Ensi-ilta lähestyy

pontinen

Värtsilän kesäteatterin mainoksien suunnittelusta ja toteutuksesta on vastannut kuvittaja ja graafinen suunnittelija Kirsti Pusa.

Värtsilän kesäteatteri esittää tänä kesänä näytelmän Pienyrittäjä Pöntinen ja Bisnesenkelit. Näytöksiä on 12. Ensi-ilta on tiistaina 9.7.2013

Pienyrittäjä Pöntinen (Kuisma Lipponen) on ollut seminaarimatkalla. Seminaarin aiheena oli ”Luova hulluus yrittäjyyden moottorina – maaseutumatkailu uusien haasteiden edessä”.

Vaimon (Anneli Hurskainen) mielestä seminaarimatka on venähtänyt turhan pitkäksi. Hän ottaa ja lähtee. Siitä alkaa Unto Pöntisen elämässä uskomaton seikkailu, jota kylän väki seuraa henkeään pidätellen. Kuka täyttää Aunen tyhjät kumiteräsaappaat, jotka saunan eteisessä odottavat uutta käyttäjää?

Naisiahan riittää, mutta arvonsa tuntevalle Untolle ei kuka tahansa kelpaa: “Nythän on nimittäin niin, että naiset yleensä ovat aika lettuna minuun…” Noinhan sen pitäisi mennä teoriassa. Mutta onko totuus tarua ihmeellisempää..

Näytelmän on kirjoittanut Matti-Juhani Karila ja sovittanut Jori Halttunen. Sovitus Karilan näytelmistä Saavuthan keinumaan ja Jo valkenee kaukainen ranta.

vartsilan_kesateatterilla

Rooleissa nähdään:

Unto Pöntinen, pienyrittäjä Kuisma Lipponen
Aune Pöntinen, ed. puoliso Anneli Hurskainen
Pentti Parviainen-Åström, pankinjohtaja Jukka Timoskainen
Brita Parviainen-Åström, ed. puoliso Mirja Kinnunen
Edvard Simonen, kappalainen Raimo Tiittanen
Elina Kankainen, palkollinen Eira Varonen
Hjalmar Gyllenhammar, bussikuski Veijo Tikka
Helminen, baarinpitäjä Paavo Hämäläinen
Laila Turpeinen, elinkeinoasiamies Irja Hovi
Kristoffer ”Toffe”, kunnanjohtaja Kalle Lintunen
Monika, kaunis, muodokas ja älykäs Mirja Kinnunen
Mimmi, mukiinmenevä friidu stadista Anneli Hurskainen
Aino Toropainen, leski Irja Hovi
Carola, kivannäköinen, kainaloonsopiva ja mahottoman mukava Lea Koukku

Ohjaus Veijo Tikka.
Kuiskaaja Anneli Kunnas.
Valot ja äänentoisto: Miika Tikka ja Kati Heikkinen.

Esitysajat ja lisätiedot Värtsilän kesäteatterin kotisivuilta osoitteesta www.vartsila.fi/kesateatteri

12 comments for “Ensi-ilta lähestyy

  1. Eikös se kuulu asiaan, että esiintyvillä taiteilijoilla on ramppikuumetta?

  2. Eira, ei se mitään jos jännittää. Minua jännitti aina ennen alttarille astumista. Nytkin kun istuudun kirkon penkkiin. Mutta siellä navetan vintillä en jännitä. Lavalla on ammattitaitoinen rovasti ja rippikoulussani koulutettu liikemies. Ei siunkaan pijä jännittee!

    Ierikka

  3. Ei Eiralla hätiä mitä. Kankaisen Elinahan siellä loistaa puolestasi.

  4. Lykkyä tykö! Ei se maailma siihen kaadu, jos mokia tulloo. Joskus saattavat olla jopa hauskoja!

  5. Juu ei sitä Eiran jännitystä edes huomannut ensi-illassa – aika
    kiva esitys Eiralta ensikertalaisena. Monta muutakin osasuoritusta oli hyvin esitetty- uskomatonta. Veijokin osaa ja jaksaa – kiitos hänelle.

    Eihän se meidän Seppo ensi-illassa ottanut niitä kuvia, vaan ed.
    illan kenraaliharjoituksessa istui monta tuntia ja vielä yhdessä olimme ensi-illassa. Tupa oli melkein täysi ja tarjoilut pelasivat.
    No eikun teatteriin!
    Pusan Mirja

  6. Lämmin kiitos sinne Värtsilään kesäteatteriesityksestä. Nostan hattua hyvin korkealle siitä, että jaksatte uhrata kaikkein parhaimman kesäajan teatteriharjoituksiin ja -esityksiin.
    Erityisesti onnittelen Kuisma Lipposta loistavasta suorituksesta. Monella menisi kieli solmuun niissä repliikeissä, mutta ei Kuismalla. Hienosti eläydytty rooliin ilman ylinäyttelemistä, hyvä Kuisma!
    Enpä muista milloin olisin teatterissa nauranut vedet silmiin, mutta eilen sekin tapahtui. Syynä oli mainiosti toteutettu kohtaus linja-autopysäkillä. Kiitos paitsi näyttelijöille myös ohjaajalle.
    Eira Varonen, nuori näyttelijä, jatka valitsemallasi tiellä. Olit hyvin todentuntuinen, jotenkin aito. Ja kuka voi olla pitämättä Hurskaisen Annelista ja Tiittasen Ramista.
    Yksi pettymyskin oli: yhden näyttelijän kieli sammalsi oikeasti. Raukkis teko näyttelijäporukalle ja maksavalle yleisölle. Anteeksi pyyntö on nyt paikallaan!
    Terveisin kesälomalainen Sirpa Suomalainen

  7. Samaa esitystä minäkin olin eilen illalla katsomassa. Todella hauska näytelmä – sopii juuri kesäteatteriin. Kuismasta on kasvanut oikea ”kuoliaaksinaurattaja”. Kiitos Värtsilän porukalle!

  8. Sirpa, oliko ihan pakko? Mitäpä voitit tällä? Minä annan anteeksi vaikkei pyyvettäskään, on tässä elämän varrella kummempiaki nähty.

  9. En ole käynytr katsomassa kyseistä esitystä kun olen hieman kaukana. Pohdin tuossa Sirpan kommenttia sammaltamisesta. Jo roolin tulkinta niin vaatii silloin sammalletaan. Ohjaaja ja näyttelijä luovat yhdessä roolin tulkinnan ei siinä sen ihmeenpää ole.

  10. Todella hieno juttu tämä Värtsilän kesäteatterin Pöntinen. Sirpa S. sanalysoi taitavasti esitystä. Siihen ei ole lisättävää. Kuismaa kiittelin illalla Venäjällä, kun olimme yhtaikaa tankkaamassa. Niin, tankkaamassa kai se Kuismakin oli vai?

    Siitä sammaltamisesta. Minä luulin, että se kuului roolin senhetkiseen tulkintaan. Ja olin siitä ihan ihastunut. Mutta kuka mitenkin kuuntelee.

    Toivon, että Värtsilän kesäteatteri jaksaisi jatkaa. Sillä on eilisen jälkeen oikeastaan siihen velvollisuus. Värtsilän kesäteatterin ei tarvitse ujostella. Sen näytelmät ovat maakunnallisia kulttuuritapahtumia. Tietysti toivon, että teatterikärpänen puraisi myös uusia värtsiläisiä harrastamaan. Eikä tässä mitään kuntarajoja tarvitse tuijottaa. Onhan Helsingissäkin näyttelijöitä eri puolilta isänmaata.

    Itse olen kyllä jo liian vanha. Sitä paitsi Tiittasen Rami ei tarvitse itselleen seuraajaa. Niin on papillinen, että…

    Ierikka

  11. Aihe oli siistinpi kuin aikaisempina kesinä. Kiitti kaikille!
    Mirja-sisko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *