Leinosen romaani

Taiteilijan homma
Anne Leinosen atmosfäärit
Kustannustoimittajan romaani

Anne Leinonen: Viivamaalari, Atena 2013

Nainen on vieraantumaisillaan ympäröivästä todellisuudesta. Hän on saanut työresurssitoimiston ”arpajaisissa” taiteilijan työn. Mutta mitä tekee taiteilija? Onko taiteilijan työ elämäntapa?

Ja pihalla kasvanut vaahtera, onko se kadonnut, vai kuvitteleeko hän vain vaahteran olleen siinä. Pitäisikö valittaa jonnekin?

Anne Leinonen on kustannustoimittaja ja palkittu novellisti. Hänen proosansa lähtee niistä tunnoista, jotka ovat monille nyky-yhteiskunnan työttömille ja vieraantuneille tuttuja.

Joskus tuntuu, että Leinonen kartoittaa arjen detaljikarttaa liiankin orjallisesti ja unohtaa lukijan houkuttelun mukaansa juonenkäänteillä tai jännitteillä.

Nainen näkee toisen naisen maalaavan viivaa pihan asfalttiin. Hän saa ajatuksen, että tärkeintä on seurata omaa elämänviivaansa ja kokea toiset ihmiset, rakastumiset, sekavat unet ja menneisyyden murheet. Kirjasta muodostuu kartta naisen sielunmaisemaan, joka on harmaa ja synkkä, näyttäytyy arkisena ja vivahteettomana. Tosin ystäväkin löytyy.

Olen lukenut Leinosen romaanista lausuntoja. Romaania on mainittu mm. ”huimaksi” ja ”maagiseksi”, mutta itse käyttäisin mieluummin määritteitä yksitoikkoinen ja uuvuttava. Elämästä kun pitäisi löytyä punainen lanka ja romaania ei saa kirjoittaa kuin novellia tai runoa. Siitä tulee liian raskasta luettavaa jos kirjoittaja on paremminkin keskinkertaisuus kuin taituri.

On tietysti myönnettävä, että Leinosen naisen rimpuileminen henkisessä tyhjiössä, lääkkeiden avulla, on monen nuoren todellisuutta. En näkisi teosta niinkään suurena taiteellisena saavutuksena, kuin yhteiskuntamme syrjään sysättyjen elämänviivojen kartoituksena.

On hyvä, että tällaisiakin kirjoja kirjoitetaan.