Kesä on ötökkäaikaa. Nyt on sopiva hetki ötököiden tutkimiseen, jopa kuvaamiseen ja ötökkätarinoiden kerrontaan. Hyvin monilla digikameroilla on helppo ottaa lähikuvia melko pienistäkin otuksista ja ötököitä on kaikkialla, joskus ihan kiusaksi asti.
Bongaa siis ötökkä ja kerro tästä tuttavuudestasi. Jos mahdollista ota kuva. Lähetä juttu ja kuva Värtsiin lukijoiden iloksi. Tai kerro jokin aikaisempi kokemuksesi ötökkämaailmasta, lentävistä, ryömivistä, matelevista, pörräävistä, pistävistä, purevista, inhokeista tai symppiksistä pienistä ötökkämaailman ystävistämme.
Kaivapa siis muistoistasi joku ötökkäjuttu, hirmuinen ja pelottava tai hauska ja riemastuttava.
Ötökät ovat aiheena myös Radio Suomen ötökkäillassa tänään klo 18.20.
Vaikka tässä ovat nyt asiana ötökät, toki kaikki muutkin jutut ovat tervetulleista Värtsiin.
karttaperhonen on keväällä oranssinkirjava ja toisen sukupolven
karttaperhonen on tumma. Karttaperhoset ovat tulleet idästä
suomalaisten iloksi. Kuvasin molemmat sukupolvet tänä kesänä.
Aiemmin en ole karttaperhosta nähnyt.
http://joukolasse.kuvat.fi/kuvat/karttaperhonen/
Kuuma kesäpäivä vanhassa Värtsilässä, vuosi ehkä 1931. Viisivuotias pikkutyttö Hilkka istuu ”arestihuoneen” (vankiputkan) tikaportailla. Yht`äkkiä tulee tytön mieleen tunne, että joku kulkee hiuksissa ja vetää kovasti. Käden kosketus kertoo, että joku siellä
”mönkii”.
Mikä itku ja parku siitä syntyikään. Onneksi isä Yrjö kuuli ja juoksi hätiin. ”Eihän tuo ou ku hapsenkakkiine”, tuumi isäni. Sitä ötökkäkokemustani en unohda koskaan!
Kuuma kesäpäivä Kaarnalammin asemalla
Liperissä. Seisoimme serkkujeni kanssa
paljain jaloin täpötäydessä asemahuoneessa odottamassa
postin jakelua.
Tuli samanlainen tunne kuin Hilkalla, siis
että joku vetää hiuksista. Mahottoman iso
”hapsenkaksiinenhan” se siellä niskavilloissani
myllersi!
Ei liene elämäni ainoa ”kaksiinen”, mutta jostain syystä
tuo tapaus on jäänyt elävästi mieleen.
—
Tänä kesänä on Kaustalla ollut tavallista enemmän
punkkeja, onneksi on tullut hankittua usemman sorttiset
punkkipihdit.
Eipä ole ihme jos pikku-Hilkka on pelästynyt.. Kyllä se ”hapsenkakkiainen” on niin kauhea seuralainen. Sitähän sanotaan tukkimiehen täiksi. Mieten lieneekään, mutta juuri tukkien kuorinta-aikaan ne ilmestyvät ja ropsahtavat tukkimiehen paljaaseen nahkaan. Hyi olkoon, mutta on inhottava kokemus.
Lapsena ollessani meidän ulkoeteiseen oli eräänä yönä ilmestynyt
taidokkaasti kudottu ristilukin verkko. Se oli niin kaunis ja
suurikokoinen, että annoimme olla verkon paikoillaan muutaman
päivän ajan. Lukki itse oleili yläpuolella tähyilemässä mahdollista saalista.
Kouluajoilta muistan, kun eräs tyttö itki tunnilla välitunnin
jälkeen, eikä voinut kertoa itkunsa syytä.
Lopulta paljastui, että pojat olivat laittaneet välitunnilla
hänen puseronsa kaula- aukosta sisiliskon, joka juoksenteli pitkin ihoa.
Mistäköhän johtunee, että keskimmäinen kuva on multa sensuroitu? Näkyy ainoastaan kuvateksti ”Inhottavako vai kaunis ja ihana”.
Hapsenkakkiainen ja sittapörriäinen olivat inhottavimmat ötökät lapsuudessa.
Eipä tässä ole ollut tarkoitus sensuroida kenenkään näyttöpäätettä, vaikka kaikki eivät sympatiseeraa näitä ötököitä. Liekö muillakin samoja ongelmia. Muutin kuitenkin kuvakokoa jotta kuva näkyisi.
Kiitos Seppo, nyt näkyy puheenaoleva ötökkä minunkin päätteelläni.
Iljettävän näköinen otus. Puistattaa ajatus, että se laskeutuisi esim. käsivarrelleni.
Tä’nä kesänä ihmettelin mirrinmintussa möyrivää kimalaista, joka ei oikeastaan ollutkaan kimäläinen eikä mehiläinen eikä kukkakärpänen eikä ampiainenkaan. Otin kuvankin (huonon), mutta se perusteella olin selvittävinäni, että kyseessä olisi kimalaiskuoriainen. Parina päivänä näkyi, sitten lenteli teilleen.
Kukaan ei ole vielä kirjoitellut täikokemuksistaan. Niinivaaran kansakoulua käydessäni minun piti mennä mummoni luokse täiseulaan
(mummo asui aivan lähellä ja hänellä oli semmoinen kampa, millä hän
”jyysti” päätäni – joskus sieltä löytyi jokunen otus (varmaan siihen aikaan jos ei muualta niin ainakin koulusta sai näitä elukoita.
Myöskin tämä sisällä viihtyvä russakka – olen nähnyt monessa talossa ja vielä hirveempi on lutikka.
Kerro kokemuksistasi, jos haluat.
MirjaSisko
Kuule Mirja se on minulle ainakin liian arkista ja liikaa omakohtaista muistoa nuo täit, russakat ja luteet. Kuinkas se meni Ryysyrannassa siellä on kirppuja, luteita, täitä seassa lapsia pellavapäitä”. En minä sellaista halua muistella.