Päivän aviiseja tutkaillessani havahduin huomaamaan että lehdissä ei taida olla enää nykyisin mätäkuun juttuja. Minne ovat kaikki Ruokolahden leijonat ja muut vastaavat kadonneet? Ja hyvät hyssykät, onko koko mätäkuutakaan enää olemassa vai onko paljon puhuttu ilmastonmuutos saanut aikaan sen, että kokonainen ajanjakso on haihtunut teille tietymättömille, vaikka voisi olettaa aivan päinvastaista.
Mätäkuun myyttejä?
Eikös sitä mätäkuuta näin loppukesän aikaan elelty? Jos maito piimi peilarissa, liha tai kala haisi härskiintyneelle, taikka jos voi suli lasiasetille, todettiin vain tyynesti, että nythän on mätäkuu. Harvoinpa siitä sen enempää porua pidettiin. Ruoka-aineiden pilaantuminen suorastaan kuului mätäkuun kuvioihin kun porstuan nurkan ruokakahverit, lattian aluskarsinat ja rinteiden maakellarit lämpenivät hellekaudella.
Alkukesästä pihan varjoisimmalla puolella saattoi sahanpurukasan alla olla vielä säilössä talvella nostettuja jäitä, joista sitten hakattiin siruja maitotonkkien tai juuri kirnutun voin viilennykseksi. Myös kaivot ja lähteet olivat hyviä säilytyspaikkoja. Vesiämpärissä laskettiin herkimmin pilaantuvia ruokia ja kylmänä pidettäviä juomia niiden uumeniin.
Mutta se, että haavat tulehtuvat helposti mätäkuussa, ei olekaan mikään myytti, siitä on nyttemmin tehty oikein Duodecim-lehdessä julkaistua tutkimusta.
Vaarilla on saari
Jokin aika sitten uutisissa kerrottiin että Juojärveen oli ilmaantunut yön aikana uusi, erikoinen saari. Ilahduin, että siinä se tämän kesän mätäkuunjuttu on heti kättelyssä! En nimittäin osannut kuvitella että esimerkiksi Kaustajärven Kalmosaari lähtisi noin vain seilaamaan vaikkapa Vennäin puolelle. Vaan ei se Juojärven saari sitten mikään uutisankka ollutkaan, olipahan vain niemenkärjestä irtaanunut isokokoinen maapläntti jonka palomiehet hinasivat takaisin lähtöpisteeseen. Taisivat vielä köyttääkkin karkulaisen kiinni mantereeseen.
Ja entäs sitten tämä Limousine-karjarotuun kuulunut Liekki-sonni, erään kesäkauden kuuluisin mediapersoona Niin se vain lähti Hausjäjärvellä emäntiä karkuun mutta melko lailla nolo oli sankarimme kotiinpaluu. Sitä ei tuotu ”Limusiinilla” vaan taju kankaalla kauhakuormaajan nokassa.
Mutta ”vielä on kesää jäljellä”, joten ehtiihän niitä oikeita mätäkuun juttujakin ilmaantua, tiedä vaikka Värtsiinkin. Suomalaisen kansanperinteen mukaan mätäkuu alkaa 23. heinäkuuta ja päättyy elokuun 23. päivä. Kalentereista mätäkuu on poistettu 1990-luvulla. Ehkä jokakodin kylmäkonetekniikka on tehnyt mätäkuunkin tarpeettomaksi.
Teksti ja kuva: Tellervo
Minä tässä innolla odotan mätäkuuta.. Jos sitä ei kohta ala tulla niin on syötävä edellisdvuotisia sieniä kun uusia ei synny.
Mätäkuustako johtunee sekin, etten aamulla Värtsiä lukiessani huomannut kuin yhden uuden jutun tälle päivälle, mutta kun nyt avasin Värtsin, niin kaksi juttuahan täällä on. Ja mikä sattuma – molemmissa mainitaan Ruokolahden leijona!
Piti tämän Tellervon jutun luettua kaivaa esiin Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto ja katsoa mitä siinä on mätäkuusta sanottu. Tekstiä aiheesta mainitussa kirjassa on peräti neljä ja puoli sivua. Nostan siitä esille yhden asian, joka liittyy kuivumiseen, eikä mätänemiseen.
Sanotaan, että ”Jollei mätäkuu vedellä vala, niin se tulella polttaa.” Mätäkuun sään sanotaan määräytyvän sen ensimmäisen päivän mukaan. Eli jos on poutaa, niin sitten pääsääntöisesti on poutaa koko mätäkuun ajan.
Mätäkuussa on seurattu luonnon kuoleutumista ja ennustettu siitä talven luonnetta.Sanotaan, että jos lehtiä putoilee ennen mätäkuuta, tulee hyvin leuto talvi.
Ainakin täällä etelärannikolla puitten alla on paksut kerrokset ruskeita kuivaksi käpertyneitä lehtiä ja aluskasvillisuus lakoontunut kuivuuden takia. Samoin ruoho on palanut. Ihan kuin kesällä 2006.
Kurkkasin talven 2007 kuvakansioitani ja niitten perusteella tein sen havainnon, että pysyvä lumi tuli tänne vasta 21.1 ja pari kuukautta myöhemmin lunta oli enää vain nimeksi. Nähtäväksi jää saammeko monen pitkän pakkastalven jälkeen vihdoinkin lyhyen ja leudon talven.
Säästä puheenollen
Markku Hotakaisen yhteistyössä Ilmatieteellisen
laitoksen kanssa toteuttama kirja Suomen säähistoria
perustuu laitoksen kuukausikatsauksiin ja arkistolähteisiin.
Suomen säähistoria kertoo säähän ja ilmastoon liittyvistä
ilmiöistä koko itsenäisyytemme ajalta.
Näin MM-kisojen alla voi kirjasta muistutella mieleen
millainen kaatosade kiusasi näitä kisoja elokuussa 2007
taikka Kontiolahden trombia 2004…
Kirjassa kerrotaan myös että 1930 oli lauha talvi joka näkyi
myös elollisessa luonnossa. Monet vesilinnut jättivät muuton
kokonaan väliin ja ensimmäiset muuttolinnut alkoivat
palailla jo tammikuussa. Syysviljan oraat jatkoivat kasvuaan
läpi talven.
Minkälainen oli sen vuoden mätäkuu, stä ei kerrota.
Kosteasta kolostaan
nous’ hauki puuhun laulamaan….
Runoilee Aaro Hellaakoski
*
Kaikkea sitä näin mätäkuulla on näkevinään.
Kun ajelin tänään autolla mökkitietämme,
ihmettelin nuorehkon näreen rungossa
käyvää mylkkäystä.
En pysähtynyt tarkemmin katsomaan, mutta
en keksinyt ilmiölle muuta selitystä
kuin että se oli tumma, ohuehko käärme.
Luokohan käärmeet nahkaansa tähän aikaan? Silloin ne saattaavat käyttää puuta ”pukukoppina”.
Tietääkseni kyy voi ainakin poikasten synnyttämisen hetkellä käyttää hyväkseen puun tai paremminkin sen oksan ympärille kietoutumista; ehkä mainittu operaatio asiaankuuluvine ponnisteluineen on helpompi suorittaa puussa kuin maassa?!
Lie vaikka ollut Kaustajärviviitta keräsellä kuusen oksan ympärillä mylkkäytymässä kierrätyskuntoon tai syntymässä lisää.
Tehokasta on muuten Savon kieli. Maallikko kun puhuu Suomen puolelle jääneen Kaustajärven eteläosasta niin savoksi se on lyhyesti ja ytimekkäästi Mökkivaara.
Sakar, miun suku on tullu Savosta Kitteen Muljulaan 1640-luvulla. Mutta samalla kiel muljahti karjalaks ja on suvussa sen jäläkeen semmosena pysyny. Oon nyt kaks vuotta opetellu Kainuusta Savvoon tulleen kieltä, vuan en oo oppinu. Siitä puuttuu kokonaan tunne. Meile karjalaisille se tunne on hyvin tärkee. Laki ei kuuleman mukkaan oo tunteita varten, niin miulle puhelimessa sano keränen tunteettomasti. Mie oon ihan er mieltä. Tiällä Kaustajärvellä on hyvin vahva ja menneisyyvestä nouseva tunne. Ei Mökkivuarassa, vuan Kaustajärvellä, tiällä universumin helemessä, liki rajjooo.