Hanhien syysmuutto parhaimmillaan

Tulkaa tiirailemaan. Kuva EJ

Kuluneen viikon tiistaina eli 21.9. alkoivat Värtsilän laakson hanhitapahtumat kuten syysmarkkinat tai muut sen tyylliset tapahtumat konsanaan. 5000-10000 valkoposkihanhen parvi oli keräytynyt Savikon pelloille edellisen yön ja sen tiistain aikana. Ja illalla se parvi sitten näyttäytyi koko komeudellaan ja äänekkyydellään kun se nousi yhdellä käskyllä siivilleen. Vuosi sitten tuollainen päivä oli merkintöjeni mukaan 27.9. eli lähes viikon myöhemmin.

Osa hanhista on jäänyt pelloille osa jatkanut matkaa. Mutta siitä huolimatta tämä on vasta alkua. Vuosi sitten suurin laskettu määrä oli peräti 60 000 lintua Sääperiltä laskettuna.

Nyt 27.9. alkava viikko näyttää olevan hanhimuutolle parasta aikaa: tuuli käy koillisesta ja sää siksi kylmän puoleista. Kannattaa pysähtyä – jos aikaa on – muuttoa tai paikallisia hanhi parvi seuraamaan ja nauttimaan luonnon mahtavasta näytelmästä. Tällaista ei näe eikä voi kokea keskisessä tai läntisessä Suomessa.

Kiteen Hatunvaaralla laskettiin sunnuntain aikana noin 17 000 muuttavaa hanhea, joukossa sepelhanhiparviakin ja 5 merikotkaa sekä hiukan yli 1000 kurkea. Tervemenoa käväisemään myös sen vaaran hanhileirissä.

Share

6 comments for “Hanhien syysmuutto parhaimmillaan

  1. Eira
    4.2.2012 at 16:26

    Youtubesta jälleen löydettyä: hanhien syysmuutto video (kera kauniin laulun) Värtsilästä. http://www.youtube.com/watch?v=1PDmtf9ZbYo

  2. 25.9.2012 at 7:58

    Tänään aamuhämärässä postia käydessä näin neljä eri hanhiparvea muuttomatkalla.

    Mutta, miksi kaikilla oli suunta POHJOISEEN päin?
    Oliko kenties välilaskeutumisen paikka hakusessa?

    Lintutieteilijät voisi tietää paremmin!

  3. Eero-Matti
    26.9.2012 at 10:38

    Nyt on oiva tilaisuus jumpata niskalihaksia ja kääntää katseet taivaalle, komeita hanhiparvia lentelee vähän väliä kylän yli

  4. Päivi K..
    27.9.2012 at 8:27

    Hanhet eivät suuntaa vielä välttämättä kohti etelää, koska säätila on riittävän lämmin näillä korkeuksilla viipyilyyn. Komeata katseltavaa ovat nuo isot parvet!

  5. Kalevi Tikka
    27.9.2012 at 17:20

    Hanhet niinsanotusti tankkaavat muuttomatkan pitkien lento-osuuksien jälkeen. Jos lähtö piste on ollut Huippuvuorilla niin Värtsilään lennettänee yhdellä tai kahdella välilaskulla?
    Nuori odelma näyttää olevan mieluisaa syötävää hanhillekin.

  6. Kalevi Tikka
    28.9.2012 at 17:29

    Tänään 28.9. iltapäivällä menin puolukoita keräämään. Piti pysähtyä siihen Savonlinnan ja kuutostien risteykseen. Pellolla oli valtaisan suuri hanhiparvi. Paikalla oli jo toinen katselija joka koetti saada selvää hanhien lajimääristä. se oli toivotan juttu. Kun palasin reilun tunnin päästä hanhista suurin osa oli jossakin muualla.
    Se on sykähdyttävä näky kun kilometrin laajuinen hanhiparvi laskeuttu pellolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *