Vaarallinen kuusi

Lahovikaa. Kuvat Heino Turunen.

Renkitalon kuusen historiasta hieman. Salama koetteli kuusivanhusta teatterinäytännön aikaan jo vuosia sitten ja sitä ennen se oli saanut muinakin kesinä siipeensä. Pahin isku sattui, kun oli porukoita teatterin kahvion edessä, itsekin näin sen. Väläys ja pamaus, sitten puun sirpaletta lensi pitkin kunnantalon pihamaata.

Silloisena kyläpiällikkönä kerroin asiasta kunnanjohtajalle ja varoittelin tulevasta. Sanoin että se kuusi on todella vaarallinen ja vaarallisemmaksi tulee vuosi vuodelta. Kunnan eikä uudenkaan kunnan toimesta saatu mitään aikaan, mutta luonto hoiti lopulta oman osuutensa, onnekkaasti vielä, ettei ketään jäänyt alle eikä vahinkojakaan sattunut.

Eristekuppi.

Puulla on oma historiansa, se on toiminut joskus puhelin- tai sähkötolppana ja aidan pylväänäkin varmaan nuoremmalla iällään. Siinä oli vanhoja halkeamia ja uusin eli suurin vissiin kesäteatterin aikaan tullut. Se ylti latvasta aina alimpaan tyveen saakka.

Heino Turunen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *