Tapahtui ennen kiristyksen syntyä
Muutettiin seitsemän kymmentä luvun alussa Sääperin asuntovartiolle Staalinin Joosehvin
naapuriksi. Naapurissa tosin isännät vaihtuivat välillä tiheäänkin, siellähän oli erilaiset
asuntomarkkinatkin siihen aikaan. Vaikka elettiin kylmänsodan aikaa niin Sääperin asunnot oli kyllä ihan mukavan lämpöiset. Liekö johtunut että itse vuoroteltiin talkkareina. Pakkaskausina jotka oli oikeasti kireitä siihen aikaan piti halkoja pannuun juosta lisäämässä vuorollaan jopa parikertaa yössä.
Perhe-asunto olosuhteet senaikaiseksi olivat ihan loistavat. Yhteydet muuhun maailmaan myöskin
miltei loistavat. Vartionpääsisäänkäynnin eteiseen tuli Värtsilän vartion puhelinkeskuksen piuha,
jonka päässä oli aluksi kenttäpuhelin. Jos tuli puhelu jollekin asukkaista niin se joka vastasi haki
asianosaisen puhelimeen. Vastaavasti, kun soitettiin jollekin tutulle, veivattiin kampea, ja kun Värtsilän vartio vastasi, pyydettiin sitten tilaamaan puhelu numeroon se ja se. Vartion päivystäjä soitti silloiseen
Tohmajärven puhelinkeskukseen ja tilasi sieltä sitten taas ko. numeron joka kulki ns. valtion linjoja
pitkin määränpäähän. Myöhemmin Raja toimitti oikean veivipuhelimen joka ei ollut niin kankea
kuin kenttäpuhelimen turisko. Vartion päivystäjä merkitsi puhelunkeston puhelinpäiväkirjaan jonka
perusteella raja laskutti sitten joskus.
Sellaiset ne oli viestiyhteydet koko Suomen maailman, mutta kehitys vain kulki eteenpäin.
Tohmajärven aluekin muuttui automatioon samoin Sääperin vartiokin. Tosin toiminta Sääperillä oli hauskankurinen. Puhelinpistokkeet tuli joka asuntoon, mutta puhelin
numeroa ei ollut kuin yksi. Puhelin oli yleensä yhteiseteisessä ja kuka vastasi joutui sen viemään
luuri ylhäällä sen asunnon pistokkeeseen johon puhelu oli tarkoitettu. Ihan syystä ettei puhelu
katkea jos tangetti saa sykäys impulsin. Yksityiset puhelut joskus jäljestä päin olivat kivan huvittavia. Vaimoni kun halusi soittaa vanhemmilleen niin jo kenttäpuhelin aikaan se tapahtui kaaviolla,
Soitto vartiolle, numeropyyntö Tohmajärven keskuksen kautta Romppalan kaupalle jonne pyyntö,
kun vanhemmat käy kaupassa niin sanokaa, että soittavat. Sitten kun joskus vastapuhelu oli tullut
oli puhelu suoritettu.
Näin mentiin taas muutama vuosikymmen jonka aikana leikittiin ULA-, LA- ja FM -taajuuksien laineilla.
LA -radioitakin huumavuosina oli autoissa kuin autoissa, repuissa, taskuissa ja tukiasemissakin.
Näin ne ajat ja toiveet muuttuu. Tarvittiin laajakuvaa ja laajakaistaa, sitten yks kaks muotiin
tulikin kämmenen kokoinen lirputin älykkö jolla pitäisi pärjätä. Tekstiviestien villitys lisääntyi sitten lirputin kännyköiden myötä. Vaikka tekstiviesti on ikivanha keksintö. Sääperin aikoihinkin tekstaria läheteltiin. Tekstisisällön tekokin oli helpompaa ja nopeampaa. Siihen ei tarvinnut kuin kynä ja paperi tai postikortti. Sen jälkeen teksti kirjekuoreen ja ei kun postiin.
TEKSTI: Hemppa Turunen
KUVAT: Erakkorannnan kuva-arkisto
Lisään tähän Hempan mukavaan tarinaan puheluihin liittyvän pikku seikan. Nimittäin, kun puhelin soi, niin piti kuunnella monestiko se soi. Jos se soi kolme kertaa, niin Sääperillä ei tarvinnut välittää, puhelu oli silloin Saarivaaran vartiolle. Jos se soi kaksi kertaa, niin se oli tarkoitettu Kaustajärven vartiolle, mutta jos se soi vain kerran, niin silloin Sääperillä piti vastata.