
Viime kesänä, vielä kesäteatterikauden ollessa meneillään, pienestä ajatuksen siemenestä alkoi syntymään idea talviteatterista. Värtsilän kesäteatterin aktiiviset harrastajat ryhtyivät tuumasta toiseen. Harjoitukset laitettiin käyntiin jo syyskuun puolivälissä mistä lähtien niitä on pidetty viikoittain.
21.1.2024 ensi-iltansa saava näytelmä “Hemmetin karkauspäivä” käsittelee nimensä mukaisesti karkausvuoden tapahtumia. Näytelmän on kirjoittanut Aili Linden ja tuttuun tapaan ohjaajana toimii Anneli Hurskainen.
Näytelmä kertoo Vihtori Palteenkorva nimisestä henkilöstä joka yllättäen joutuu peräti viiden naisen pyöritykseen. Mukana näyttelemässä ovat Vesa Raninen, Johanna Rannasalo, Suvi Martikainen, Kirsi Miettinen, Marja Kanula sekä Lea Koukku. Kuiskaajana toimii Anneli Kunnas.
Hemmetin karkauspäivä on pienoisnäytelmä joka kestoltaan on noin tunnin pituinen. Lavasteet kulkeutuvat mukana. Talviteatterinäytösten yhteydessä on myös kahvitus sekä karkauspäivän näytöksen jälkeen tanssit. Tanssittajana toimii Kari Kuronen.
Näytökset ovat seuraavasti:
Su 21.1. klo 17 (ensi-ilta) Kemien työväentalo
La 27.1. klo 17 Tikkalan seurojentalo
La 3.2. klo 13 Tuupovaara (tilausnäytös)
Su 11.2. klo 17 Niiralan kauppa
Su 18.2. klo 17 Ilomantsin kansallistalo
To 29.2. klo 17 Kemien työväentalo (näytöksen jälkeen tanssit)
Lisäesityksiä on mahdollisuus tilata erikseen niistä sopien.
Pääsylippu 10 € ja kahvilippu 5 €. Lippuvaraukset, erikoisruokavaliot ja lisätiedot puh. 041 574 3657.
Värtsilän kesäteatteri tulee esittämään uuden näytelmän ensi kesänä. Näytelmän nimeä ei vielä Värtsin toimitukselle paljastettu. Mutta teatterikerholaisten mukaan käsiteltävänä on tällä kertaa hyvin herkullinen teksti. Mikäli olet kiinnostunut kesäteatteriharrastuksesta, mukaan sopii vielä lisää näyttelijöitä!
29.2 Karkauspäivänä näytöksen jälkeen tanssit tahdittaa KARI KURONEN!
Tervetuloa viettämään mukavvoo karkauspäivän iltoo👍
Hyvä uutinen , kiitos Lea !
Värtsilän kesäteatteri on jo vuosikymmeniä tuonut iloa ja hauskuutta pitäjäläisille ja isolle joukolle muualta tulijoille !
Mahtavaa , että jaksatte myös talvella.
Kiitos Lea !
Luonnollisesti Tohmajärven työppärillä on sillon naisten tanssit ?