Lättähattu kävi Joensuussa

Eräänä syyskuisena iltana oli Joensuun rautatieasemalla jotain poikkeuksellista. Huomioni kiintyi pussihousuihin ja nahkasaappaisiin sonnustautuneeseen mieheen, joka raahasi mukanaan raskaan näköistä reppua. Mies laski repun maahan ja otti sieltä haitarin.

Ihmisiä alkoi kertyä pikkuhiljaa asemalle ihan niin kuin aina junan tulon tai lähdön aikaan. Tällä kertaa asemalle saapuvat matkustavaiset tulivat etupäässä takseilla ja kaikki he olivat hienosti pukeutuneita. Ilmassa oli selvästi jotain juhlan tuntua.

Soittoniekka soitteli kaihoisia kappaleita väkijoukkoa viihdyttäen. Paikalla oli myös ”seremoniamestari” oikein tyylikkäästi pukeutunut hieno nainen. Ihmisiä alkoi olla paljon ja seremoniamestari asetteli heitä jonkinlaiseen järjestykseen, että lisää kansalaisia mahtuisi tulemaan paikalle.

Sitten kuului kuulutus ”Iivari Monosen juhlajuna saapuu raiteelle yksi”. Hetken kuluttua saapuikin mutkan takaa sininen ”lattähattu” tutusti kelloa kilkuttaen.

Lättähattu parkkeerasi ensimmäiselle raiteelle. Siinä oli neljä vaunua. Jokaisessa vaunussa oli oma konduktööri ja he astuivat vaunujensa eteen ohjaamaan matkustajat arvokkaasti junaan.

Tämä oli siitä erikoinen juna, ettei siihen voinut ostaa lippuja. Kun junan lähtöaika alkoi olla käsillä soitti pelimanni ”Lentävän kalakukon”. Aseman automaatti kuulutti tutulla äänellään ainutkertaisen kuulutuksen ”Huomio, Iivari Monosen juhlajuna lähtee raiteelta yksi. Hyvää matkaa!”

Juna lähti ja vei juhlavieraat Joensuun syväsataman terminaaliin. Sinne oli järjestetty suuret juhlat Iivari Mononen Oy -nimisen yhtiön 60 vuotisen taipaleen kunniaksi.

Satamassa oli mm rekka, joka oli täynnä lähes 20 m pitkiä kyllästettyjä sähköpylväitä. Tuli mieleen, että eipä pikkupojat jaksa viskoa kiviä niin ylös, että eristimet särkyisi tuolla latvassa…

Ilomantsilainen Iivari Mononen perusti oman yhtiön 1952 pyöreän puun kauppaa varten. Sähkö- ja puhelinpylväiden kauppa kävi silloin hyvin. Sodan jälkeinen rakentaminen vaati paljon puutavaraa. Silloin Iivari toimi sahurina ja puutavaraa meni paljon Venäjän sotakorvauksiin. Sahatavarassa oli paljon työtä, mutta se tuotti huonosti. Hän lopetti sahaustoiminnan ja keskittyi pyöreän puun kauppaan. ”Egyptin parrut” kuuluivat myös Iivarin vientituotteisiin.

Iivari osti pylväspuut Ilomantsista. Hän ajoi polkupyörällä ympäri pitäjää ja valitsi metsistä parhaat pylväspuut. Myöhemmin hänen oli palkattava autonkuljettaja. Sittemmin piti ostaa oma auto ja hankkia ajokortti. Nyt yhtiö toimii muissakin pohjoismaissa ja toimittaa pylväitä mm. Välimeren maihin, Islantiin jne.

Monosten suku on kotoisin Ilomantsista. Suku on ollut tunnettu kristillisistä periaatteistaan. Mm esi-isä on ollut seurakunnan palvelija ja on haudattu Ilomantsin kirkon lattian alle. Iivari on sodasta päästyään jatkanut pyhäkoulun opettajana.

Nyt yhtiö juhli 60 vuotista taivaltaan tarjoamalla yli 500 työntekijöilleen ja yhteistyökumppaneilleen mahtavan illan. Juhlajuna, sininen lättähattu odotteli juhlan ajan sataman terminaalissa. Juhlavieraat siirtyivät juhlan päätyttyä punaista mattoa myöten junan vaunuihin.

Kuvat ja teksti: Alpo R.

Share

7 comments for “Lättähattu kävi Joensuussa

  1. Noilla junilla oli mukava matkustaa. Toivottavasti tulee vielä
    tilaisuus tehdä nostalginen matka.

    Lapsuuden koulumatkani ylitti radan ja siinä usein kulki tavattoman pitkiä tavarajunia, joiden kyljissä luki oudoilla
    aakkosilla Wärtsilä. Junat menivät siinä loivaa ylämäkeä niin
    hitaasti, että vaunujen kylkiä saattoi koskettaa.

  2. Sattuipa mukavasti, kun juuri toissapäivänä kuntosalilla eräs henkilö kertoi kuunnelleensa ohjelmaa Iivari Monosen firmasta. Juttu oli erikoisen sopiva juuri kuntosalilla kuultavaksi, sillä kertojan mukaan firmassa pidetään ihailtavan hyvää huolta työntekijöiden fyysisestä ja henkisestä jaksamisesta. – Nyt oli mielenkiintoista lukea lisätietoja Monosesta, kiitos Värtsin ja Alpon!

  3. Esko N 15.12.2012 10,45 Johan Alpo R. pääsi kuvaamaan reilun ja rehdin metsäyhtiön juhlatunnelmia.Varmaan moni osallistuja käytti tuota nostalkista kulkuvälinettä aikana jolloin paikallinen joukkoliikenne pelasi täällä maakunnissa.kyytiinkin pääsi matkan varrelta eikä vaan junan lähtö-ja pääteasemalta.Nyt tuo nappulaherrojen junafirma ajelee hienosti halki maaseudun,ottamatta satunnaista matkustajaa kyytiin.Onneksi ei näihin perheyhtiöihin pääse pesitymään noita nappulaherroja tulosta tekemään.

  4. Mitähän lienee tullut maksamaan tuo parin kilometrin junamatka? Ellen muista väärin niin junan toisella puolella luki Suolahden junamuseo tai jotain sinne päin. Googlailin hiukan ja Suolahdella on todellakin museoitu junaperinnettä. Jos linkki toimii niin katsokaas kun höyryveturit kilpailevat kiihdytyksessä kuin formulat konsanaan.

    http://www.youtube.com/watch?v=Zx8ykwMA0m8

  5. Minun muistaakseni lättähatulla matkustaminen ei ollut mitenkään erityisen nautinnollista, mutta eipä sitä osattu paremmasta haaveillakaan. Ja kun tarvitsi ajaa vain Värtsilän ja JOensuun väliä niin oli se parempi kyyti kuin bensan käryinen linja-auto. Tietysti hyvää oli se että se yleensä kulki. Juna oli yleensä täysi ja kyytiin pääsi myös asemien välisiltä pysäkeiltä ja vaikka pysäkkiä ei missä ollut niin siitäkin pääsi kyytiin kun vain vilkutti kuljettajalle.

  6. Lättähatuista ja vähän muistakin junista on kyllä kouluaikaisia muistoja. Tähän tällä kertaa vain pari mieleen jäänyttä matkaa Joensuusta Niiralaan.

    Oli varmaankin vuosi 1967 ja oli käyty niin sanottu kuuden päivän sota Israelin ja arabivaltioiden välillä tunnetuin tuloksin. Olin tulossa lättähatussa Joensuusta Niiralaan ja osuin samaan vaunuun kirkkoherra Juhana Varosen kanssa. Kun vastapäätä kirkkoherraa oli vapaa penkki kävimme juttusille. Lähes koko matkan juttuaiheenamme oli kuuden päivän sota. Tai olkeastaan J.V. vankkoine mielipiteineen selosti mitä mieltä hän oli, ja minä nuorena kloppina kuuntelin ja joskus sain sanottuakin jotain asiasta.

    Viimeinen lättähattumatkani Joensuusta Niiralaan sujui hyvin rauhallisesti. Oli päivän viimeinen junavuoro, melko myöhäiseen aikaan vaikka kellonaikaa en tarkemmin muista. Hammaslahdesta lähdettäessä kohti Niiralaa istuin ainoana matkustajana koko loppumatkan, enkä yhtään ihmettellyt kun sittemmin ilmoitettiin henkilöliikenteen lopettamisesta kyseisellä rataosalla.

  7. Antoi tämä reitti työtä minun veturinkuljettaja- sedälleni. Joskus hän valitti kun juna oli vetoinen ja selkää kolotti. Hän piti aina junan kuljettajana ollessan selässä jotain karvaliiviä. Olen aikaisemmin kertonutkin kun nyt myöhemmin kävimme sedän vaimolle näyttämässä Niiralan aseman lepohuoneita, missä hän nukkui yön ja lähti taas aamulla vaimon luo Joensuuhun. Kiitokset näytöstä VR:n ystävälliselle henkilökunnalle. Pusan Mirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *