Hei vaan täältä metsistä..!
On ollut kiireitä, remppaa, juhlia ja sitä puutarhanhoitoa. Polttopuiden haalintaa ja porkkanamaan kitkua, lanttumaan hoitoa sekä pihamaan ja pientareiden heinimistä. Tuntuu välillä jo väsyneeltä tuo olotila. Vettä sataa ja moottorisaha renaa.
Sattumalta jo kesäkuunpuolella löysin sienimaistiaisia, punikkitatteja, sen verran jotta pääsin maistelee tämänkesän satoa.
Kanttarellejäkin oon saanut jo toistalitraa ryöpättynä pakastimeen, ne kutistuu ryöpätessä aika paljon. Tutuista paikoin oli nopeasti kerätty. Kokoakin oli jo kivasti, mun mielestä hyvissä-ajoin.
Kannattaa kuljeskella metsässä ja pitää silmät auki. Kohta sieniä varmaan riittää, kun tuota vettäkin on saatu reilunlaisesti. Viljelymaat ovat varmaan jo aika pehmeitä. Täällä vaaramaisemissa tuo vesi ei niin kauheasti vielä vaivaa, mutta mansikoille ei se tee hyvää, kohta tulee jo home- ja muita haittoja.
Terv: Kalle Luutalahdesta
Ilmoittaudun sienten ystäväksi. Olen löytänyt jonkin verran kanttarellejä ja tattejakin sekä noita haperoiden ryhmään kuuluvia sieniä. Ensimmäinen tuoresienikastike maistuu parhaimmalta.
Maiteroisiakin eli haaparouskuja löytyi jo. Pari sientä oli ison teelautasen kokoisia eli hieman liian kookkaiksi ehtineitä, mutta syöntikelpoisia.
Kanttarelleja oli ihan keltaisenaan tien varressa Sortavalan ja Värtsilän välillä ja valmiiksi kerättynä
Onko enää jälkeemme sukupolvia joita marjat, sienet, ym. luonto kiinnostaa?
Osataanko/uskallettaanko enää mennä yleesäänkään metsään?
Meille isovanhemmille on lastenlastemme kanssa erilaisten metsäretkien tekeminen hyvin antoisaa. Voimme mennä katselemaan
lintuja, nuotioretkelle eväiden kanssa, marjaan ja sieneen.
Lapset viihtyvät kyllä metsässä. Me aloitimme viemään heitä kaksivuotiaasta saakka. Eihän aina tarvitse mennä tivoliin tai huvipuistoon.
Sienestäminen ja marjankeruu jatkuvat seuraavienkin sukupolvien toimesta. Oma jälkikasvu sienestää ja laittaa niitä ruuaksi, mutta ansiomielessä he eivät sienimetsään juurikaan lähde. Sama pätee marjankeräykseen kerätään omiksi tarpeiksi.
Kun lapsenlapseni olivat pieniä mentiin eväsretkellee tuohon pururadan
varteen isolle kivelle ja kyllä oli mukavaa olla heidän kanssaan METSÄSSÄ
Kävelimme kuusikossa etsimässä Röllipeikkoa ym.
Pusan Mirja
Sienessä emmekä mustikassa ole ehtineet käydä, kumma juttu.
No enhän minä mene metsään, pitää olla tasainen tie.
Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi…….
Mirja Sisko
Juuri pannulla paistuu Kukkolammen tuore ahven, pottu on nyt omasta maasta, lisäaineeton mutta ois saanu kasvaa tovin…
Ja meidän pannulla paistui Loitimon haukea tällä kertaa, — kuhat meni ukin kalakaverille. Kanttarellikastiketta on jo myös saatu, ja mustikkamaito maistui myös piiperoille, joille on säästetty oma mustikkapaikka. Kyllä tuolla luonnossa olisi paljon kerättävää, kun vaan kykenee lähtemään.
Tuttavani oli nähnyt mustikkametsässä ulomaalaisia, suurin lierihatuin varustettuja marjanpoimijoita. Heidän poimurinsa oli
muistuttanut pitkävartisena meidän heinäharavaa.
Ehkäpä myyntiin poimittava sato jää sitten vuosi vuodelta yhä enemmän ulkolaisten poimijoiden varaan.
Täällä Etelä-Suomessakin alkavat vadelmat jo kypsyä.Mustikoita on metsässä runsain mitoin,samoin vadelmia.Kanttarelleja alkaa myös olla.Kyllä minä tykkään metsässä liikkua,kait se tuo verenperintö.