Ihan ratapihalla

Niiralan aseman ratapiha oli vanhan ratavartion kakaroiden satunnainen leikkipaikka.
Leikkiminen ratapihalla oli ehdottomasti kielletty. Kieltoa tehostettiin ajoittain valvojien
toimesta kotona. Tehostekeinoja olivat mm kasvimaan kitkeminen, hillitty äänen korotus tai
jopa ranstakin hakemisella uhkailu. Kaikista kielloista ja tehosteista huolimatta joskus ratapihalle mentiin. Ensin oli varmistettava ettei ratapihalla ollut vetureita ja hyvä oli vilkuilla myös aseman suuntaan
ettei sielläkään ollut suurempaa henkilökunta liikehdintää.

MIKÄ SINNE KISKOJEN VÄLIIN VETI
Ratapihalla oli oma tuoksunsa. Siellä tuoksui ameriikka. Liipettipöllien tervan tuoksu kiihotti
pikkupoikien kaukokaipuun äärimilleen. Mielleyhtymä tuoksun, kiskojen ja pois vievän
junan välillä oli selvä.
Ei tietysti ollut mitään selkeää käsitystä minne kaikkialle kiskot voisivat viedä. Joensuussa
oli käyty ja serkut olivat kesälomareissullaan käyneet kauniissa vaatteissaan kertomassa
että Neuvostoliiton lisäksi maailmassa on toinenkin ulkomaa, Ruotsi.
Se tuli selväksi että ulkomaassa kaikki oli paremmin. Kahvi oli parempaa, tuliaiseksi saatu
Gevalia kahvipurkki avattiin vasta jouluna ja niin hienoja autoja, millä ulkomaan serkut
ajoivat, ei ollut edes Kettusen Lassilla.
Nämä kokemukset kaukaisesta maasta ja ratapihalta löytyvät timantit sinne kielletylle
alueelle vetivät.

Timantit ovat kuulemma ikuisia. Eivät ole. Yhtään turkoosin väristä Niiralan ratapihalta
kerättyä timanttia ei ole enää tallessa. On tietysti mahdollisuus että nämä säihkyvät aarteet joita kiskojen reunoilta joskus löytyi,eivät olleetkaan aitoja timantteja.
Se tiedettiin että venäläisistä vaunuista niiden oli pakko olla peräisin. Lasia ne eivät
olleet, kiven näköisiä olivat. Yleensä väri oli turkoosi. Siis timantteja. Ainakin meidän
leikeissä vaihtovälineenä ylivoimaisia. Yhdellä timantilla sai kymmenen kiväärin hylsyä tai
parikymmentä vaatimattomampaa pienoiskiväärin hylsyä.

TUPAKKALAKKO
Joskus ratapihalla näki sellaista mitä ei olisi pitänyt nähdä. Kääntöpöydän vieressä oli kaksi tai kolme pitkää ja korkeaa halkopinoa. Metrisiä, kuivia koivuhalkoja odotti höyryveturin ahnaaseen uuninkitaan pääsyä. Niiralassa veturit saivat käyttövoimaansa täydennystä. Halkojen lisäksi vettä hienosta tornista joka sekin sijaitsi kääntöpöydän liki. Vesi oli kotoisin Jänisjoesta josta se pumpulla nostettiin vesitorniin. Pumppuasema Kerosen rannassa toimi myös mainiona uimakoppina.

Ratapihalla yhtä kiskoa kävellen kehitettiin tasapainoa. Nämä harjoitukset veivät taidon
kehittyessä vanhan vartion kohdalta aina kääntöpöydän halkopinoille saakka. Niin sinäkin iltana kun jouduin tahtomattani todistajaksi velipojan ja parin muun kylän
nuorentoivon mahorkan veto harjoituksiin.

Isot näkivät minut! Ottivat kiinni ja taluttivat rikospaikalle. Pienen neuvonpidon jälkeen
jatkotoimista oli helppo päättää. Pannaan natiaiselle armiro suuhun ja tulta perään. Näin
silminnäkijästä tehtiin rikostoveri ja varmistettiin että kieli ei kotona tupakoinnista laula.
Isot pojat ottivat toisenkin kerran mukaan halkopinojen väliin. Velipoika sattui onnekseen
olemaan jossain muualla silloin.

Lauantaiehtoo sujui rattoisasti siinä pinojen välissä tuprutellessa ja välillä oksentaessa. Hitto kun teki pahaa mutta muuten oli miehekäs olo. Pahanolon olisi vielä kestänyt mutta kun sattui systeri ajamaan pyörällä pinojen ohi ja näki miehekkään pikkuveljensä sätkä suussa olivat katastrofin ainekset kasassa. Systeri polki hameenhelmat hulmuten kohti kotia ja kailotti ajaessaan tupakoinnistani.
Minulla puolestaan oli mahanalus täynnä jalkoja kun yritin saada tuon huutavan ,hurjasti
polkevan terveysuhkani kiinni. En saanut. Kun pääsin pihaan, minuutin liian myöhään, tiesi koko asujamisto että tuolta se tupakoiva nuorisorikollinen tulee. Velipoika ehti vastaan ja lupasi vaitiolosta kaksi Top-askia karkkia. Vastaavasti laulamisesta seuraisi sellainen turpalöyly että isän ojennus olisi sen rinnalla lasten leikkiä. Ei auttanut kuin ottaa vastaan se mitä korkeimman kädestä tuli. Ja sitähän tuli. Isän kanssa aitassa suoritetut neuvottelut johtivat puoleltani myönnytykseen. Tein tupakkalakon. Paljon sitä 6 vuotiaan elämään mahtui. Tupakanpolton aloitus, miehistyminen ja tupakkalakko.

11 comments for “Ihan ratapihalla

  1. Voi että! Ja vielä oikeaa tupakkaa, paperossia! Meijän pentuköörissä polteltiin Seura-lehdestä repästyyn paperiin käärittyjä horsman haituvia.

    Onko lakko pitänyt?

  2. Mieki muistelen et siitä aseman läheltä Värtsilän tielle oli oikopolku jota hyödynnettiin mm koulumatkoja kulkien.
    Talvella siitä ei tietenkään päässyt kun oli paljon lunta. Kuljettiin aurattuja teitä pitkin.

  3. Jore palautti hatariin muistikuviin TURKOOSI kiven joita toden totta löytyi ratojen vierustoilta. Mielikuvissa on jopa isohkokin kivi, Vihreän sinisiä ne oli. Ei tule mieleen kuin suolavaunut joita Niiralan asemalle rahdattiin naapurista. Tulivat varmasti kaukaakin. Hienot autot sentään tulivat Ruotsista. Oli Volvo Amazon tai 544, Opel Käpitän, Citroen ID, Dodge Dart, Morris Mini jne.
    Jore unohti lyijyblommit joita kerättiin innolla. Ne sopi ritsan nahkapussiin hyvin kun irrotti sidoslangan.

  4. Vaikka olenkin vähän nuorempaa polvea niin muistan, että mekin keräiltiin noita vihertäviä ”timantteja” 70-luvun puolivälissä kavereiden kanssa Uudessa-Värtsilässä radan varresta. Taisivat olla junan vaunuista pudonnutta lasin raaka-ainetta ja ei niitä minullakaan ole enää yhtään tallessa. Varmaan rikottiin ne hetimiten..
    Ja mitä tuohon tupakanpolton aloittamiseen tulee niin jotakuinkin samoin aloittelin itsekin. Tai siis jouduin aloittamaan.

  5. Tuula kysykin sopivan kysymyksen, että onko tupakkalakko pitänyt?
    Itsekin aloitin tupakkakokeilut jo keskenkasvuisena. Ja kokemuksesta voin sanoa, että tupakkalakkohan on helppo tehdä. Itse olen tehnyt niitä ihan lukemattomia. Mutta se se vasta on tiukka paikka, kun päättää kokonaan lopettaa tupakoinnin.

  6. Mehän Tuula tiedämme että kaikki lakot ja sodat päättyvät aikanaan,antaen mahdollisuuden uusille lakoille ja sodille.

    Totta Tapsa unohdin blommit.Nuo jykevät ritsan ammukset nostivat aseen kaliperin uudelle tasolle.

    Vai riitti niitä helmiä Uusi-Värtsilään saakka!
    Uusi -Värtsilä oli meidän silmissä varsinainen Klondike.Melkein ulkomaa.Rikas liikepaikka joka
    tapauksessa.

  7. Se vihertävä timangi on ollut mitä ilmeisimmin kalkkikivellä irrotettua kuonaa raudan seasta, näyttää lasilta, mutta ei ole sitä ja hajoaakin melko helposti, mutta on hyvin arvokkaan näköistä 👍

  8. Kiitos Jore hauskasta muistelosta. Monia muistoja todella heräsi mieleen. Oli se rata ja ratapiha meidän lapsuuden jännittävää leikkipaikkaa. Kyllä yksi rohkeuden osoitus, ainakin meillä tytöillä, oli seisovan junan vaunujen alta meneminen.Monia kieltoja uhmaten onneksi selvisimme pahemmilta kolhuilta.

  9. Kiitos Jore kivasta kirjoituksesta. Sie se osaat.
    Tuota vihertävää lasimurskan näköistä kiveä oli myös Jänisjoen pohjassa, siinä kunnan tilan saunarannassa missä pidettiin uimakoulua. Ilmeisesti se on tehtaalla syntynyttä jätettä, jota on kärrätty täytemaaksi tehtaan ympäristöön. Kauniita kiviähän ne oli ja niitä kerättiinkin, mutta uimarannan pohjassa leikkasivat ikäviä haavoja jälkapohjiin.

  10. Vihertäväkivi oli mitä ilmeisemmin lasin raaka-ainetta. Sitä kulki Niiralan kautta matalalaitaisissa vaunuissa, ne olivat noin lapsen nyrkin kokoisia murikoita. Radan varteen tippuneet pienemmät sirut olivat vissiin tippuneet vaunun laitojen rakojen välistä.

  11. Joren taito kirjoittaa on niin vakuuttava,että ratapöllien tuoksu tuli nenään vanhasta muistista. Monet lupaukset tehtiin kotona,ettei romuvaunuihin mentäis penkomaan,oli kuulemma vaarallista. Kiinni jäätiin,kun essun helmassa oli taas kerran ruosteinen palkeenkieli. Ja se Pirhosen Arvin resina oli hieno peli,hän kävi kotona syömässä ja jätti ajoneuvon kämpän kohdalle parkkiin. Siinäpä sitten laumassa ihmeteltiin ja vähän kokeiltiinkin miltä meno maistuu. Niillä nurkilla oli siihen aikaan paljon lapsia ja ideoita toteutettavaksi asti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *