Harmonikkakonsertissa

Värtsiläpäivien ohjelmassa oli lauantaina Juri ja Viktor Akulovin harmonikkakonsertti. Värtsin lukijat pääsevät nauttimaan konsertin parhaista paloista. Alla video Viktorin esittämästä kappaleesta J.S Bach – Toccata ja fuuga.

Konsertin käsiohjelmasta poimittua taustatietoa Viktor Akulovista.

Viktor aloitti harmonikan soittamisen 8-vuotiaana. Hän opiskeli 6 ensimmäistä vuotta Värtsilän musiikkikoulussa vanhempiensa johdolla. Koulu- ja soitto-opinnot jatkuivat Petroskoissa erityislahjakkaiden sisäoppilaitoksessa, (luokat 9-11). Opettajana toimi konservatorion rehtori Vladimir Solovjev.

Viktor valmistui Petroskoin konservatoriosta v. 2010. 23-vuotiaan Viktorin opinnot jatkuvat edelleen. Takana on vuosi 3-vuotisista jatko-opinnoista, jotka tähtäävät musiikin tohtorin tutkintoon.

Videon kesto 9 min 15 s.

Juri ja Viktor soittavat yhdessä Säkkijärven polkan.

9 comments for “Harmonikkakonsertissa

  1. Voi mahoton mikä soittaja !
    Ei voi kuin hämmästellä tuota osaamista.
    Bolsoit sbassibot vain Viktorille ja kiitokset Eiralle taltioinnista. Olen aivan sanaton.

  2. Olenpa puheliaalla päällä tällä viikolla. Ei johdu kuitenkaan makeasta viinistä. Jäi vain levy päälle. Mutta mahtuuhan ilmaan pilvien lomaan sananhattaroitakin, eivätkä ne rapise sateena alas, vaan haihtuvat taivaan tuuliin. Jos mikä valuu alas, niin mentyään korvasta sisälle, se tulee toisesta ulos. – Mutta: ”Puhuminen on hopeaa. Vaikeneminen kultaa.” Vai miten se olikaan? Sano sie, sana Seppo. Ierikka

  3. Tuon kommentin piti lentää Viikon puheenaiheiden joukkoon. Konser- tista: se oli todella hieno. Bachin fuuga sopii haitarillekin, jos osaa sen taidolla soittaa. Lauantaina se osattiin. Kiitin soittajaa pihalla. Ihan venäjäksi muuten, niinkuin puheliaat teke- vät. Ierikka

  4. Kiitokset Eiralle konserttitaltionnista! Kaunista kuunneltavaa.

  5. Nautinto kuunnella! Ei nuotteja, ”selkäytimestä”. harjoittelun tulos!

  6. Näin kyllä että Eiralla oli videokamera
    käsillä ja aavistin että saamme maistiaisia
    Värtsin välityksellä.

    Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan,
    taide-elämyksiä voi löytyä vaikka
    entisen navetan vintiltä.

    Akulovien harmonikkakonserti oli yksi sellaisista!

  7. En tuossa konsertissa ollut vaan oli vähän aikaisemmin Värtsilän koululla- olihan siellä Eirakin. Hyvä oli, mutta pitää sanoa, että tuo
    musiikkipuoli on myöskin osaamisistani heikko. Mirja Sisko

  8. Jälleen ihasteltiin Viktorin ja Jurin soittoa! Varsinkin tuota Viktorin Bachin soittotaiturointia!

  9. No missäpä Viktor soitteli – on taitava soittaja minun ymmärrykselläni ja kouluttautunut
    MirjaSisko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *