Erkki Lintunen kyseli Värtsissä olleessa kommentissaan kuvia vanhan Värtsilän kirkon paikalle pystytetyn muistomerkin paljastustilaisuudesta. Valokuvia on varmaan monillakin mukana olleilla. Kirjoitin tilaisuuden jälkeen pitkähkön selostuksen tapahtumasta Kansallisarkistolle. Tässä kuvia ja pieni osa siitä kertomuksesta.
Paljon oli väkeä kokoontunut juhlatilaisuuteen. Meitä suomalaisia oli paikalla yli 200 henkeä, joista lähes sata Helsingistä saakka. Hetki oli mieleenpainuva, kun muistomerkkiä peittänyt verho poistettiin. Siinä tuo kivipaasi seisoi jyhkeänä edessämme. Sen suomenkielisestä tekstistä voimme lukea:
”Tällä paikalla ovat sijainneet Värtsilän kirkko 1868 – 1941, sekä sotien 1918, 1939 -40 ja 1941 – 44 suomalaisten sankarihaudat”, sekä Raamatusta Saarnaajan kirjan 3:8 jae: ”Aika on sodalla ja aika rauhalla”. Patsaan alaosassa sama teksti myös venäjänkielisenä.
Uuno Matikainen puhumassa muistomerkin paljastustilaisuudessa.
Puhumassa Värtsilän toimeenpanevan komitean puheenjohtaja Juri Panov.
Sulo Varonen, Aune Karhinen ja Oiva Tikka laskemassa Värtsilän kunnan seppelettä.
Kunniavartio sankarihautojen äärellä.
Värtsiläisten Seuran kukkatervehdyksen toivat Pirkko Kejonen, Aarre Partanen ja Hilkka Partanen.
Lipputervehdys ja kunnioituksen osoitus sankarivainajille.
Aika on sodalla ja aika on rauhalla. Muistomerkin äärellä oikealla Hilkka Partanen, Pirkko Kejonen ja Juri Panov. Vasemmalla rva Panova.
Sääkin suosi juhlijoita koko päivän. Taivas oli huikaisevan kirkas ja sininen ja aurinko antoi parasta lämpöään.
Hilkka Partanen
Kiitos, Hilkka, Värtsiin toimittamistasi kuvista! Lämmin muisto tulvi mieleen. Tilaisuus koettiin historialliseksi. Miksi muuten paikalle olisi tultu pitkienkin matkojen takaa. ”Aika on sodalla ja aika rauhalla.” Siinä ikiaikaista totuutta ja – on syytä sanoa ääneen – myös suomalaista realismia.
Realisti oli myös edesmennet Juri Panov. Hieno mies, joka rohkeni oikaista väitteitä, että suomalaiset olisivat kohdelleet venäläisiä vankeja julmasti. Hän, Juri-ystävä, poisti pyytämättä Leninin suuren kuvan sen huoneen seinältä, missä yhdessä heikäläisten ja meikäläisten kanssa vietimme jumalanpalvelusta. Joskus hän istui penkissä muiden seassa, vaikkei ymmärrettävistä syistä voinutkaan ottaa vastaan leipää ja viiniä.
Realismia sekin, että laskimme kukkia myös joen toiselle puolelle venäläisten muistomerkille.
Paljastustilaisuudessa viivähti hetken mielessäni sankarihautaus, johon pikku poikana osallistuin. Siinä samalla paikalla vuosikymmeniä aikaisemmin. Säpsähdin kunnialaukausten kajahtaessa. Nyt ei ammuttu. Oltiin realisteja.
Realismia on sekin, että muistomerkin takana v. 1941 palaneen luterilaisen kirkon paikalla seisoo kaunis ortodoksinen kirkko. Ensimmäisen kirkon rakensi rautatehdas. Olen kuullut, että uudenkin kirkon rakentamisessa on ollut mukana samainen rautatehdas.
Yksi asia on radikaalisti muuttunut. Suomen Värtsilässä ei tarkisteta aikaa Värtsilän tehtaan pillin mukaan, niin kuin vuosia sotien jälkeen. Aika on ihmisillä ja aika Jumalalla.
Aika on muistaa ja aika Kansallisarkistoon tallennetuilla muistoilla.
Ierikka, made in Värtsilä