Kirjoitin kommentin kirjoitukseen ”Pontikankeittäjä Senaatintorilla”. Siinä kerroin, että karjalanpiirakka on saanut EU-direktiivin suojan jo vuonna 2003.
Olisi kiinnostavaa, jos karjalanpiirakan paistajat ja ystävät kertoisivat mielipiteitään meille niin rakkaasta karjalanpiirakasta.
Keskustelun alustukseksi seuraava tieto: EU:n ”aito parinteinen tuote” APT korostaa tuotteen perinteistä koostumusta tai tuotantotapaa.
Kertokaapa näistä kahdesta seikasta: Karjalanpiirakan koostumuksesta ja/tai tuotantotavasta!
Ierikka
Ierikka
Ohrapiirakka on paras.
Ei oo äitin tekemän potattipiirakan voittanutta!
Mainoskatko:
Tohmajärven kirkon kupeella sijaisevasta
pitäjätuvasta sai eilen suussasulavia vatruskoita
munavoin kera, tuottokin menee hyvään
tarkoitukseen.
Jo pelkästään vanhan tuvan tunnelmastakin
kannattaa nauttia. pellavaliinat pöydillä,
punaiset pelargoniat ikkunalaudoilla….
Toivottavasti tämä ei kuulosta kehumiselta, mutta on se juhlaa, kun saa hakea omalta maaltaan maukkaita varhaisperunoita.. ottaa kasvimaalta tillinvarsia perunoiden koristeeksi ja aromiksi.. sekä muutama sipulinvarsi uuden sillin seuraksi.. Syvä lautasellinen ”munasalaattia”.. ja eikun herkuttelemaan.
Taidanpa vielä kokeilla saisiko eilen kerätyistä lakoista jonkinlaisen jälkiruuan.
Miten minusta nyt tuntuu, että lähden Alpoaatoksen luokse
tulitikkuja lainaamaan!
Tiistai-iltana klo 23 jälkeen kuului haulikon pauketta Otrajoelta päin. Pauke kuului sisälle mökkiin ikkunan ollessa raollaan. Pauketta kesti n. tunnin verran. Onko tämä ajankohta sopiva ampumiselle? Meitä se häiritsi. Myötätuulen mukana paukkeen ääni voimistui. Tuntui kuin olisi ammuttu parinsadan metrin päässä. Kesäyö ja haulikon pauke eivät mielestämme sovi yhteen. Ampujille terveisiä, voisitteko valita ampumisellenne paremman ajankohdan, eikä klo 23 jälkeen.
Pauke on kuulunut tänne Kaustajärven toisellekin
rannalle, ainakin kahtena yönä. Yökalassa olleet
kesäpoikamme olivat säikähtäneet eka kerralla,
eivät tienneet josko jyske kuuluu peräti Vennäin puolelta
kun Säkkivuori heijastaa kaikua kaksinkertaisena…
Tunnin verran minäkin tätä yömusiikkia kuuntelin viime
yönä kun on pakko pitää ikkunat auki kuumuuden takia.
Toivottavasti kukaan ei nyt luule että täällä niuhotetaan
turhan takia.
Onko kukaan kertonut paukkeesta rajavartiostoon?
Ierikka
VÄRTSILÄISTEN SEURAN VIISUMIVAPAA KESÄRETKI SAIMAAN KANAVAA
PITKIN VIIPURIIN 30.06-02.07.2013
Matkamme alkoi 30.06 Joensuusta josta lähdimme puolenpäivän
hapenilla Joensuusta kohti Lappeenrantaa. Matkalta poimimme
kyytiin matkalaisia mm Tohmajärveltä Kiteeltä viimeinen nousi
joukon jatkoksi Särkisalmelta.Osa tuli omalla autolla suoraan
Lappeenrantaan majoitumme Cumulus-hotelliin Sattui olemaan niin
että hotellissa ei ollut huoneissa ilmastointia niin monelle
meistä oli yö vähän tuskainen.01.07 alkoi bussikuljetuksella
M/S Carelia laivalle joka lähti kohti Viipuria noin klo 7.45
risteillen Saimaan kanavaa pitkin Viipuriin.Säädiedotus piti
hyvin paikkansa vettä satoi melkein kokomatkan ajan,mutta se
tahtia haitannut tunnelma meillä matkalaisilla oli korkealla
perillä Viipurissa noin 14.20 paikallista aikaa.Kun selvisimme
tulli muodollisuuksista niin paikallinen bussi vei meidät hotelli Victoriaan joka on tasoltaan ++++ tähden.Kaupungiin
tutustuminen jäi kyllä meno iltana moneltakin melko vähiin sillä
ilman kosteus prosentti oli aika korkea.Joskin illan mittaan
jopa näkyi vanhaa taivasta ,illallinen oli klo17.00 ruoka oli
maittavaa niinkuin oli myös Cumuluksessa edellisenä iltana.
mikäpä oli sen mukavampaa käydä myömemmin nukkumaan ilmastoituun huoneeseen kuka myöhemmin tai aikasemmin.02.07
oli aamiainen oli hotellilla jonka jälkeen oli opastettu kiertoajelu kaupungilla mutta Monrepos puistoon se ei ylettynyt
sehän on ollut myös remontissa jo muutaman vuoden seuraavalla kerralla sitten.Ilma oli sinä aamuna kaunis möllikkäkin paistoi
melkein pilvettömältä taivaalta tutustuimme päivän aikana kaupungiin kuka milläkin lailla mm ostoksia tehden tai muuten vain naustiskellen hienosta ilmasta.Onhan kapungin keskusta saanut jo vähän??
uutta ilmettä ympärilleen mutta paljon on tehtävää edelleen.Klo 16.20 lähdimme bussilla satamaan ja laiva lähti noin klo
17.00 kohti Lappeenrantaa jossa meillä oli ruokailu seisovasta
pöydästä klo 19.00 mikäs oli matkustella vaikka kannella
aurinkoa ottaen ja nautiskella kauniista maisemista ja katsella
sulkuporteja kun vesi niihin virtaa joita on tällä välillä kahdeksan kappaletta.Palvelu laivailla oli erinomaista sillä
laivaemäntä hoiti asiat erikoisen hyvin perillä Lappeenrannassa olimme noin klo 21.50.Ja bussi matka alkoi kotia kohti perillä olimme Joensuussa 03.07 noin klo 2 aamulla.
Matka oli oikein mielestäni onnistunut josta uskon kaikkien olevan samaa mieltä pieniä kommeluksia aina sattuu mutta jäähän
matka paremmin mieleen SUOSITTELEN muillekin.Kiitokset myös kanssa matkustajille mukavasta matkaseurasta ,samoin bussin kujettajalle turvallisesta kyydistä.
Edellä olevissa kommenteissa mainittu iltaöinen paukuttelu ei todellakaan sisällä mitään dramaattisia aineksia. Asialla on ollut molemmilla kerroilla allekirjoittaneen perhekunnan jäseniä, jotka ovat viettämässä kesälomaviikkoa Värtsilässä.
Tapahtumapaikka sijaitsee Ryösiönjoen (Otrajoen) itäpuolella Tahkovaaraan johtavan metsäautotien varrella Pekka Kunnaksen maalla. Hänellä on siellä ampumaharjoittelupaikka (emme siis puhu varsinaisesta ampumaradasta), jonka hän luvannut metsästysseuramme Värtsilän Riistamiesten jäsenten käyttöön. Paikalla on seuran omistama savikiekkojen heittolaite ja seura on talkootyönä pitänyt alueen kunnossa. Käyttöaika on periaatteessa ympäri vuoden, mutta painottuu tietysti erittäin vahvasti kesään ja alkusyksyyn. Sen enempää maanomistaja kuin metsästyseurakaan ei ole nähnyt tarpeelliseksi rajoittaa toimintaa esim. tiettyihin kellonaikoihin paikan suhteellisen syrjäisen sijainnin vuoksi. Rajavartijat tietävät paikan ja siellä tapahtuvan toiminnan, ajavathan he siitä normaalin rajavyöhykevalvonnan puitteissa miltei päivittäin ohi.
Korostan sitä, ettei toiminnalla ole tarkoitus tehdä kenellekään kiusaa; häirintä tai häirityksi tuleminen vain on niin suhteellinen käsite. Ajattelen asiaa suunnilleen niin, että jos kesässä on yhdeksänkymmentäviisi iltaa, jolloin radalla ei ammuta ja viisi iltaa jolloin ammutaan, niin kohtuutonta häirintää toiminta ei ehkä aiheuttane. Itseänikin häiritsee suunnattoman paljon esim. uudenvuodenrakettien paukuttelu, mutta olen tähän asti sen vielä sietänyt vaikka naapureiden ampumia raketteja on osunut navetan kattoon ja jopa talon seinään!
Ystävyydellä Jussi Raerinne , Värtsilän Riistamiehet ry:n puheenjohtaja
Asia harvinaisen selvä,
emme kommentoi tätä sen enempää!
Viipurin matkalla 30.6 – 2.7 mukana olleena henkilökohtaisesti parasta antia minulle oli tietysti hyvien ystävien mukava seura ja erityisesti käynti Viipurissa Pyöreässä tornissa, jossa olen kyllä käynyt ennenkin. V. 1938 isäni ja äitini viettivät siellä kihlajaisiaan ystäviensä seurassa. Ja niin sinne menimme pikkuporukalla. Pienesssä ravintolassa paksujen kiviseinien ikkunasyvennyksessä tavoitimme kaksi mukana ollutta. Paikka oli minusta täydellinen. Tavoitimme siellä jonkin ihmeellisen tunnelman, nautimme hyvää kuohuviiniä ja toistemme seurasta. Ehkäpä tavoitimme juuri oikean tunnelman historiallisessa paikassa.
Huomasin Pauke kommentteja lukiessa, että onko Kausta tosiaan niin kaukana, ettei sinne kuulu edes Sääperinjärven syksyisen sorsametsästyksen pauke.
Värtsilän laakson ja varsinkin Sääperin ranta-asukkaille se tuntuu ihan mannalta. Ilmoittaen syksyn lähestymisestä.
Itsekin, tosin metsämiehenä kuuntelen joskus elokuun iltoina ulkona taka, tai etupihalla, kun pauketta on joskus iltalennon aikaan enemmänkin. Ampuuko joku useamman vai yhden kutin, joka tietää sitä, että minkälaisia osumia siellä saadaan.
Tietynlaiset sään vaikutukset voimistavat laukausten äänen kuuluvuutta. Joskus kun ”veli venäläinen” ampui niitä koulutusammuntojaan siellä onkilammen päässä niin se ääni tuli joissakin sää oloissa hyvinkin voimakkaana entiselle kotipaikalle. Sorsanmetsästyksen alku sääperillä kuului kotiini, mutta varsin vaimeana. Miljoonakallion varajono toimii hyvänä äänieristeenä.
Kymiyhtiö on hakannut metsää aukoksi tuon ampumapaikan ja kaustajärven välistä ja se suuntaa ääntä vapaammin kaustajärvelle päin.
Palaan vielä tuohon Viipurin matkaamme ja sen antia, jota minulle oli erityisesti Pyöreässä Tornissa käynti. Ihan kuin sen paksut kiviseinät kertoisivat: ”Voi kuule, nämä seinät ovat nähneet kaikenlaista ja paljon, mutta kun tulet avoimella mielellä ja tiedät mitä etsit, saattaahan olla, että se löytyy”.
Ilmarin matkakertomuksen myötä me Värtsin
lukijatkin pääsimme seilaamaan Viipurin
kanavalle.
Ymmärrän hyvin nuo Liisa Lukkarisen Deja-vu
tunteet pyöreässä tornissa, itse olen kokenut
monta vastaavaa Venäjän reissuillani.
*
Erittäin vahvoja tunteita olen kokemut taistelu-
paikoilla, esim. Lemetissä jossa isänikin haavoittui
(Lemetin motti).
Oman synnynkotini raunoilla käynti on nostanut
myöhemissä elämän kriisitilanteissa esiin traumatakaumia
pommituksista ja siitä kuinka lentäjä tähtäsi minua
matalalla lentävästä lentokonestaan ja lasetteli konekivääri-
suihkun alle kaksivuotiaan pelokkeeksi…
*
Vaan tämä on jo toista tarinaa, ehkäpä joku laittaa valokuviakin
onnistuneesta matkastanne Viipuriin.
Nyt ketkä hyvänsä kynnelle kykenette ja tiedätte lähiseudulta jonkun suon, niin menkäähän lakkoja poimimaan.. Näyttää siltä, että melkein millä tahansa suolla on lakat kovaa vauhtia kypsymässä. Jopa aukeilla soillakin.
Täytyy minunkin muistella erästä Viipurin matkaani:
Laiva vei Lappeenrannasta Saimaan kanavaa myöten Viipuriin. Se oli viehättävää lipumista halki Karjalan maisemien. Mutta perille päästyäni purskahdin itkuun. En siksi, miltä kaupunki näytti, vaan siksi, että aloin kuvitella, mitä Viipuri aikoinaan Suomelle merkitsi ja mitä merkitsisi nyt, jos olisi vielä meidän Viipurimme.
Viipuri oli merkittävä suomalainen kulttuurikaupunki. Siellä kohtasivat venäläinen, saksalainen, balttilainen ja suomalaiskarjalainen kulttuuri toisensa. Eikä ollut vielä tietoakaan amerikkalaisen pintakulttuurin TV-sarjaohjelmista, kauniista ja rohkeista yms. OKO:n viulut on upea dokumentti viipurilaisesta musiikkielämästä.
Kuvitelmat vyöryivät mieleen ja minä itkin. Pyöreässä tornissa rauhoituin, mutta paluumatka pitkin kanavaa oli vielä mollivoittoista.
Annikki Tähden laulamana Monrepos nostaa aina tunteet pintaan. Enkä ikinä kaihda sanomasta, että Karjalan liittäminen Neuvostoliittoon oli helvetillinen vääryys. Eikä tätä mielipidettäni lievennä yksikään bensatippa, jonka käyn rajan takaa Värtsilästä noutamassa ja jota poltan täällä tynkä-Värtsilän ja tynkä-Karjalan maanteillä.
Eräs tapaus 1990-luvun loppupuolelta hiukan tunteitani häritsee ja sekoittaa. Olin lainapappina lumivaaralaisten kotiseuturetkellä Sortavalan takana. Palvelin palaneen kirkon raunioilla pidetyssä messussa ja teimme laivamatkan Valamoon. Laivalta katselin Laatokan rantoja ja totesin matkanjohtajalle, että miten kauniita kesämökkien paikkoja menetimme. Tähän matkanjohtaja, nuori vihtiläinen nainen vastasi, että onneksi nuo rannat eivät ole suomalaisten käytössä, säilyvät nyt koskemattomina. Minä vedin herneitä nenään enkä Sortavalaan saavuttuamme suostunut terassi-iltaa viettämään, vaan menin Sortavalan kirkkoon yöpymään.
Sitten myöhemmin kuulin, että matkanjohtaja oli aktiivinen vihreä kunnallispoliitiko. Sain tunteeni kuriin, kun löysin järjellisen selityksen.
Kaikesta huolimatta haluaisin vielä käydä Viipurissa. Mutta sitä enemmän haluaisin tutustua Donin kasakka-alueeseen, josta Mihail Solohov on kirjoittanut upean Hiljaa virtaa Don -eepoksen. Kirja ilmestyi suomeksi tasan 60 vuotta sitten. Olen lukenut sen kahdesti ja nähnyt välissä siitä tehdyn elokuvan. Grigorin ja Aksinjan rakkaustarina sykkii sodankäymisen seassa, mutta nousee syvimmiltään sen yläpuolelle, niinkuin tosirakkaus aina.
Olen vuosien aikana oppinut myös rakastamaan Venäjää. Siellä on paljon ystäviä ja mukavia kokemuksia. Kuitenkin tässä rakkaussuhteessa on myös pitkä varjo, niinkuin edellä kirjoitetusta voi päätellä. Tällä hetkellä Venäjä on mahdollisuuksien maa. Hedelmät alkavat kasvaa siitä työstä, mitä Paasikivi ja Kekkonen aikanaan tekivät. Näin ajattelen täällä Ullukassa Ellinooran kanssa, kirjoituspöydältäni puoli kilometriä rajalle. Ja Ulla on sisareni Pirkon kanssa Paanajärvellä Vienan-Karjalassa, Öllölän ystävyyskylän vieraana.
Ierikka
Olipa ihanaa käydä Kaustajärvellä. Tuli uitua ja saunottua 🙂
Kiitos äiti ja isä!
Kiitos,Sakari! Jätin Vihtorin vähän myöhempään ajankohtaan. Annan Annikin laulun viipyä mielessä.
Mutta asiasta toiseen. Tänään kerrottiin radiossa, että Valitut Palat on tehnyt tutkimuksen virkapukujen merkityksestä. Erityisesti palomiesten ja pelastajien virkapuvut herättävät luottamusta.
Jäin pohtimaan, miten on papin virkapuvun laita. Itse aloin vuonna 1964 käyttää mustaa paitaa ja siihen kuuluvaa valkoista pantaa säännöllisesti työpäivinä liikuinpa missä tahansa. Myöhemmin panta vaihtui ”sokeripalaan” leuan alle(!).
Nyt radion toimittajaa kuunnellessani jäin miettimään, miten ihmiset minuun suhtautuivat nähdessään virkapukuisen papin. Yritin mielestäni oikein vaikuttaa asenteisiin jättämällä pois käytöstä ns. kaftaanin, sen pitkän mustan takin, johon kuuluvat liperit. Sellainen oli minulla käytössä vain piispan vieraillessa seurakunnassa. Olin myös varautunut siihen, että puen sen päälleni, jos martat pyytävät juhlaansa puhumaan.
Muuten sellainen asu -alkuaan vain oppineen asu – ei mitenkään sijoitu kirkolliseen symboliikkaan. Ja on vähän museomainen. Toisin kuin alba ja stolat, jotka kulkevat mukavasti niitä varten tehdyssä laukussa. Ja niillä on kirkollinen merkitys.
Kertokaa nyt, hyvät ihmiset, mitä te ajattelette papin virkaan liittyvistä asusteista, niin maantiellä, kodeissa, erilaisissa juhlissa kuin varsinkin kirkossa. Olisi kiinnostavaa kuulla.
toivoo Ierikka, potaattipappi nykyisin
Klo 23 pulahdin Kaustajärven tyyneen veteen. Tuntui hyvältä, ja nyt nukkumaan!
Seuraava Värtsissä vierailija lienee 230. Siis: Hyvää huomenta!
Kirjoitin kommentin kirjoitukseen ”Pontikankeittäjä Senaatintorilla”. Siinä kerroin, että karjalanpiirakka on saanut EU-direktiivin suojan jo vuonna 2003.
Olisi kiinnostavaa, jos karjalanpiirakan paistajat ja ystävät kertoisivat mielipiteitään meille niin rakkaasta karjalanpiirakasta.
Keskustelun alustukseksi seuraava tieto: EU:n ”aito parinteinen tuote” APT korostaa tuotteen perinteistä koostumusta tai tuotantotapaa.
Kertokaapa näistä kahdesta seikasta: Karjalanpiirakan koostumuksesta ja/tai tuotantotavasta!
Ierikka
Ierikka
Ohrapiirakka on paras.
Ei oo äitin tekemän potattipiirakan voittanutta!
Mainoskatko:
Tohmajärven kirkon kupeella sijaisevasta
pitäjätuvasta sai eilen suussasulavia vatruskoita
munavoin kera, tuottokin menee hyvään
tarkoitukseen.
Jo pelkästään vanhan tuvan tunnelmastakin
kannattaa nauttia. pellavaliinat pöydillä,
punaiset pelargoniat ikkunalaudoilla….
Toivottavasti tämä ei kuulosta kehumiselta, mutta on se juhlaa, kun saa hakea omalta maaltaan maukkaita varhaisperunoita.. ottaa kasvimaalta tillinvarsia perunoiden koristeeksi ja aromiksi.. sekä muutama sipulinvarsi uuden sillin seuraksi.. Syvä lautasellinen ”munasalaattia”.. ja eikun herkuttelemaan.
Taidanpa vielä kokeilla saisiko eilen kerätyistä lakoista jonkinlaisen jälkiruuan.
Miten minusta nyt tuntuu, että lähden Alpoaatoksen luokse
tulitikkuja lainaamaan!
Tiistai-iltana klo 23 jälkeen kuului haulikon pauketta Otrajoelta päin. Pauke kuului sisälle mökkiin ikkunan ollessa raollaan. Pauketta kesti n. tunnin verran. Onko tämä ajankohta sopiva ampumiselle? Meitä se häiritsi. Myötätuulen mukana paukkeen ääni voimistui. Tuntui kuin olisi ammuttu parinsadan metrin päässä. Kesäyö ja haulikon pauke eivät mielestämme sovi yhteen. Ampujille terveisiä, voisitteko valita ampumisellenne paremman ajankohdan, eikä klo 23 jälkeen.
Pauke on kuulunut tänne Kaustajärven toisellekin
rannalle, ainakin kahtena yönä. Yökalassa olleet
kesäpoikamme olivat säikähtäneet eka kerralla,
eivät tienneet josko jyske kuuluu peräti Vennäin puolelta
kun Säkkivuori heijastaa kaikua kaksinkertaisena…
Tunnin verran minäkin tätä yömusiikkia kuuntelin viime
yönä kun on pakko pitää ikkunat auki kuumuuden takia.
Toivottavasti kukaan ei nyt luule että täällä niuhotetaan
turhan takia.
Onko kukaan kertonut paukkeesta rajavartiostoon?
Ierikka
VÄRTSILÄISTEN SEURAN VIISUMIVAPAA KESÄRETKI SAIMAAN KANAVAA
PITKIN VIIPURIIN 30.06-02.07.2013
Matkamme alkoi 30.06 Joensuusta josta lähdimme puolenpäivän
hapenilla Joensuusta kohti Lappeenrantaa. Matkalta poimimme
kyytiin matkalaisia mm Tohmajärveltä Kiteeltä viimeinen nousi
joukon jatkoksi Särkisalmelta.Osa tuli omalla autolla suoraan
Lappeenrantaan majoitumme Cumulus-hotelliin Sattui olemaan niin
että hotellissa ei ollut huoneissa ilmastointia niin monelle
meistä oli yö vähän tuskainen.01.07 alkoi bussikuljetuksella
M/S Carelia laivalle joka lähti kohti Viipuria noin klo 7.45
risteillen Saimaan kanavaa pitkin Viipuriin.Säädiedotus piti
hyvin paikkansa vettä satoi melkein kokomatkan ajan,mutta se
tahtia haitannut tunnelma meillä matkalaisilla oli korkealla
perillä Viipurissa noin 14.20 paikallista aikaa.Kun selvisimme
tulli muodollisuuksista niin paikallinen bussi vei meidät hotelli Victoriaan joka on tasoltaan ++++ tähden.Kaupungiin
tutustuminen jäi kyllä meno iltana moneltakin melko vähiin sillä
ilman kosteus prosentti oli aika korkea.Joskin illan mittaan
jopa näkyi vanhaa taivasta ,illallinen oli klo17.00 ruoka oli
maittavaa niinkuin oli myös Cumuluksessa edellisenä iltana.
mikäpä oli sen mukavampaa käydä myömemmin nukkumaan ilmastoituun huoneeseen kuka myöhemmin tai aikasemmin.02.07
oli aamiainen oli hotellilla jonka jälkeen oli opastettu kiertoajelu kaupungilla mutta Monrepos puistoon se ei ylettynyt
sehän on ollut myös remontissa jo muutaman vuoden seuraavalla kerralla sitten.Ilma oli sinä aamuna kaunis möllikkäkin paistoi
melkein pilvettömältä taivaalta tutustuimme päivän aikana kaupungiin kuka milläkin lailla mm ostoksia tehden tai muuten vain naustiskellen hienosta ilmasta.Onhan kapungin keskusta saanut jo vähän??
uutta ilmettä ympärilleen mutta paljon on tehtävää edelleen.Klo 16.20 lähdimme bussilla satamaan ja laiva lähti noin klo
17.00 kohti Lappeenrantaa jossa meillä oli ruokailu seisovasta
pöydästä klo 19.00 mikäs oli matkustella vaikka kannella
aurinkoa ottaen ja nautiskella kauniista maisemista ja katsella
sulkuporteja kun vesi niihin virtaa joita on tällä välillä kahdeksan kappaletta.Palvelu laivailla oli erinomaista sillä
laivaemäntä hoiti asiat erikoisen hyvin perillä Lappeenrannassa olimme noin klo 21.50.Ja bussi matka alkoi kotia kohti perillä olimme Joensuussa 03.07 noin klo 2 aamulla.
Matka oli oikein mielestäni onnistunut josta uskon kaikkien olevan samaa mieltä pieniä kommeluksia aina sattuu mutta jäähän
matka paremmin mieleen SUOSITTELEN muillekin.Kiitokset myös kanssa matkustajille mukavasta matkaseurasta ,samoin bussin kujettajalle turvallisesta kyydistä.
Edellä olevissa kommenteissa mainittu iltaöinen paukuttelu ei todellakaan sisällä mitään dramaattisia aineksia. Asialla on ollut molemmilla kerroilla allekirjoittaneen perhekunnan jäseniä, jotka ovat viettämässä kesälomaviikkoa Värtsilässä.
Tapahtumapaikka sijaitsee Ryösiönjoen (Otrajoen) itäpuolella Tahkovaaraan johtavan metsäautotien varrella Pekka Kunnaksen maalla. Hänellä on siellä ampumaharjoittelupaikka (emme siis puhu varsinaisesta ampumaradasta), jonka hän luvannut metsästysseuramme Värtsilän Riistamiesten jäsenten käyttöön. Paikalla on seuran omistama savikiekkojen heittolaite ja seura on talkootyönä pitänyt alueen kunnossa. Käyttöaika on periaatteessa ympäri vuoden, mutta painottuu tietysti erittäin vahvasti kesään ja alkusyksyyn. Sen enempää maanomistaja kuin metsästyseurakaan ei ole nähnyt tarpeelliseksi rajoittaa toimintaa esim. tiettyihin kellonaikoihin paikan suhteellisen syrjäisen sijainnin vuoksi. Rajavartijat tietävät paikan ja siellä tapahtuvan toiminnan, ajavathan he siitä normaalin rajavyöhykevalvonnan puitteissa miltei päivittäin ohi.
Korostan sitä, ettei toiminnalla ole tarkoitus tehdä kenellekään kiusaa; häirintä tai häirityksi tuleminen vain on niin suhteellinen käsite. Ajattelen asiaa suunnilleen niin, että jos kesässä on yhdeksänkymmentäviisi iltaa, jolloin radalla ei ammuta ja viisi iltaa jolloin ammutaan, niin kohtuutonta häirintää toiminta ei ehkä aiheuttane. Itseänikin häiritsee suunnattoman paljon esim. uudenvuodenrakettien paukuttelu, mutta olen tähän asti sen vielä sietänyt vaikka naapureiden ampumia raketteja on osunut navetan kattoon ja jopa talon seinään!
Ystävyydellä Jussi Raerinne , Värtsilän Riistamiehet ry:n puheenjohtaja
Asia harvinaisen selvä,
emme kommentoi tätä sen enempää!
Viipurin matkalla 30.6 – 2.7 mukana olleena henkilökohtaisesti parasta antia minulle oli tietysti hyvien ystävien mukava seura ja erityisesti käynti Viipurissa Pyöreässä tornissa, jossa olen kyllä käynyt ennenkin. V. 1938 isäni ja äitini viettivät siellä kihlajaisiaan ystäviensä seurassa. Ja niin sinne menimme pikkuporukalla. Pienesssä ravintolassa paksujen kiviseinien ikkunasyvennyksessä tavoitimme kaksi mukana ollutta. Paikka oli minusta täydellinen. Tavoitimme siellä jonkin ihmeellisen tunnelman, nautimme hyvää kuohuviiniä ja toistemme seurasta. Ehkäpä tavoitimme juuri oikean tunnelman historiallisessa paikassa.
