Erään ilomantsilaisen taukopaikan liiteri ylitti valtakunnallisen uutiskynnyksen; metsähallitus – vai mikä taho lie ollut – oli siirtämässä sitä Kolille. Kylätoimikunnan piti ryhtyä suojelemaan liiteriään ja sitoa se kettingeillä kiinni. Uutisesta tuli mieleemme, että emme ole koskaan käyneet Kukkolammen luppotuvalla Värtsilässä. Kerran olimme sinne menossa, mutta emme osanneet, kun minkäänlaista karttaa ei sattunut mukaan.
Kukkolampi
Reitti oli nytkin hieman hakusessa Savikontietä ajaessamme. Eräs oikealle kääntyvä soratie näytti hyväkuntoiselta ja päättelimme, että tämä sen on oltava, niinkuin sitten olikin. Maasto oli melkoista ylämäkeä ja loppumatkan maisemat jylhiä kuin Kolille nousu pienoiskoossa. Jätimme auton ojan pientareelle ison muurahaiskeon viereen ja taivalsimme muutaman sata metriä alaspäin viettävää polkua.
Siinähän se luppotupa sitten jo olikin, kallioisella niemellä vihertävävetisen lammen partaalla. En tiedä saisiko lammesta kaloja, mutta otollisia onkipaikkoja näytti olevan useitakin rannan tuntumassa. Suopursu ja mustikka olivat jo nupullaan, mutta korvasieniä ei näkynyt, ainakaan polun läheisyydessä.
Sääperillä
Tulimme takaisin Värtsilä – Ilomantsi maantielle, suunnilleen niiden kuuluisien töyssyjen kohdalla , ja laitoimme vilkun Sääperin suuntaan. Tasaiset viljelyspellot sekä rannan tuntumassa olevat talot jäivät oikealle puolellemme. Valtakunnanrajaa lähestyessämme tarkistin vielä, että liikkumisluvat ovat mukana. Piikkilankojen toiselle puolelle emme juurikaan katselleet, vaan keskityimme seuraamaan näkyisikö missään hanhiparvia tai muita lintuja.
Näkyihän niitä! Sääperin ja Jänisjoen väliin jäävällä peltokaistaleella oli hanhia tuhatmäärin! Ohitimme juuri hanhiparven kohdalla peräkärrilisen traktorin. Ehkä liikenteen ääni oli saanut hanhet varuilleen. Kaikkien nokat olivat samaan suuntaan kuin armeijan kunniarivistössä konsanaan. Näytti siltä, että ne lähtevät lentoon hetkellä millä hyvänsä. Eivät kuitenkaan lähteneet, vaan rauhoittuivat hetken päästä ja ryhtyivät tankkauspuuhiin.
Ajoimme vielä pätkän Ilmarintietä. Mieheni muisteli, että varsinainen pääväylä on joskus kulkenut sitä kautta ja luetteli minulle silloisten talojen nimiä ja sijaintipaikkoja. Ojat näyttivät olevan keltaisenaan rentukoita ja peltokanankaalikin oli jo aivan kukkaan puhkeamaisillaan. Töyhtöhyypän töyhtöjä vilahteli siellä täällä heinikossa.
Konttilampi
Kun nyt olimme lähteneet laavuja tarkastelemaan, poikkesimme kotimatkalla vielä Konttilammen (entisen Kuikkalammen) rannalla olevalle UPM:n laavulle. Tukevatekoisen laavun nimikin on Konttilampi. Paikoillaan näytti tämäkin laavu olevan, punertavat tervakset odottivat katoksessa käyttäjäänsä. Jokaisella lienee oma hetkensä, nyt se näytti olevan suovaiverolla. Tämä valkokukkainen varpukasvi kukki kosteassa maastossa runsaammin kuin milloinkaan muistan nähneeni.
Tellervo
Ette olleet ensimmäisiä, joilla on ollut vaikeuksia osata Luppotuvalle. Sinne toivoisi viitoitusta Ilomantsintieltä.
Toisaalta ihan hyvä kun Luppotuvalle ei ole opastusta. Nimittäin joskus runsaitten sateitten jälkeen tie on lähes ajokelvoton kun sateet vievät hiekat tieltä pois taas kerran. Paikalliset tietävät eivätkä yritäkään kiivetä ylös, mutta kauempaa tulevat eivät tiedä.
Nythän sinne kiivetään omalla vastuulla. Kota lienee kyläyhdistyksen, mutta lankeaako mahdolliset autojen vahingot myös kyläyhdistyksen maksettaviksi. Muutaman vahihgon jälkeen saattaa toistua takavuosien tilanne, jolloin tielle pääsyn esti lukittu puomi.
Alpoaatos Rummukainen
Unohtui kiittää Tellervoa mukavasta kirjoituksesta.
Vastaan vielä tuohon kala kysymykseen. Kyllä sieltä kalaa saa, mutta jos on päättänyt keittää kalasopan ahvenista niin pitää varata reilusti aikaa ja useita ongensiimoja. Siellä on paljon uppotukkeja, joissa on ennestään monta minunkin siimaa.