Kuuhullut Kylätalolla

Kaksikymmentä Kuu -teemasta kiinnostunutta vierasta kokoontui torstai-iltana kuuntelemaan Mauri Kekkosen luentoa Värtsilän Kylätalolle. Parituntisen tilaisuuden alussa Pitäjäyhdistyksen puheenjohtaja Matti Jaatinen toivotti vieraat tervetulleeksi luennolle. Sen jälkeen Mauri kertoili ensin omaa taustaansa ennen kuin illan pääteemaan päästiin. Mauri kertoili olevansa niin puuseppä, putkimies, sähkömies kuin monen sortin sekatyömies. Kuusta hän kertoi olleensa kiinnostunut jo 50 -luvulta lähtien. Luento oli hyvin vuorovaikutteinen, yleisö oli alusta pitäen dialogissa luennoitsijan kanssa.

Keskustelu rönsyilikin niin että välillä hypättiin kokonaan teeman ulkopuolelle mutta kaikkineen tilaisuuden anti oli mielenkiintoinen. Luennolla käytiin läpi kuunkierron vaikutusta moniin luonnon eri tapahtumiin – aina perunan kasvatuksesta puun kaatoon. Erityistä mielenkiintoa herätti kuuharrastajien perustyökalu eli Kuukalenteri. Niitä oli muutamien kirjojen lisäksi myynnissä kaikille kuusta kiinnostuneille. Kuukalenteria seuraamalla voi valita kuukauden sopivimmat päivät vaikkapa hiustenleikkuuseen, perunan kylvöön, sadonkorjuuseen, marjojen keruuseen, hampaiden laitattamiseen, leipomiseen, säilöntään tai moneen muuhun arkiseen touhuun.

Täysikuu Sääperin yllä

Luennoitsijan taustasta johtuen pääpaino illan tilaisuudessa oli kuitenkin puihin liittyvissä asioissa. Läsnäolijat saivatkin arvokasta oppia esimerkiksi taapelin oikeaoppisesta kasaamisesta sekä polttopuiden teosta.

Luento oli osallistujille ilmainen, Mauri sanoikin että illan luentovierailullaan hän halusi paikata Värtsiläpäivien kyykkäkisan tuomaroinnin poisjääntinsä.

KUVAT: Elisa Karvinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *