Joka joulu lapsuudenkodissani heräsi sama kysymys, mistä saamme joulukuusen. Omalla pienellä rintamamiestontillamme sallaista ei ollut, eikä muuten tonttiamme ympäröivässä salskeassa Enso-Gutzeitin metsässäkään. Siellä humisi korkea, punaruskearunkoinen hongikko.
Joulu on jo ovella
Kuinka usein äiti ja isä – jopa yläkerrassamme asuva Mari-mummmo – huokailivatkaan kuinka toisin oli Karjalassa. Siellä metsät olivat pääosiltaan kuusta ja koivua. Huokailusta huolimatta en muista yhtään joulua että olisimme jääneet ilman joulupuuta. Jostain se vain sitten loppujen lopuksi ilmestyi, useimmiten jalasreessä tai heinähäkissä Pielisjoen rannalle siirtolaisina muuttaneilta sukulaisiltamme.
Värtsilän pitäjässä asuvilla samaa probleemaa tuskin lienee ollut, onhan luonto paljolti samanlaista kuin naapuripitäjässä Pälkjärvellä. Jos kuusta ei ollut omasta takaa, uskoisin että aina löytyi ystävällinen naapuri tai tuttava jonka metsästä sellaisen saattoi hakea.
Vanhempieni haikailut runsaista kuusi- ja koivumetsistä olen voinut havaita todeksi lukuisilla kotiseutumatkoilla joita olen päässyt tekemään yhdeksänkymmentäluvun alusta lähtien. Oman synnyinkotini pihapiirissa on vielä ikivanhoja kuusia joista yhdestä roikkui litistynyt punakeltainen alumiinikattila, ilmeisesti Mari-mummon peruja. Tuo kattila oli hyvä maamerkki viidakkovaelluksellamme Ilmakan metsissä. Viime keväänä kattila oli poissa kuten suurin osa kuusistakin. Puskutraktori oli hävittänyt ruususen unta uinuneen pihapiirin lopullisesti.
Mökit nukkuu lumiset
Enossa on pieni kylä nimeltään Kattilajoki. Eräänä talvena seitsemänkymmentäluvulla olin luvannut toimittaa ystäväpalveluna kokoamiamme jouluyllätyksiä seudulla yksin asuneille vanhuksille. Viimeistä osoitetta ei meinannut löytyä millään. Olimme ajaneet pikkuriikkisen harmaan mökin ohi jo muutaman kerran, ennen kuin huomasin että pihaan johtaa luudalla lakaistu polku. Kun kolistelin pimeässä porstuassa aukesi ovi öljylampuntuoksuiseen huoneeseen. Tupasessa asunut iäkäs nainen oli huomannut tulomme jääkukkien peittämästä ikkunaruudusta. Hän sytytti heti tulen pieneen rautakaminaansa ja pöydällä olleeseen talikynttilään. Kahvipannua hellan ringille astellessaan hän sanoi että haeppas se miehesikin kylmästä autosta sisälle lämpimään. Tuomaani hyasintti- ja ruokapakettia availlessaan hän kertoili valoisasti elämästään vaikka ei se hänenkään kohdallaan helppoa ollut. Vuosikymmenten jälkeenkin olen sitä mieltä että sain tuosta käynnistä enemmän kuin mitä itse pystyin antamaan.
Hiljainen joululaulu
Muutama vuosi sitten huomasin Utran hautausmaalla käydessäni, että pääksekkäin olevien mummon ja vanhempieni hautakivien välissä olevaan muutaman kymmenen sentin rakoseen on nousemassa kuusentaimi. Siitä asti olemme vaalineet sitä kuin simäteräämme. Nyt se on jo polvenkorkuinen.
Minulle on arvoitus mistä siemen on lennähtänyt juuri siihen. Kuusimetsää ei ole mailla eikä halmeilla. Tosin hautausmaan vanhalla puolella on jokunen kapeana kasvava, rungon alaosaltaan oksaton kuusilajike. Niitä on ajallaan istutettu Utran historiaa henkivien merkkihenkilöiden haudoille. Tämä meidän ”omamme” näyttää kuitenkin aivan tavalliselta kuuselta.
Omaisteni haudoilla käydessäni olen kuiskaillut usein jonkin runon,. Olkoon se tänä jouluna säe ortodoksisesta hartauskirjasta: ”Nyt joulun laulu, kaipaus rauhan jo halki ilmain kajahtaa: jokainen saakoon mielen lauhan, veisatkoon Luojan kunniaa.”
Tunnelmallista joulua Värtsin väelle!
Tellervo
”Joulupuu on rakennettu” oli ensimmäinen kotona oppimani joululaulu. Joulukuusi meillä oli omasta metsästä. Eräänä jouluna
me ripustelimme kuusen koristeeksi nauhaa, jossa ovat eri
maiden liput. Äiti otatti sen pois, koska hän ei kestänyt katsella yhdessä lipussa olevaa sirppiä ja vasaraa.
Pälkjärvellä on ollut jänniä kuusikoita, ne poikkeavat näistä
meidän hoidetuista metsistä huomattavasti.
Hyvä joulukertomus!
Olen yleensäkin varsin kriittinen julkisen median välittämää mainostulvaa kohtaan, mutta mielestäni eräänlaista mauttomuuden huippua edustaa TV-mainos, jossa silmälaseja kaupitellaan otsikon mukaisen joululaulun sävelellä, osin myös sen sanoilla.
Erityisesti säe, joka alkaa sanoilla ”Kiitos sulle…”, koskee suorastaan sieluun!
Tämäkin kertoo valitettavasti omaa kieltään kristillisen arvomaailman murentumisesta. Etenkin tämä joulunalusaika on muutoinkin tätä henkien taistelua tulvillaan; ihmiset ryntäilevät omaatuntoaan rauhoittakseen materian perässä aivan kuin hurmoksessa, jolloin saattaa oikeasti käydä niin että ”…laps´ hankeen hukkuu, unhoittuu.”
Mieleen tulee kirjailija-pastori Jaakko Heinimäen joulukolumni vuosien takaa; kokonaisuudessaankin ajattelemisen aihetta antavan kirjoituksen viimeinen lause kuului jokseenkin näin: ”Joulupukki palkitsee tekopyhyyden, Jumala nauraa sille!”
Tähän Tellervon lämminhenkiseen joulutarinaan sopinee ikään kuin jatkoksi Legenda Joulukuusesta
http://omakuusi.nettisivu.org/legenda-joulukuusesta/
Tellervo; entäpä jos kuusen siemen onkin kulkeutunut jonkun linnun mukana kotoa Ilmakasta sinne hautakivien väliin?
Hauskan näköinen tuo lumen peittämä kuusirivi kuvassa. Ovat kuin seitsemän pientä kääpiötä. Kenenkähän kamerasta kuva mahtaa olla kotoisin?
…”Joulupuun tuuheimman
muistoillain koristan”…
*
Kuva ”seitsemästä kääpiöstä” on
Johanneksen napppaama talvella
2010.
Tänä sunnuntaiaamuna kuuntelimme autoradiosta Kauneimpien joululaulujen messun, joka radioitiin Nurmeksen kirkosta. Tuli aivan tavattoman hyvä olo. Kun lapset lauloivat piispa Jari Jolkkosen saarnan jälkeen, tuli mieleeni hassu ajatus: siinä lapset piispapukin ympärillä. Ajatus on vähän ruma. Niinpä muutin ajatustani: joulupiispan ympärillä. Niin voi sanoa, sillä piispan saarna oli niin jouluinen kuin vain voi olla.
Messun tekstejä laulettiin joululaulujen tutuilla sävelillä. Se oli juhlaa se. Ns. jumalanpalvelusuudistus antaa tähän mahdollisuuden. Liturgikin puhui niinkuin Jumalalle pitää puhua. Näin ei aina ole.
Nurmeksen messusta kiitos kuitenkin ennnen muuta hänelle, joka sen menon oli suunnitellut joululaulujen kehyksiin. Nyt puuttuu joulustani enää jouluyön messu. En vielä tiedä, missä kirkossa. – Yö esiintyy usein joulun puheissa ja lauluissa. Jouluyön messulla on siis paikkansa kirkoissamme.
Piispan saarnasta jäin mieleen edellä sanotun lisäksi myös se, että Luther vaikutti seurakunnan laulun kehitykseen. Mutta häneltä ei ole jäänyt jälkipolville yhtään pitkäperjantain laulua. Taisi mies olla joulumielinen?
Ierikka
TV:n alueuutisissa näytettiin juuri
perinteinen piispojen kuusenhakuretki.
Kuusen kaatamisen jälkeen piispa Jari
Jolkkonen mainitsi saman joululegendan
johon Lissu on laittanut linkin kommentissaan.