ja yrittää löytää vastustajan lipun ja kuljettaa sen omalle puolelleen. Tietenkin toisen joukkueen pelaajat pyrkivät estämään oman lipun löytymisen ja kuljettamisen ottamalla vastustajia ”kiinni”. Jos jää kiinni, joutuu ”vankilaan”. Vankilat olivat tänään puupinon ääressä sekä toisella joukkueella pöllikasan vieressä. Kylläpä metsä täyttyi värien vilinästä ja äänestä, kun vastustajan lippua etsittiin ja yritettiin itse olla joutumatta vangiksi! Metsä on ihanteellinen ympäristö tähän peliin ja oppilaat olivat innostuneesti mukana Lipunryöstössä.

Pelastakkee.....
Pelastakkee…..
Lippu on piilotettu metsän kätköihin
Lippu on piilotettu metsän kätköihin

Linja-autossa, matkalla takaisin koululle, kuuluikin oppilaiden kommentteja: ”Tämä ruskaretki oli kiva!”, ”Lipunryöstö oli kivaa!” sekä ”Lipunryöstön pelaaminen ruskaretkellä oli erilaista aikaisempiin syksyihin verrattuna. Nyt päästään lomalle……..”

Kiitokset Erämiehille ”kodan lainasta” sekä Makkaramestari-Jussille ja Paulalle retkeläisten ”mukana touhuamisesta”.

Vuokko Väänänen

8 ajatusta aiheesta “Koululaiset ruskaretkellä”

  1. Vuokolle kiitosten kera palautetta.Entisenä koulun oppilaana minua kiinnostaa ja lämmittää koulukuulumisenne isosti.Uskon etten ole ainut fanisi tässä suhteessa.

    Värtsilän koulussa syysloma tunnettiin 60-luvulla perunannostoloman nimellä.Vietin lomani Mämmin pelloilla.Traktorin perässä oleva pyörivä perunannostokone kaivoi potut pellosta ja heitti ne mullan päälle helposti kerättäväksi.Tässä työssä lapset pärjäsivät siinä missä aikuisetkin.Ellei paremminkin,eivät tulleet ”sivut”kipeiksi vielä niillä kilometreillä.
    Perunannostosta tuli hyvät fiilarit.Tunsi olevansa hyödyllinen.

  2. irene peuhkurinen

    Kiva oli kuvien ja kirjoituksen myötä olla ryskaretkellä.

  3. Alkoi ihan hengästyttämään tuota lipunryöstöä lukiessa.
    Ovat varmaan hauskoja tuollaiset retket.
    En muista, että meidän kouluaikaan olisi tehty syksyllä retkiä. Keväällä koulun päättyessä tehtiin joskus.
    Mahdollisesti Patsolan koulusta käytiin kouluaikaankin Piilovaaralla.. en vain muista koska olin siellä melkein aina muutenkin.
    Yksi kouluainehan oli ”Ympäristöoppi ja askartelu” joten tällainen retki lähiluontoon olisi mahtunut kouluTYÖN kehyksiin.

  4. Mirja Pusa

    Männyn runko (yäosastaan) on niin kauniin punaruskean värinen -ei vain noissa kuvissa ole sellaista. Meillä on taloon valittu oviin ja yläosaan juuri sitä ruskeaa. Ehken myöskin uuteen autotalliimme
    kevätpuolella.
    Odottelen siis kevättä, mutta nyt lähden ottamaan – huikopalasta.
    MirjaSisko

  5. Oletkos Irene huomannut, kun huomauttelen sinun kirjoitusvirheistä
    Luepas tekstisi aina kirjoittelun jälkeen. Sattuuhan näitä meille!
    Eikä se taida niin vakavaakaan olla. Aihe on tärkeämpi.

    Yst. terv. Mirja-naapuri

  6. Onpas puheenjohtaja Jussi ahkera ja auttavainen. Kiitos!
    Erämies on aina erämies ja kaikkialla- näinhän se on todettava.
    Mike

  7. Erkki Lintunen

    Kyllä on mieltä ylentävää lukea Värtsilän koulun touhuista. Niin Värtsistä kuin myös tämän päivän Karjalaisesta, sivulta 14 ”Ukin kanssa passissa”.
    Tuttuja lapsia. Ovat kovasti kasvaneet kastemaljan ääreltä.

    pater F.

  8. Erkki Jormanainen

    Värtsilä näyttää kiinnostavan mediaa. Tämän päivän Koti-Karjala kertoi, että Eläkeliiton Värtsilän yhdistys on pitänyt 40-vuotisjuhlat. Paljon onnea!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top