lokakuu 2024

Liikunta, Tapahtumat

Kukkovaara-tapahtumaa vietettiin kauniissa syyssäässä

Perinteistä Kukkovaara-tapahtumaa vietettiin sunnuntaina kauniissa syyssäässä. Vielä aamulla ripautteli pieniä sadekuuroja mutta niin sopivasti, juuri ennen tapahtuman alkua, pilviverho raottui ja aurinko pilkisti esiin sadepilvien takaa. Kisakeskuksena toimi entiseen loistoonsa kunnostettu Värtsilän Urheilutalo. Tapahtuman järjestäjä Värtsilän Kisa piti sisätiloissa kahviota ja pihalla makkarannälkäisiä palveli Kisan grilli. Kisa piti kahviota sisätiloissa Itse kilpailuun otti osaa kymmenen […]

Ajankohtaista

Kyläläisten hirvijahtipäivä 20.10.

Värtsilän Riistamiehet kutsuvat maanomistajat sekä kaikki kyläläiset hirvijahtiin sunnuntaina 20.10. Jahti toteutetaan perinteisenä kapula-ajona. Kokoontuminen on klo 8 Riistamajalla josta siirrytään lähtöpaikalle. Luvassa on liikunnallinen ulkoilupäivä, kannattaa varata varustus sään mukaan! Lisätietoja: Mika Piiroinen, puh. 0400 130 666.

Tapahtumat

Konsertti Kemien SRK-keskuksella 24.11. klo 16

Tervetuloa kuulemaan hyvän mielen gospelia, jossa pääosassa ovat akustiset soittimet ja harmonialaulu. Täysi bändisoundi ilman rumpuja ja sähkösoittimia. Banjo, mandoliini, akustinen kitara, sekä kontrabasso soivat upeasti puukirkossa. Yleisökommentti: ”En tiennyt mitä tulin kuulemaan, mutta jo ensimmäinen kappale tuntui sielussa saakka”. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu ovella.

Rajavartiolaitos

Katsaus Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan syyskuussa 2024

Rajojen valvonta Pohjois-Karjalan rajavartioston valvoman maastorajan tilanteessa ei tapahtunut muutoksia syyskuussa. Maastorajalla ei havaittu laittomia rajanylityksiä. Rajavartioston partiot osallistuivat metsästyksen ja yleisen järjestyksen valvontaan rajaseudulla yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Rajavartiosto on varautunut rajatilanteen muutoksiin itärajan tilanteeseen liittyen. Rajaa valvotaan muun muassa partioinnilla, teknisellä valvonnalla ja valvontalennoilla. Frontexin henkilöstöä osallistui aiempaan tapaan rajojen valvontaan yhdessä rajavartioston

Ajan patinaa, Historia, Uusi-Värtsilä

Peionniemen koulu täytti 50 vuotta 7.10.1979

Juttu julkaistu: Kiteen – Tohmajärven lehti, nro 40 – 4.10.1979. Jutussa kirjoitetaan koulun nimi muodossa: Peionniemen koulu ja Peijonniemen koulu. Epäilin toimittajan näppäilyvirhettä..? Vai onko koulu ollut alunperin nimellä Peionniemen koulu..? Jos on niin miksi j-kirjailin lisätty nimeen..myöhemmin? Ken tietää, kertokoon. Olettaisin kuitenkin tuon varsinaisen 50-vuotisjuhlan erillisen lehti-ilmoituksen olevan oikealla kirjoitusasulla.. Tarkennuksena, kuten jutusta käy

Ajankohtaista, Liikunta

Jani Kuikka voitti SM-kultaa Lahdessa

Tohmajärveläinen, nyt muutaman vuoden Kuopiossa asunut Jani Kuikka (28v) voitti eilen Suomen Fitness Urheiluliiton SM kilpailuissa kultaa Classic Bodybuildingin +176 cm sarjassa. Kilpailu oli Janille vasta toinen sillä noviisikilpailunsa hän suoritti menestyksekkäästi muutama viikko sitten Ruotsissa, West coast trophy -kilpailussa mistä sieltä tuliaisina hopeinen pytty. Paikan päällä Lahden kisakatsomossa mukana jännittivät myös isä Hannu ja

Ajankohtaista

Seppäläntiellä tulipalo rivitaloasunnossa

Rivitaloasunnossa on ollut tulipalo Tohmajärvellä lauantaina. Pelastuslaitos hälytettiin sammuttamaan rakennuspaloa Värtsilän Seppäläntielle kello 13.30 jälkeen. Palo on hallinnassa, pelastuslaitos tiedotti noin kello 14.30. Pelastuslaitos tiedottaa palosta lisää iltapäivän aikana. LÄHDE: Sanomalehti Karjalainen

Tapahtumat

Sykettä syksyyn!

Nyt porukalla hakemaan pirteyttä ja hyvinvointia syksyyn kaikille avoimessa tapahtumassa! Tarjolla on monenlaista esittelyä, myyntiä ja palveluja lähialueen toimijoilta. Varaathan mukaan iloisen mielen lisäksi myös käteistä rahaa. Ohjelma: klo 10-14 Esittelypisteet avoinna klo 10-30-11 Sari Rinkisen äänimaljarentoutus klo 11-11.15 Arja Pirhosen liikuntahetki klo 11.30-12.15 Tanja Pesosen luento- ja keskustelutilaisuus klo 13-13.15 Arja Pirhosen liikuntahetki Esittelypisteet:

Ajankohtaista, Liikunta

Ikäihmisten terveyspäivä Joensuu Areenalla 8.10.2024 – bussikuljetus Tohmajärveltä

Pohjois-Karjalan Liikunta (PoKaLi) järjestää Ikäihmisten terveyspäivän 8.10.2024 Joensuu Areenalla. Tohmajärven vanhusneuvosto, liikuntatoimi ja seurakunta yhteistyössä järjestää ilmaisen kyydityksen ”Ikäihmisten terveyspäiville” 8.10. Kyyti lähtee klo 9:00 Tohmajärven liikuntahallilta. Ilmoittautumiset Arja Pirhonen p. 040 105 4118 Tapahtumaesite Tutustus ohjelmaan tarkemmin Pohjois-Karjalan Liikunnan nettisivuilta: Ikäihmisten terveyspäivä 8.10.2024 – Pohjois-Karjalan Liikunta ry (pokali.fi)

Scroll to Top