Parittomat sukat

Tavallinen sukankuluttaja miettii usein, että missä on kaikkien kadonneiden sukkien hautausmaa. Mihin puolet sukista häviävät, se on yksi elämän suurista arvoituksista. Helppo on uskoa pesukoneessa olevaan, sukkia nielevään mustaan aukkoon. Pussilakana on taitava nielemään sisäänsä pesun aikana itseään pienemmät vaatekappaleet. Koirakaan ei sukkia syö, koska taloudessani ei ole enää koiraa. Minulla on parittomille sukille oma pussi, ja jos pitkänkään etsiskelyn jälkeen ei löydy eksynyttä paria, niin saavat lähteä sukat pussista yksinäisten sukkien taivaaseen.

Sukkien katoamisesta voin vain syyttää itseäni. Joku voi syyttää siitä perheenjäsentä, kuten jo tuonilmaisiin mennyt mieheni teki. Keksin ostaa hänelle useita pareja samanlaisia sukkia, jolloin hävikkiä ei huomannut heti, vaikka urospuolisen sukat katosivat omiani useammin. Sulivatkohan jalkaan, kun kaappi täyttyi hiljalleen vain vasemman jalan sukista kaivaten oikeata paria tai toisin päin?

Yritin valistaa miestäni viheliäisten vikojensa takia. Miksi hän oli sellainen sukkiaan kadotteleva, eikä jotenkin toisenlainen? Kokeilin nalkutusmenetelmää. Kehotin häntä muuttumaan oman etunsa nimissä ja pitämään sukistaan parempaa huolta. Olihan tennissukissa se etu, että pariton kelpasi vielä vaikkapa auton kiillotukseen. Olisin voinut etsiä naistenlehdistä sopivia juttuja, joista olisin lukenut kehittäviä pätkiä, jolloin kumppani olisi tajunnut muuttua. Olisin voinut ilmoittaa meidät parisuhdekurssille, mutta eihän mies siellä olisi muuttunut, vaan minä – jo kurssin kalliin hinnan takia. Tiedustelin sukkien katoamisesta naapurilta, että tapahtuuko sitä heillä? Mikä huojentava tieto, kun sain kysymykseeni myöntävän vastauksen! Sukkien katoaminen oli heillekin täysi mysteeri. Siis satojatuhansia, jopa miljoonia sukkia katoaa suomalaisissa kodeissa vuosittain, kauhistelimme yhdessä.

Vaan eipä hätää, koska tekniikasta löytyy pian apu. Vaatekappaleisiin on tulossa tunnistetiedot, joita käytetään hyväksi yhteensopivien vaatteiden paikantamisessa. Vaatteita ei tarvitse etsiä. Kun klikkaa tietokoneesta halutun vaatekappaleen, niin kone kertoo heti missä se on. Kadonneiden sukkien arvoitus on pian tämän järjestelmän käyttäjälle historiaa.

Syksy on vaihtumassa talveksi, eikä sisälläkään tarkene ilman sukkia, on liian kylmä. Täytyypä penkoa kaapin kätköjä, löytyyköhän sieltä yhtenäinen sukkapari? Ja kukapa tuota kieltänee, jos sukat sattuvat olemaan eri paria.

Maija- Liisa

47 comments for “Parittomat sukat

  1. Hyvä Maija- Liisa

    Minun keskimmäiseni ratkaisi pulman siten, että osti 40 paria
    aivan samanlaisia sukkia ja antoi minulle KAIKKI wanhat sukkansa
    ja vot – aamuinen tuska on häippässyt.

    Paavo Olarinmäeltä

  2. Yhtenä iltana jäin ihmettelemään, miten minulla oli niin hyvä olo. Vastaus löytyi, kun riisuin sukkia jaloistani. Toinen sukka oli punainen ja toinen musta. Sisälläni virisi laulu: ”Hei, Karjalasta heilin minä löysin…” Mutta sitten äkkäsin, että hei, siinähän kuului naapurihuoneesta vaimon ääni, tuon pohojalaasen vaimon, joka erottuu terroristista siinä mielessä, että terroristin kanssa voi neuvotella. Sitten heitin molemmat sukat ”laattialle”, jonka olin vähää ennen kuuliaisesti imuroinut. Kun alkoi kuulua askeleita sieltä naapurihuoneesta, nappasin sukat hyppysiini ja heitin vaatekaapin hyllyn perälle.
    Vaimo ilmestyi ovelle ja kysyi: ”Mitä sie hihität?” Siihen äkkiä hätävale: ”Kun sie sanot: sie!” Huomatkaa: sanot! Ei:sanoit! Siinä on vissi ero. Toivon, että vuosienkin päästä voin Hänelle sanoa: ”Sie oot aina sanonu miulle: Sie!”

    Ierikka

  3. Ei parittomia sukkia ole olemassakaan on vain ajatus harhaa. Tarkoitan sitä, että kumisaappaisiin ja vastaaviin jalkineisiin kelpaa sukka kuin sukka oli väri mikä hyvänsä. Sama koskee sen sukan materiaalia, ei silläkään ole väliä saappaat jalassa kävelijälle. Jos sukka on liian ohut laitetaan useampi jalkaan kunnes haluttu suojakerros saadaan aikaiseksi. Sitten tuo pikkukengän kanssa kelpaava sukka. Tehkääpä koe laittakaa niinsanotusti eriparia olevat mutta saman väriset sukat jalkaanne ja seuratkaa moniko ihminen teille siitä huomauttaa. ”Sinulla on eriparia olevat sukat jaloissasi”. Mutta sukkien häviämisen sijaan on olemassa eräänlainen ”musta-aukko” joka nielee hansikkaita. Se aktivoituu myöhäsyksyllä ja sulketuu toukokuussa. Siihen aukkoon mikä katoaa sitä ei senjälkeen näe ei tavoita eikä kukaan tiedä siitä mitään.

  4. Parittomat sukat on sellainen
    ”Mysterio Buffo” jota tuskin edes
    Hercule Poirot tai Neiti Marple
    pystyisivät ratkaisemaan.
    *
    Samaan (?) mustaan aukkoon katoavat
    myös monet korut, ainakin toinen
    korvakoruista.
    *
    Pitkään olen pyöritellyt kaapissa muutamaa
    kuviollista Marimekon sukkaa joiden
    kumppani on teillä tietämättömillä.

  5. Minua ei kyseinen vaiva ole kovinkaan paljon haitannut. Olen pitänyt joskus lenkkarissa ihan piruuttani erivärisiä sukkia.

    Olen sanonut ihmettelijöille että urheiluvaatteiden tekijöillekin sattuu lipsahtamaan eriväriset housunlahkeet.. Miksi sitten sukkien pitäisi olla samanväriset. Tai lapaset.

  6. Nyt löytyi musta aukko. Olin kirjoittanut kommentin tähän parittomien sukkien laatikkoon. Ennen kuin ennätin näppäillä Lähetä kommentti -painiketta, soi ovikello, riensin sinne ja ostin luokkaretkeä valmistelevilta tytöiltä keksilaatikon. Kun palasin nautiskelemasta makoisia keksejä murokahvin niitä alas huuhdottua, oli tekstini häipynyt. Olen siis löytänyt mustan aukon. Kokeilkaa – mutta älkää silloin, kun olette kirjoittaneet Finladia-palkinnon tasoisen tarinan. Keljutus ei nimittäin syöksy mustasta aukosta ulos. Eikä sen rinnalla ole punaistakaan aukkoa. Eikä päin punaista saakaan syöksyä.

    Jos joku sattuu yöpimeällä havaitsemaan kirkkaan tekstitähden taivaalta, niin soitelkaa, jotta minä voin soittaa EU-tuomioistuimeen tai NATOON tai Timo Soinille tai mihin tahansa missä on eri pareja. Toivossa on hyvä elää.

    Ierikka

  7. Voi, jukra! Nyt ei meinannut teksti poistua mihinkään aukkoon tästä ruudusta, vaikka se oli ilmestynyt sen yläpuolelle toiseen aukkoon. Maalasin sitten tämän valkoisen ruudun siniseksi ja painoin Del-nappulaa (yhden kerran). Kas, teksti lähti lentoon. En tiedä, mihin aukkoon.

    No, niin, nyt minulla on tieto mustasta aukosta ja taito heittää tuonilmasiin Del-nappulan avulla. Enkä silti ole käynyt seniorien ATK-kurssia. Vaiko siksikö, etten ole. Eri parista en kuitenkaan ole vieläkään päässyt. Mutta oppia ikä kaikki, niin parittomina päivinä (17.11.12) kuin parillisinakin (18.11.12). Enkä päivääkään vaihtaisi pois.

    Nyt painan nappia. Jos olen painanut oikeaa ohjeiden mukaan, niin tämä viisaus tulee julkiseen käyttöön. Jos painan väärää nappia tai unohdan painaa mitään nappia, katselkaa taivaalle ensi yönä. Ehkä sieltä löytyy myös e.m. mustasta aukosta livahtanut tarinani eri värisistä piikkareista, jollaiset näin kerran, kun sohvalta tuijotin juoksukilpailua. Sitä en kuitenkaan voinut havaita, oliko piikkareissa saman verran piikkejä vai oliko toisessa parillinen määrä ja toisessa pariton. En saanut kameraa käännettyä oikeaan kuvakulmaan. Ajattelin rientää maalisuoran päähän katsomaan. Mutta huomasin istuvani sohvalla enkä myöskää olisi osannut päättää, kummasta edessäni olevasta ovesta olisi pitänyt syöksyä matkaan: WC:n vai saunan.

    Ierikka

  8. Nyt teksti lopulta hävisi valkoiselta ruudulta. Yritin kutitella ruutua sillä mötikällä, jossa on painikkeet vasemmalla ja oikealla ja niiden keskellä sellainen rulla jota voi pyöritellä. Mitä tahtuikaan? Onneksi ei läppäri särkynyt. Mutta varoitus kuitenkin ilmestyi valkoiseen ruutuun: VIRHE: lisää kommentti, ole hyvä.

    Sain varoituksen poistettua ruudusta. Olen oppinut aika hyvin. Olkaa turvallisella mielellä. En lisää. En, ellei tule oikeaa syytä.

    Epäilijöille vielä. En ole juonut Huttunen-nimistä punaviiniä. Kysykää Maritalta, mitä se on. Olen juonut tänään kolme mukillista murokahvia. Ja kohta parillisen määrän, molemmille jaloille, silmille ja korville.

    Ierikka

  9. Nukun vain yöllä eriparisissa villasukissa eikä haittaa- pääasia , että on lämmin eikä jalkoja vedä.Niin taitavat tehdä myös omat tyttöni – ovat viluista sorttia. Nyt aamulla oli kiva kävellä ulkona – ei ollut liukasta
    huteralle kävelijälle.
    Terv. MirjaSisko

  10. Hauskan jutun parittomista sukista olit kirjoittanut, Marja -Liisa! Kyllä niitä meiltäkin löytyy iso pussillinen toivossa eläviä.Saihan aihe Ierikankin kerrassaan pursuamaan tarinaa.

  11. Irene, eräs leikin teorian tutkija kuvasi leikkiä juomalasilla, jossa on VETTÄ. Leikki on kuin vesi, joka valuu täyden lasin reunojen yli. Leikki on jotain ylimääräistä. Joku toinen on opettanut, että vain se osaa leikkiä, joka tuntee olevansa taivaan ja maan välillä. Eräässä pappien koulutustilaisuudessa Teollisuuden työnjohto-opiston (nykyinen Johtamistaidollinen opisto, jos oikein muistan) rehtori opetusneuvos Antero Rautavaara totesi luentonsa välipalana, että hän on ollut monen ammatin harjoittajan kouluttajana, mutta millään muulla kurssilla ei naureta yhtä paljon kuin pappien ollessa koolla. Kun hän näki epäilevät katseemme, hän lisäsi: ”Huumorilla ja evankeliumilla täytyy olla jotain tekemistä keskenään.”

    Rautavaaran lausahdus houkutteli minut tutkimaan leikin teorioita ja leikin teologiaa. Näillä tutkimusmatkoilla on ollut suuri merkitys käsitykseeni papin työstä. Erityisesti se on vaikuttanut näkemykseeni messusta, jota kirkossamme on pahasti latistanut sekä valistuksen filosofia että pietismi.
    Kumpikin aivan päinvastaisista lähtökohdistaan käsin.

    Tässä voi olla selitystä sille, että olen suorastaan pursunut tarinaa villasukista – vaikka en olekaan löytänyt sitä sukkaa, jonka varressa ovat suuret säästöni. Toivottavasti en löydäkään, sillä silloin leikki voisi olla kaukana ja edessä kilpailukyvyn kohottaminen hampaat irvessä.

    Namuja sukan varressa, se olisi makeaa! Jospa joulupukki…

    Ierikka

  12. Hei, lukekaa uudestaan ja useampaan kertaan Maija-Liisan loistava tarina parittomista sukista! Nautin siitä tavattomasti. Siinä on jotain niin villaisen lämpöistä. Raitojakin on seitsemän. Seitsemän on Raamatussa täydellisyyden luku. Kaadetaan sitä vettä kuitenkin lasiin, ei sukkaan. Ja kohotetaan ylitsevuotavainen malja taivasta kohti, me maan leikkivät lapset. Pidetään maljapuhe: ”Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi!”

    Ierikka

  13. Tehdääs ajatusleikki eli eräänlainen todennäköisyys probleema.
    Pimeän komeron sukkalaatikossa on mustia ja valkoisia sukkia. Ovat saattaneet olla joskus pareina mutta nyt ovat irrallaan ilman paria.
    Kysymys kuuluu:
    Kuinka monta sukkaa on vähintään otettava (siis pimeässä) että saisi samanvärisen parin?

  14. ALPOAATOS,
    minimissään kaksi sukkaa ja maksimi riippuu siitä,
    montako sukkaa eri värejä siellä on.

    Jos on viisi sukkaa molempia värejä, niin maksimi on 6 sukkaa.
    Vai oliko tässä kenties joku kompa?

  15. Alpoaatoksen ajatusleikin probleema edellyttää kai Einsteinin suhteellissuusteorian tuntemista. Sitä valmiutta en saanut eksegetiikan, etiikan enkä dogmatiikan luennoilta ja tenttikirjoista. Estetiikkaakin sivuopintoina vähän harjoitin, mutta ei sieltäkään apua. Löytyisikö vastaus radioaalloilta. Mutta siihen ei riitä nappulan vääntämisen taito. Olen siis viisaampien armoilla. Viisaampia (siis enkeleitä), onko heitä? Ongelma ei siis ole musta-valkoinen, vaan hyvin kirjava, niinkuin karjalainen sukanvarsi.

    Hei, minäpä kysyn ÄLY-keskuksesta! Moi!!! Ierikka

  16. Jo menee viisaaksi nää tarinat – ohi hilseen.!!!!
    Mike

  17. Mike, sukkamehusta ei ole vielä kukaan kirjoittanut. Vai tarkoitatko kuivien jalkojen tuotetta, ns. jalkahilsettä?

    Sukkamehua tihkuu yleensä molempien jalkojen sukkiin, joten siitäkään ei voi johtua, että toinen sukka on heitetty mustaan aukkoon.

    Yksi syy toisen sukan häviämiseen voisi olla rikkinäisessä kumisaappaassa. Isäntä on tallannut lantalassa ja riisunut kengät eteiseen ja sukat kaappiin. Emäntä on vienyt haisevan sukan pyykkikoppaan, mutta ei ole vielä ehtinyt täyttää pyykkikonetta. Tai se sukka pyörii parhaillaan koneessa.
    Sitten pursuaa laimentunutta sukkamehua viemäriin ja Vuoksen vesistöön. Ja puhtoisessa Viipurissa syntyy ympäristöongelma. Mutta siitä kyllä varoittaa naapureita jo hyvissä ajoin dosentti Beckman.

    Niin se vain on, että kun ennen, kauan sitten, oli myssyjen sota, niin voi leimahtaa nyt sukkasota. Pelottaa, ihan hirveesti pelottaa Ierikkaa.

  18. Numero 7 on suosikkinumeroni, niinpä on raitojakin sama määrä.

    Alpolle vastaan: 2 sukkaa, koska eihän niiden väriä pimeässä näe.

    Täällä on tullut hyviä vinkkejä parittomien sukkien jatkokäytöstä, ei tarvitse heti heittää roskiin jätevuorta kasvattamaan. Kuka tosiaan näkee kumppareista, jos sukat eivät ole parit, silti tehtävänsä hoitavat.

    Mutta kukaan ei ole vielä puhunut mitään mustasukkaisuudesta?

  19. Netissä kerrotaan viidenlaisesta mustasukkaisuudesta:

    1. Omistava, 2. Poissulkeva, 3. Kilpaileva, 4. Egoistinen ja
    5. Pelokas. Siis todella kirjava on musta sukka, olkoon sitten pariton tai parillinen.

    Ierikka

  20. Mauno Koivisto valittiin presidentiksi osittain rikkinäisten sukkiensa ja hiuskiehkuransa vuoksi.

  21. Parittomien sukkien historiaa:

    Egyptissä Tutankhamonin haudan seinässä oleva kaiverrus: Hän oli
    hieno mies ja mahtava hallitsija mutta ei koskaan löytänyt toista
    sukkaansa.

    v.1898 yhdysvaltalainen maanviljelijä kertoi nähneensä yksijalkaisten avaruusolioiden käyneen maassa varastamassa sukkia.

    Eräiden lähteiden mukaan Marsilaiset ovat jo pitkään käytäneet
    avaruusalustensa polttoaineena käytettyjä sukkia. Tässäkin tapauksessa tutkijoita ihmetyttää, miksi näin katoaisi vain toinen sukka.

  22. Petromaskissa paloi – ennen vanhaan – sukka. Muistatteko? Valo oli hyvin kirkas. Mutta lampun sytyttäminen vaati taitoa. Minulla on käyttämätön petromaski. En vain muista, miten se on varaston hyllylle ilmestynyt. Ehkä silloin, kun Ullukassa ei ollut muuta sähköä kuin agregaatin tuottama.

    Ierikka

  23. Kysymyksessäni ei ollut kompaa oli vain kasa mustia ja valkoisia sukkia joista piti valita pari pimeässä. Unohtui kyllä mainita, että pari piti löytyä 100% todennäköisyydellä. Kahdesta sukasta voi kyllä saada hyvällä tuurilla parin niinkuin Martti ehdottaa, mutta kun ottaa kolme sukkaa niin pari on 100% varma. Ellei aleta kinaamaan oikean ja väärän jalan sukista.
    Sakarilta napsahti 100% vastaus

  24. Meni ”ohi hilseen” niinkuin Mikeltäkin! Laitan valot päälle, kun menen kaappia tonkimaan. Eikä ole pelkoa, että sieltä löytyisi luurankoa, kun en ole poliitikko, joita nostetaan kansakunnan kaapin päälle, aina silloin tällöin, ansioista ja ansioittakin.

    Ierikka

  25. Se on ALPO samanlainen tuuri kolmellakin sukalla.

    Jos van sattuu pimeässä ottamaan samanvärisiä sukkia ne kolme.

    Joten, ei se ihan sata-varma ole vielä kolmella sukalla.

  26. Onkos tämä Alpon kysymys samaa sarjaa kuin se kysymys ”kumpi oli ensin, muna vai kana”.

  27. Hyvät Ystävät!
    Kun tulette tarpeeksi vanhoiksi,niin tärkeintä on ,että kumpaankin jalkaan löytyy silloin tällöin puhdas sukka.
    Värillä ei ole väliä. Ei ole onneksi mitään lakia, joka
    määräisi, että molemmissa jaloissa tulisi olla saman väriset
    sukat. EU:kaan ei ole huomannut puuttua asiaan.Hyvä niin.
    Ollaan nuorekkaita ja persoonallisia Robinin tyyliin.
    Hänellähän on jopa eriväriset kengätkin.

    Terveisin Masa

  28. Mietis vielä kerran Martti, ettei jää vaivaamaan..
    Kun otat kolme sukkaa niin on kaksi vaihtoehtoa:
    a) ne ovat kaikki samanvärisiä joko mustia tai valkeita.
    Silloin niistä saa 100% varmasti parin. Joko mustan tai valkoisen parin. Jää vielä yksi varasukka.

    b) Yksi sukka on eri värinen kuin ne kaksi muuta, jolloin niistäkin saa parin. Joko mustan tai valkoisen

  29. Arja-Leena ja Masa, Robinin laulu äidistä on todella kaunis ja puhutteleva. Hyvää syksyä ja joulunh odotusta! t. Fågeli

  30. Katsoin Alpon tehtävän alku asetelman. Siinä oli sukkia valkeita ja mustia. Alpon vastaus kolmesta edellyttää kahta paria eli neljää sukkaa. Kuitenkin alussa sanotaan vain sukkia. Jos sukkia onkin kymmenen kappaletta niin tonenäköisyys saada kolmella sukalla samanvärinen pari ei välttämättä pidä paikkaansa. Se on silloin tuurista kiinni.

  31. Alpo: Ei jää vaivaamaan, mutta huomasithan, että olin lukenut
    kysymyksen senverran huonosti, että ajattelin saada pimeässä
    eriväriset sukat. Siten syntyi tällainen teoriani.
    Kiitos ja anteeksi hölmöyteni.

    Tilleyn sukka oli valkoinen.

    Tähän on vielä lisättävä tarina:

    Synnytyslaitoksella oli vilttikapaloissaan vierivieressä
    lapsia. Eräs tyttölapsi oli utelias ja kysyi omalla lapsenkielellään vieressä olevalta lapselta,
    että oletko sinä tyttö vai poika.
    Toinen sanoi, että pitää katsoa.
    Hän nosti viltin reunaa ja sanoi, että poika olen.
    NO, tyttövauva heti kysymään, että miten sinä sen
    katsomalla tiesit.
    Siihen poika sanoi, että minulla näyttää olevan siniset sukat.

  32. No pani oikein mietiskelemään tuo AA:n sukkapropleema. Aamulenkillä tulin siihen tulokseen, että jos ei ole väliä minkävärinen pari tulisi, kunhan olis kaksi samanväristä sukkaa, niin jos sukkia otetaan yksi enemmän kuin on värejä kopassa,tulisi tod.näk.ainakin yksi varma pari.
    Eli jos siellä olisi neljää väriä, otetaan 5 sukkaa.

  33. Meidän täytyy suorittaa kotonamme sukkakoe, jolloin saamme tietää
    Apoaatoksen kysymykseen oikeansuuntaisen vastauksen.

    Näin tänään joensuulaisessa kirjakaupassa itsensä Sofi Oksasen.
    Noita julkkiksia näkee täällä niin harvoin, että otin kännykkääni
    hänestä kuvan. Minua kiinnostaisi tietää, että mitä kaikkea
    Sofi Oksasen hiuslaite pitää sisällään, omaa hiusta näytäisi olevan vain otsatukka. Sitten on eriväristä villalankaa…

  34. Minulla tuo sukkien arpominen on lähes jokapäiväinen tehtävä.
    Otan sukkalaatikosta kaksi sukkaa. Niistä saa ihan kelpo parin.
    Luonnollisen valinnan kautta on poistunut sellaiset sukat, jotka eivät kelpaa pidettäviksi, eli tekokuituiset ja pahasti rikkinäiset.

  35. Tästä Alpon sukka tehtävästä tuli minulle dementia testi, toistaiseksi arvosanani on hylättyjen joukossa.

  36. Ihan pitää pyydellä anteeksi kun johdattelin tämän Maija-Liisan upean jutun väärille raiteille.

    Jouduin jossain elämäni vaiheessa yksinhuoltajaksi. Silloin sukkalaatikossa oli omien sukkieni lisäksi kahden keskenkasvuisen pojan sukat. Silloin Maija-Liisan esiin nostama asia oli todellinen. Laitoin kyllä sukkaparit sisäkkäin yhteen, mutta parittomien määrä pyrki vain kasvamaan. Onneksi tennis sukat olivat edullisia. Nykyisiä ”teknisiä” sukkia ei noin vain raaskisi hävitellä.

  37. Alpoaatos! Ei mitään anteeksi! Tästä sukka-tarinasta kehkeytyi kelpo keskustelu, jota olen nauranut jo useana aamuna. Ihanaa rönsyilyä!

  38. Sehän on ihan mukavaa, jos aihe virittää keskustelua. Sukat eivät
    ole täällä meidän leveysasteilla turhia vaatekappaleita. Kiitokset kaikista kommenteista!

  39. Kysymykseni arvuuttelu tulee oikeasta elämästä, Verkkolammen kämpältä. Siellä oli pieni kuivaushuone, jossa oli 30 miehen märät vaatteet ja jalkineet kuivumassa. Öisin siellä ei ollut valoa. Yöllä monet kävivät ulko-huusissa tai hevosta katsomassa. Monesti heidän kuuli manailevan, että kuinkahan monet tossut / kengät / sukat / jälkarätit sieltä on otettava ennenkuin sattuu omat.

    Tästä joku keksi toisten kiusaksi tuon sukka-arvoituksen, jonka minä nyt laitoin jakettavaksi eteenpäin.

  40. Ahaa! Kysymyksellä onkin oikein historiallista taustaa. Jos savottakämpillä miehet löysivät omat kamppeensa pimeässä noilla ohjeilla,on syytä löytää ne nykyoloissakin. Vähän jo arvelinkin,
    että on nyt jotain Alpon kepposia pelissä mukana. Hyvä niin. Taas
    vedätit!!!

  41. Männä vuosina media kohahti kun eräs
    poliitikko oli laittanut, ilmeisesti vahingossa,
    eriväriset kengät jalkaansa. Nykyisin tuskin
    kukaan enää huomaisi, on tuo kenkämuotikin
    mennyt niin värikkääksi.

    Kun nuorena sulhaspoikana menin hakemaan
    morsiinta hiihtolenkille, huomasin että
    varustekassissani oli vain yksi mono
    ja yksi patiini. Hiihtolenkki jäi sillä kertaa
    tekemättä.

  42. Voi sulho raukkaa. On saattanut hävettää

  43. Pera! Kiitos ensimmäisestä huudosta, että saisit ne lemiläiset lapaset. Huutosi hyväksytään, kun ei ole kukaan tarjonnut enempää kuin sinä, tuon 25 euroa!

    Lapaset ovat saatavana Itähuolinnassa, myyjäisissä Värtsilän kirkon hyväksi, la 16.11.2013 klo 9-14.

    Toinen lapaspari, samanlainen, on varattu minulle 30 eurolla, ellei joku tarjoa sitä enempää.

    Kirjoitin vahingossa tämän kommentin tälle palstalle, kun herättyäni iltapäiväettoneelta mielessäni olivat lapaset ja sukkaparit olivat menneet aivokaapissa sekaisin. Mutta ei tämä sekoilu ole päivävalveillakaan vierasta.

    Hyvää isänpäivää post festum!

    Pottupappi

  44. Vuoden kierto… Siis melko tarkkaan vuosi siitä kun Maija-Liisa teki tämän sukkajutun. Nyt on taas se aika, että sukkia kudotaan pukin konttiin ja myyjäisiin. Niitä taas tarvitaan. Teette arvokasta työtä, neulojat !

  45. Hieraisin oikein silmiäni, että onkaan vuosi sitten
    tullut kirjoitettua- voihan sukkarukka.

    Tässä olisi sukkanutturan ohje:

    Sukkanuttura tehdään siten, että siihen tarvitaan yksi
    varsisukka, josta on varvasosa pätkäisty pois.
    Varsi kieputetaan rullalle. Poninhäntä pujotetaan pyörylän
    sisään ja rullataan sukkaa alaspäin, kunnes se on ihan
    alhaalla. Helppo ja nopea donitsinuttura on valmis!

    Jos jättää rullauksen yöksi päähän, on aamulla hyvät
    laineet auki kammattaessa. Tähän tarvitaan pitkähköt
    hiukset.

  46. Nyt on keksitty sellaisia nipsuttimia (sock snappersit)
    jotka kestävät kylmyyttä, kuumuutta ja vettä. Niitä
    voi siis käyttää esimerkiksi pesukoneella pestessä
    ja estää näin sukkien joutuminen kauas toisistaan.
    Tavalliset nepparitkin käy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *