Vuosi alkoi melko rapsakassa pakkassäässä. Tämän päivän uutisissa on yhtenä uutisena pyörinyt koko päivän haastattelua eräältä rakennustyömaalta ja siitä missä pakkasen rajoissa tehdään töitä.
Siitä palautui mieleen rakennus, jossa minäkin olen ollut. Kun Kaustajärven vartion rakennusta rakennettiin 1961 niin olin mukana minäkin. Ei silloin kai mikään ”tulipalopakkanen” ollut, ihan normaali talvisää vain, niinkuin silloin taisi kaikki talvet olla.
Joka tapauksessa sitä rakennettiin talvella, kuten kaikkia työttömyystyönä tehtäviä töitä. Tulin työmaalle sellaisessa vaiheessa, että osa perustuksen betonivaluista oli jo tehty ja joka päivä valettiin lisää. Valu pidettiin sulana kuuman höyryn avulla. Höyryllä sulatettiin jäinen hiekka sekä lämmitettiin vesi. Betonimylly oli pieni ” kärrillisen” kokoinen. Laastit kärrättiin paikoilleen. Taitolaji sekin. Olin tämän höyrykoneen ”Lokomobiilin” hoitajana.
Olen v 2014 kirjoittanut samasta asiasta Värtsissä kirjoitussarjassa ”Kaustajärven vartion rakennus osa1” ,
johon linkki alla.
Talvi on hyvää kuntoiluaikaa. Perinteinen hiihto on kerrassaan oivallinen koko kehon kunnon ylläpitäjä. Harmina vain on se, että perin harvoilla sattuu latu menemään kävely- tai hiihtomatkan päässä. En itse halua lähteä hiihtämään autolla. Hätään ei ole tämän näköinen jos asuu metsän laidalla. Umpihankihiihto lisää kummasti kuntoa, eikä kilometrejä tarvitse hiihdellä niin kuin kuntoladulla. Minullakin on varastossa isä-vainaan Karhu Titan-merkkiset 70 mm levyiset sukset, joilla on pituuttakin riittävästi. Ei siis metsäsukset, mutta eteenpäin lumessa pääsee. Saattoi olla, että näillä suksilla isäukko hiihti 70-luvulla Finlandia hiihdoissa. Olisiko Lintusen Kalle ollut mukana, ainakin yhdessä treenasivat silloin.
Kotimme lähialueen metsät ovat melko tiheitä ja ns.rytelikköisiä. Pitkät sukset ovat kömpelöt kapistukset siellä. Keväällä hankiaisten aikaan sujuttelen silti suksilla metsään. On todella mukavaa liikuntaa.
Kymmenkunta vuotta sitten vaihdoin sukset lumikenkiin kotimaastoissa, enkä ole katunut. Ne ovat erittäin näppärät vehkeet tiheähköissä metsissä. Sauvat otin völjyyn alusta asti. Jos tosi mielellä aikoo kuntoa kohottaa, niin lumikengillä kera sauvojen kun möyrii umpihankeen, niin ei tarvitse hiihtolenkin kilometrejä suorittaa. Vähempikin riittää. Toisaalta jos lumikengillä reissaa samaa reittiä pari kertaa saa aikaan helposti käveltävän polun. Silloin on aikaa katsella ympärilleenkin.
Sauvat antavat töitä yläkropalle. Ne ovat myös tukena ja turvana kumpuilevassa maastossa.
Lumikenkäily on myös aktiivista liikuntaa. Siinä missä suksilla saa alamäessä nauttia vauhdin hurmasta, pitää jalan nousta lumikengillä. Ja luontohan kiittää lumikenkäilijää. Tämän talven lumikenkäjuntua käyttää lisäkseni jänikset, kettu, ahma ja ilves. Viime vuosina myös hirvet ovat kiusallisen usein käyttäneet valmista polkua.
Mutta nyt jatkuu saunan lämmitys. Suosittelen lumikenkäilyä hiihdon rinnalla👍! Ja tietysti oman kunnon mukaan.
Vuosi alkoi melko rapsakassa pakkassäässä. Tämän päivän uutisissa on yhtenä uutisena pyörinyt koko päivän haastattelua eräältä rakennustyömaalta ja siitä missä pakkasen rajoissa tehdään töitä.
Siitä palautui mieleen rakennus, jossa minäkin olen ollut. Kun Kaustajärven vartion rakennusta rakennettiin 1961 niin olin mukana minäkin. Ei silloin kai mikään ”tulipalopakkanen” ollut, ihan normaali talvisää vain, niinkuin silloin taisi kaikki talvet olla.
Joka tapauksessa sitä rakennettiin talvella, kuten kaikkia työttömyystyönä tehtäviä töitä. Tulin työmaalle sellaisessa vaiheessa, että osa perustuksen betonivaluista oli jo tehty ja joka päivä valettiin lisää. Valu pidettiin sulana kuuman höyryn avulla. Höyryllä sulatettiin jäinen hiekka sekä lämmitettiin vesi. Betonimylly oli pieni ” kärrillisen” kokoinen. Laastit kärrättiin paikoilleen. Taitolaji sekin. Olin tämän höyrykoneen ”Lokomobiilin” hoitajana.
Olen v 2014 kirjoittanut samasta asiasta Värtsissä kirjoitussarjassa ”Kaustajärven vartion rakennus osa1” ,
johon linkki alla.
https://vartsi.net/2014/01/12/kaustajarven-vartion-rakennus/
Talvi on hyvää kuntoiluaikaa. Perinteinen hiihto on kerrassaan oivallinen koko kehon kunnon ylläpitäjä. Harmina vain on se, että perin harvoilla sattuu latu menemään kävely- tai hiihtomatkan päässä. En itse halua lähteä hiihtämään autolla. Hätään ei ole tämän näköinen jos asuu metsän laidalla. Umpihankihiihto lisää kummasti kuntoa, eikä kilometrejä tarvitse hiihdellä niin kuin kuntoladulla. Minullakin on varastossa isä-vainaan Karhu Titan-merkkiset 70 mm levyiset sukset, joilla on pituuttakin riittävästi. Ei siis metsäsukset, mutta eteenpäin lumessa pääsee. Saattoi olla, että näillä suksilla isäukko hiihti 70-luvulla Finlandia hiihdoissa. Olisiko Lintusen Kalle ollut mukana, ainakin yhdessä treenasivat silloin.
Kotimme lähialueen metsät ovat melko tiheitä ja ns.rytelikköisiä. Pitkät sukset ovat kömpelöt kapistukset siellä. Keväällä hankiaisten aikaan sujuttelen silti suksilla metsään. On todella mukavaa liikuntaa.
Kymmenkunta vuotta sitten vaihdoin sukset lumikenkiin kotimaastoissa, enkä ole katunut. Ne ovat erittäin näppärät vehkeet tiheähköissä metsissä. Sauvat otin völjyyn alusta asti. Jos tosi mielellä aikoo kuntoa kohottaa, niin lumikengillä kera sauvojen kun möyrii umpihankeen, niin ei tarvitse hiihtolenkin kilometrejä suorittaa. Vähempikin riittää. Toisaalta jos lumikengillä reissaa samaa reittiä pari kertaa saa aikaan helposti käveltävän polun. Silloin on aikaa katsella ympärilleenkin.
Sauvat antavat töitä yläkropalle. Ne ovat myös tukena ja turvana kumpuilevassa maastossa.
Lumikenkäily on myös aktiivista liikuntaa. Siinä missä suksilla saa alamäessä nauttia vauhdin hurmasta, pitää jalan nousta lumikengillä. Ja luontohan kiittää lumikenkäilijää. Tämän talven lumikenkäjuntua käyttää lisäkseni jänikset, kettu, ahma ja ilves. Viime vuosina myös hirvet ovat kiusallisen usein käyttäneet valmista polkua.
Mutta nyt jatkuu saunan lämmitys. Suosittelen lumikenkäilyä hiihdon rinnalla👍! Ja tietysti oman kunnon mukaan.