Huomasin Pauke kommentteja lukiessa, että onko Kausta tosiaan niin kaukana, ettei sinne kuulu edes Sääperinjärven syksyisen sorsametsästyksen pauke.
Värtsilän laakson ja varsinkin Sääperin ranta-asukkaille se tuntuu ihan mannalta. Ilmoittaen syksyn lähestymisestä.
Itsekin, tosin metsämiehenä kuuntelen joskus elokuun iltoina ulkona taka, tai etupihalla, kun pauketta on joskus iltalennon aikaan enemmänkin. Ampuuko joku useamman vai yhden kutin, joka tietää sitä, että minkälaisia osumia siellä saadaan.
Tietynlaiset sään vaikutukset voimistavat laukausten äänen kuuluvuutta. Joskus kun ”veli venäläinen” ampui niitä koulutusammuntojaan siellä onkilammen päässä niin se ääni tuli joissakin sää oloissa hyvinkin voimakkaana entiselle kotipaikalle. Sorsanmetsästyksen alku sääperillä kuului kotiini, mutta varsin vaimeana. Miljoonakallion varajono toimii hyvänä äänieristeenä.
Kymiyhtiö on hakannut metsää aukoksi tuon ampumapaikan ja kaustajärven välistä ja se suuntaa ääntä vapaammin kaustajärvelle päin.
Palaan vielä tuohon Viipurin matkaamme ja sen antia, jota minulle oli erityisesti Pyöreässä Tornissa käynti. Ihan kuin sen paksut kiviseinät kertoisivat: ”Voi kuule, nämä seinät ovat nähneet kaikenlaista ja paljon, mutta kun tulet avoimella mielellä ja tiedät mitä etsit, saattaahan olla, että se löytyy”.
Ilmarin matkakertomuksen myötä me Värtsin
lukijatkin pääsimme seilaamaan Viipurin
kanavalle.
Ymmärrän hyvin nuo Liisa Lukkarisen Deja-vu
tunteet pyöreässä tornissa, itse olen kokenut
monta vastaavaa Venäjän reissuillani.
*
Erittäin vahvoja tunteita olen kokemut taistelu-
paikoilla, esim. Lemetissä jossa isänikin haavoittui
(Lemetin motti).
Oman synnynkotini raunoilla käynti on nostanut
myöhemissä elämän kriisitilanteissa esiin traumatakaumia
pommituksista ja siitä kuinka lentäjä tähtäsi minua
matalalla lentävästä lentokonestaan ja lasetteli konekivääri-
suihkun alle kaksivuotiaan pelokkeeksi…
*
Vaan tämä on jo toista tarinaa, ehkäpä joku laittaa valokuviakin
onnistuneesta matkastanne Viipuriin.
Nyt ketkä hyvänsä kynnelle kykenette ja tiedätte lähiseudulta jonkun suon, niin menkäähän lakkoja poimimaan.. Näyttää siltä, että melkein millä tahansa suolla on lakat kovaa vauhtia kypsymässä. Jopa aukeilla soillakin.
Täytyy minunkin muistella erästä Viipurin matkaani:
Laiva vei Lappeenrannasta Saimaan kanavaa myöten Viipuriin. Se oli viehättävää lipumista halki Karjalan maisemien. Mutta perille päästyäni purskahdin itkuun. En siksi, miltä kaupunki näytti, vaan siksi, että aloin kuvitella, mitä Viipuri aikoinaan Suomelle merkitsi ja mitä merkitsisi nyt, jos olisi vielä meidän Viipurimme.
Viipuri oli merkittävä suomalainen kulttuurikaupunki. Siellä kohtasivat venäläinen, saksalainen, balttilainen ja suomalaiskarjalainen kulttuuri toisensa. Eikä ollut vielä tietoakaan amerikkalaisen pintakulttuurin TV-sarjaohjelmista, kauniista ja rohkeista yms. OKO:n viulut on upea dokumentti viipurilaisesta musiikkielämästä.
Kuvitelmat vyöryivät mieleen ja minä itkin. Pyöreässä tornissa rauhoituin, mutta paluumatka pitkin kanavaa oli vielä mollivoittoista.
Annikki Tähden laulamana Monrepos nostaa aina tunteet pintaan. Enkä ikinä kaihda sanomasta, että Karjalan liittäminen Neuvostoliittoon oli helvetillinen vääryys. Eikä tätä mielipidettäni lievennä yksikään bensatippa, jonka käyn rajan takaa Värtsilästä noutamassa ja jota poltan täällä tynkä-Värtsilän ja tynkä-Karjalan maanteillä.
Eräs tapaus 1990-luvun loppupuolelta hiukan tunteitani häritsee ja sekoittaa. Olin lainapappina lumivaaralaisten kotiseuturetkellä Sortavalan takana. Palvelin palaneen kirkon raunioilla pidetyssä messussa ja teimme laivamatkan Valamoon. Laivalta katselin Laatokan rantoja ja totesin matkanjohtajalle, että miten kauniita kesämökkien paikkoja menetimme. Tähän matkanjohtaja, nuori vihtiläinen nainen vastasi, että onneksi nuo rannat eivät ole suomalaisten käytössä, säilyvät nyt koskemattomina. Minä vedin herneitä nenään enkä Sortavalaan saavuttuamme suostunut terassi-iltaa viettämään, vaan menin Sortavalan kirkkoon yöpymään.
Sitten myöhemmin kuulin, että matkanjohtaja oli aktiivinen vihreä kunnallispoliitiko. Sain tunteeni kuriin, kun löysin järjellisen selityksen.
Kaikesta huolimatta haluaisin vielä käydä Viipurissa. Mutta sitä enemmän haluaisin tutustua Donin kasakka-alueeseen, josta Mihail Solohov on kirjoittanut upean Hiljaa virtaa Don -eepoksen. Kirja ilmestyi suomeksi tasan 60 vuotta sitten. Olen lukenut sen kahdesti ja nähnyt välissä siitä tehdyn elokuvan. Grigorin ja Aksinjan rakkaustarina sykkii sodankäymisen seassa, mutta nousee syvimmiltään sen yläpuolelle, niinkuin tosirakkaus aina.
Olen vuosien aikana oppinut myös rakastamaan Venäjää. Siellä on paljon ystäviä ja mukavia kokemuksia. Kuitenkin tässä rakkaussuhteessa on myös pitkä varjo, niinkuin edellä kirjoitetusta voi päätellä. Tällä hetkellä Venäjä on mahdollisuuksien maa. Hedelmät alkavat kasvaa siitä työstä, mitä Paasikivi ja Kekkonen aikanaan tekivät. Näin ajattelen täällä Ullukassa Ellinooran kanssa, kirjoituspöydältäni puoli kilometriä rajalle. Ja Ulla on sisareni Pirkon kanssa Paanajärvellä Vienan-Karjalassa, Öllölän ystävyyskylän vieraana.
Ierikka
Olipa ihanaa käydä Kaustajärvellä. Tuli uitua ja saunottua 🙂
Kiitos äiti ja isä!
Muistatko Monrepos´n – Annikki Tähti (1955)
http://www.youtube.com/watch?v=wVRJj01rR4s
Viipurin Vihtori – Matti Jurva 1938
http://www.youtube.com/watch?v=UlARg1HZpSU
Kiitos,Sakari! Jätin Vihtorin vähän myöhempään ajankohtaan. Annan Annikin laulun viipyä mielessä.
Mutta asiasta toiseen. Tänään kerrottiin radiossa, että Valitut Palat on tehnyt tutkimuksen virkapukujen merkityksestä. Erityisesti palomiesten ja pelastajien virkapuvut herättävät luottamusta.
Jäin pohtimaan, miten on papin virkapuvun laita. Itse aloin vuonna 1964 käyttää mustaa paitaa ja siihen kuuluvaa valkoista pantaa säännöllisesti työpäivinä liikuinpa missä tahansa. Myöhemmin panta vaihtui ”sokeripalaan” leuan alle(!).
Nyt radion toimittajaa kuunnellessani jäin miettimään, miten ihmiset minuun suhtautuivat nähdessään virkapukuisen papin. Yritin mielestäni oikein vaikuttaa asenteisiin jättämällä pois käytöstä ns. kaftaanin, sen pitkän mustan takin, johon kuuluvat liperit. Sellainen oli minulla käytössä vain piispan vieraillessa seurakunnassa. Olin myös varautunut siihen, että puen sen päälleni, jos martat pyytävät juhlaansa puhumaan.
Muuten sellainen asu -alkuaan vain oppineen asu – ei mitenkään sijoitu kirkolliseen symboliikkaan. Ja on vähän museomainen. Toisin kuin alba ja stolat, jotka kulkevat mukavasti niitä varten tehdyssä laukussa. Ja niillä on kirkollinen merkitys.
Kertokaa nyt, hyvät ihmiset, mitä te ajattelette papin virkaan liittyvistä asusteista, niin maantiellä, kodeissa, erilaisissa juhlissa kuin varsinkin kirkossa. Olisi kiinnostavaa kuulla.
toivoo Ierikka, potaattipappi nykyisin
Klo 23 pulahdin Kaustajärven tyyneen veteen. Tuntui hyvältä, ja nyt nukkumaan!
Seuraava Värtsissä vierailija lienee 230. Siis: Hyvää huomenta!
Ierikka