Luokkatapaaminen

 

Kauniina kesälauantaina 10. elokuuta kokoontui Tohmajärven koulukeskukselle n. 20 hengen ryhmä meitä kolmen vuosikymmenen takaisia lukiolaisia tapaamaan toisiaan yhteisesti koulun jälkeen ensimmäistä kertaa. Ryhmä koostui Tohmajärven lukion 3A ja 3B luokkalaisista eli abiturienteista lv. 1982-83. Vahvuutemmehan oli silloin selkeästi yli kolmekymmentä, mutta kaikkia ei kutsu ollut tavoittanut tai ylivoimaisten yhteensattumien vuoksi paikalle tulo vain ei kerta kaikkiaan onnistunut. Mukana olivat kuitenkin myös muutamien oppilaiden puolisot.

Tapaaminen alkoi kellon tullessa puolipäivään tietenkin jo koulun pihamaalla; tervehdittiin, halattiin ja vaihdettiin kuulumisia. Vuodet olivat luonnollisesti lyöneet itse kullekin ”leimoja passiin” (vrt n. 20 v. – n. 50 v.), mutta hyvin tunnettiin toisemme; vähintäänkin pienten vinkkien myötä.

Paikalla oli myös silloisista opettajistamme Yrjö Sahama ja Inari (”Inni”) Salminen sekä esittelytehtäviin lupautunut koulukeskuksen nykyinen rehtori Arto Juntunen. Hänen johdollaan siirryimme auditorioon Maiju Lassila – saliin, jossa saimme tietoiskun koulun nykytilasta.

Ohjelma jatkui kiertokävelyllä sekä yläkoulun että lukion luokissa ym. toimitiloissa. Paljon on niissäkin uudistusta ja muutosta tapahtunut, mutta iloksemme löysimme jopa piirtoheittimen; esittelyn alussa meille vakuuteltiin, että kyseistä museokapinetta ei täällä talossa enää ole.

Mainitun parituntisen jälkeen kohteenamme oli Kaurilan kylätalo. Sinne mennessämme viivähdimme hetken Kirkkoniemen hautausmaalla, jossa laskimme kukat Ari Laakkosen haudalle. Vaikea sairaus uuvutti pääkaupunkiseudulla lainvartijana toimineen Arin – yhden meistä – viime vuonna, inhimillisesti katsoen aivan liian varhain. Lyhyen hartaushetken haudalla pitänyt toinen luokanvalvojamme, historian opettaja ja pappi Yrjö Sahama lohdutti meitä vakuuttamalla, että Kaikkivaltias Jumala mittaa aikaa jokaiselle juuri sen verran kuin on tarpeellista. Tässä yhteydessä mainittakoon, että ajasta iäisyyteen ovat siirtyneet jo myös rehtorimme Väinö Kontkanen ja englannin kielen opettajamme Pirkko Kirjavainen sekä biologian ja maantiedon lehtori Ference Bayer.

Kaurilan kylätalolla meidät otti vastaan Ellilän Hovin emäntä Pirkko Löppönen. Aluksi nautimme hyvät kukkoskahvit ja pidimme esittelykierroksen itsestämme. Jokainen sai kertoa, mitä elämässä on aikojen varrella tapahtunut. Jotakin jatkokoulutusta oli tietysti käyty; kuka enemmän, kuka vähemmän. Töitä ja tehtäviä tuntui jokaiselle löytyneen; opiskelun ja työn myötä olivat joillekin tulleet ulkomaatkin tutuiksi. Useimmat ansaitsevat jokapäiväisen leipänsä jonkinasteisessa opetustyössä eli koulusta ei ole oikeasti päästy ollenkaan eroon. Edustettuina olivat myös ainakin atk-insinöörin, kirjastovirkailijan, koulunkäyntiavustajan, kunnanjohtajan, maanviljelijän, lähihoitajan, osastosihteerin, pankinjohtajan, rakennusmestarin, sotilaan ja tulkin ammatit. Perheitä on perustettu ja omaa elämää rakennettu; myötä- ja vastoinkäymisiä – kaikkea, mitä elämän kirjoon kuuluu.

Kahvihetken jälkeen tutustuimme sota-aikaiseen valokuvanäyttelyyn ja koulumuseoon. Saman katon alla oli sekä 70 vuoden takaista riipaisevaa kuvamateriaalia että toisaalta elämän jatkumisesta ja ihmisten tulevaisuudenuskosta kertovaa esineistöä. Tämä vierailu herätti meissä monenlaisia ajatuksia ja herkkiäkin hetkiä.

Aika tuntui kuluvan kuin siivillä. Kello 17 maissa oli aika siirtyä yhteisen päivän viimeiseen osioon, päivällisruokailuun Ravintola Wäkään (meidän aikaiseen Tetritupaan, välillä Marinkanakin tunnettuun). Tarjolla oli erinomainen buffet-ateria jälkiruokakahvin ja suklaakakun kera. Wäkässä seuraamme liittyi vielä yksi pariskunta ja myös toinen luokanvalvojamme Kari Valkeapää. Vapaan seurustelun myötä ilta joutui turhan nopeasti, itse kutakin odottivat omat velvollisuudet joten pöytä alkoi pikkuhiljaa tyhjetä. Viimeiset poistuimme paikalta hieman klo 20 jälkeen. Takana oli tosi mukava päivä – päivä, joka jätti oikeasti haikean olon ja jota olisi voinut jatkaa vaikka kuinka kauan. Pohdimme ruokaillessamme, milloin olisi syytä kokoontua uudelleen? Seuraava 30- vuotiskausi arvioitiin liian pitkäksi väliksi, joten päädyimme vuoteen 2018 eli viiden vuoden päähän.

Kiitokset kokoonkutsujille Tuija Ilvoselle ja Kirsi Levanojalle kärsivällisestä uurastuksesta, kiitos Juntusen Artolle ja Löppösen Pirkolle, kiitos Innille, Karille ja Yrjölle, kiitos Haapaharjun Samille esikuntineen ja kiitos tietysti kaikille mukana olleille ikimuistoisesta päivästä!

Kuinka tämä tapahtuma liittyy erityisellä tavalla Värtsilään? Värtsiläiset ylioppilaat ovat miltei poikkeuksetta käyneet lukion Tohmajärvellä ja mainittuna keväänä v. 1983 kirjoituksiin osallistui täältä peräti kuusi (6) opiskelijaa; mainittakoon heidät aivan nimeltä: Tuija Hyttinen (nyk. Ilvonen), Merja Olenius, Tuomo Tarvainen, Vuokko Väänänen, isänsä ammatin myötä lukioaikana Värtsilässä asunut Saila Huuskonen ja allekirjoittanut. Viisi ensinmainittua läpäisi kirjoitukset, Sailalla peräti kuusi laudaturia. Minä olen ainakin toistaiseksi erinäisten syiden summana edelleen abiturientti. Mainittakoon vielä, että me kaikki Sailaa lukuunottamatta kävimme alakoulun Patsolassa, tosin Vuokko pari ensimmäistä vuotta siitä Kenraalinkylässä.

Voisikohan minustakin vielä tulla ylioppilas? Todennäköistä se ei liene, mutta kuitenkin mahdollista niin kauan kuin elonpäiviä ja terveyttä piisaa. Myönnän, että asia vaivaa minua jonkin verran silloin tällöin; olisihan siinä mielenkiintoinen haaste, mutta seuraavaankaan tapaamiseemme mennessä en uskalla sitä luvata!

Jussi Raerinne

Kuvat: Vuokko Väänänen