Otto Rummukaisen stipendirahaston palkinnot

Tänä keväänä Otto Rummukaisen stipendirahastosta jaettiin palkinnot Värtsilän koululaisille järjestetyn kesärunokilpailun perusteella. Runokilpailussa oli kolme sarjaa: 1 – 2. luokkalaiset, 3 – 4. luokkalaiset ja 5 – 6. luokkalaiset. Palkinnot jaettiin koulun päättäjäisissä 2.6.2012.

Suvun runoraati luki läpi noin 60 runoa, joista valittiin jatkoon ensin 20. Näistä 20 runosta 12 palkittiin.

Palkitut runot, joiden julkaisemiselle on  on vanhempien ja runoilijoiden julkaisulupa.

*************************************************

5 – 6 luokkalaisten sarja
1. palkinto: Suvi Varonen

Kesäillan hetki

Tuuli paiskaa aallon rantaan
ja keinuttaa oksia koivun,
yksin hetken olla saan,
ennen kun hämärä valtaa maan.

Pikkulinnun laulun kuulen läpi tuulen,
se kertoo mulle ikuisesta onnesta,
mutta ei suinkaan ilman suruja,
ihminenkin onnellinen olla voi,
jos osaa tarttua pieniin onnen hetkiin.

*************************************************

2. Palkinto: Maura Moisanen

Kesän taikaa

Mistä tietää, että on tullut kesä?
Ehkä siitä, että puussa on jo linnun pesä.

Tai siitä, että vedet lämpiää pian
Ja ulos voi päästää lampaan sekä sian.

Kesässä on myös ihanaa taikaa
Voi vain löhöillä ja viettää leppoisaa aikaa.

*************************************************

3. Palkinto: Olli Kosonen

Kesä kesä tulee vaan

Kesä tulla huristaa
koulu pian lopun saa
Todistus on kourassa
keskiarvo nollassa.
Sehän ei nyt haittaa
aurinko kun paistaa
Kesälaitumella saa
karja pian laiduntaa
Merituuli lämpiää
järvet, joet lämmittää.
Lämmin kesä tulee vaan
Tulkaa tänne nautitaan!

*************************************************
3 – 4 luokkalaisten sarja

1. palkinto: Tiina Pekkarinen

Kesä
Kesä kukat mukanaan tuo,
kesä auringon paisteen luo.
Kesällä aina hauskaa on,
kukaan ei voi olla onneton!
Kukat loistaa,
aurinko paistaa,
Kesällä lämmintä on!

Jäätelö maistuu paremmalle,
eikä yhtään pahemmalle!
Kaikki kesästä nauttia saa,
siitä me iloitaan!
Kesä on iloa,
kesä on hauskuutta,
kesä on kaikkea!

*************************************************
2. palkinto: Hilla Vikki

Kesäruno
Kevät saa ihmeitä aikaan,
kesän lämpimiä päiviä kaipaan.
Minä palan naamasta,
lehtiä nään jo haavassa.
On kesäruno loppu,
ja nyt tuli kesälomalle hoppu.

*************************************************
3. palkinto:
Jere Hovi – Kesä ja Iida Piiroinen – Runon kirjoitan

Kesä
Kesä on kuuma kuin pesä.
Jäätelö suussa sulaa,
ei ole lämmöstä pulaa.
Nurmikolla on kiva pelata,
ja välillä Aku ankkoja selata.
Limppari on kesällä hyvää,
ja joessa vesi on syvää.
Joella on kiva välillä onkia
matoja maasta tonkia.
Illalla soppa kattilassa kiehuu
ja lapset ulkona riehuu.

Runon kirjoitan
Runon kirjoitan
itseäni virvoitan
Tahdon antaa hyvää
paljon tiedon jyvää
Ajattelen kevättä
vettä levättä
jossa uida saan
ihan kesällä vaan.

Kukkia kun kastelen
edestakaisin astelen.
Nyt mietin sanaa uutta
enkä keksi edes kuutta
Mua ei se haittaa kesä kun on
niin sanoi sir nakulas von
Enpä muista nimiä muita
ei se kyllä haittaa luita
Nyt on hirveä loppu
koska tää runo on loppu!

*************************************************
Kunniamaininta: Petja Parkkinen

Kesäloma
On kesä puussa,
on linnun pesä
Kissa on puussa,
ja luu koiran suussa.
Hyvä että kevätjuhlaan ehti
kun isällä oli lehti.

Menin uimaan
ja pääsin pyörällä vauhtiin huimaan.
Oli hyvä mieli
ja suussa kieli

Nyt tuli hoppu
tuli runolle loppu

*************************************************
1 – 2. luokkalaisten sarja:

1. palkinto: Aatos Vikki

Minkälainen kesä on
Kesä on rauhallista ääntä ja hiljaista,
semmoinen on kesä.

Kesä on lämmintä ja mukavaa,
semmoinen on kesä.

Kesä on kukkia ja orvokkeja,
semmoinen on kesä.

*************************************************
2. palkinto: Hilda Heiskanen

Kesän asioita
Hevoset pellolla hirnahtelee,
pieni Emil jäätelöä maistelee.

Kun isä pellolla ajelee,
Juho kyytiin pyytelee,
tytötkin pyörällä ajelee.

Linnut parvissa lentelee ja
aurinko taivaalla paistelee.
*************************************************

3. palkinto: Ramona Keinänen – Kesäiltana ja Iita Hyttinen – Kesätapahtumat

Kesäiltana
Perhoset kauniit kuin kukkaset
niityllä vihannoivat kesäiltana
kimmeltävät kasteisina,
loistavat kauniina.

Kesätapahtumat
Kesä on ihana linnunpesä.
Linnut laulaa ja aurinko paistaa.
Kesä on lämmin ja sirkat soittaa.
Kesällä voi ulkoilla lämpimällä säällä.

*************************************************

Eine Kettunen

7 comments for “Otto Rummukaisen stipendirahaston palkinnot

  1. ”Oli kesä, kesä, kesä
    oli pesä, pesä, pesä,
    tuolla koivussa korkealla”.

    Vaikka runoissa toistuvat samat
    teemat on jokainen runo
    kuitenkin erilainen ja kesäisen
    kepeä.

    Onni on Otto-stipendi!

  2. Kivoja runoja.
    Lapsilla on luontainen
    runon taito.
    Kyllä on Rummukaisen
    Otolle tulossa työn
    jatkajia.
    Onneksi olkoon.

  3. Hyvät runoilijat,

    toitte iloa ja hyvää mieltä päivääni.
    Se on yksi taiteen tarkoituksista.Kiitos siitä.

    Kannustan teitä kaikkia jatkamaan kirjoitusharrastustanne,
    myös teitä joita ei tällä kertaa stipendillä voitu muistaa.
    Muistakaa meitä Värtsin lukijoita myös jatkossa.Tutun koulun
    nyky arjesta olisi mukava joskus kuulla.

    Iloista kesää!

  4. Onnittelut voittajille runoista!

    Kirjoitelkaa jatkossakin runojanne tänne Värtsiin.
    Noissa oli jopa räppi- sanoituksia esitettäväksi!

  5. Ihastuttavia lasten runoja. Näitä lukiessa tulee hyvä mieli ja se parantaa elämisen laatua.

  6. Nuoret mielet ja voi nuiin hyvin sepittää runoja,hauskaa lukemistta.

    Kiitos

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *