Sana on vapaa – 01/23

11 ajatusta aiheesta “Sana on vapaa – 01/23”

  1. Alpoaatos

    Vuosi vanha vaipui hautaan riemuineen ja murheineen
    Ihmis sydän puhkee nöyrään rukoukseen kiitokseen.
    Oi jos vuosi alkava oisi Luojan siunaama, Luojan siunaama.

    Immi Hellen

  2. Jouko Varonen

    Pärjäillään ja rukoillaan. Itärajalla voi homma eskaloitua milloin tahansa.

  3. Esa A. Luukkainen

    Rajallamme on ylen rauhallista. Satelliiteista nähdään, että Veli-Vladimir on siirtänyt kohta kaikki resurssinsa Ukrainaan. Ja Veli-Volodymyr puolestaan pitää huolen siitä, etteivät ne palaa sieltä riesaksemme ihan kohta.

  4. Kalevi Tikka

    Esa A tiivistää vuoden odotukset lyhyesti ja ytimekkäästi. Olenpa samaa mieltä tuosta asiasta. Tälle vuodelle toivon henkilökohtaisesti hyvää marjastus kesää ja sieni saaliita. Niille on aina käyttöä meikäläisen taloudessa.

  5. Esa A. Luukkainen

    Kalevin suositus marjastuksesta ja sienestyksestä on enemmän kuin paikallaan! Ennen aikaan kouluissa kerättiin marjoja ja sieniä, jotka syötiin koulukeittiöiden valmistamina herkkuina. Samalla opittiin käytännössä biologiaa ja kevennettiin budjettia.

    Kuuluisi melkein kaikenikäisten kansalaisvelvollisuuteen kerätä luonnonantimet talteen – samalla pidettäisiin yllä taitoja ja tietoja luonnossa liikkumisesta, jotka auttavat kriisitilanteissa enemmän kuin kotivarat konsanaan. Uusavuttomuus valtaa alaa, ja lisää yhteiskuntamme vaurioherkkyyttä. Sitä paitsi uusimmat tutkimukset kertovat järisyttävää dataa liikkumisen merkityksestä ihmiselle.

  6. Eero-Matti Lintunen

    Itse olen Esa A. puhunut vuosia vähän samasta asiasta – pakollisena kouluaineena tulisi olla Kansalaistaito sisältäen mm. perustaidot ruuan kasvatukseen näiden luonnonantimien lisäksi.

  7. Esa A. Luukkainen

    Kansakoulun ja sen seuraajan peruskoulun oppisisältöön kuulunut kansalaistaito oli erittäin hyvä, mutta eli vain verraten lyhyen elämän vuodesta 1966 vuoteen 2000. Oivallisen historiikin edesmenneestä kansalaistaidosta on kirjoittanut opetusneuvos Antti Lappalainen artikkelissaan. Antti vastasi aikanaan kansalaistaidon oppikikirjoista.

    file:///C:/Users/lulu/Downloads/98979-Artikkelin%20teksti-170622-1-10-20201014.pdf

  8. Alpoaatos

    Onttolan varusmiesten koulutukseen kuuluin luonnomuona osioita. Huonona puolena on se kun satoisin syyskausi sattuu vain sen saapumiserän aikaan. Kalaruoka ja niitten hyödyntäminen kyllä sattui kaikkien palvelusaikaan. Kalevi koulutti näitä aikanaan ja osaa kertoa näistä kokemuksista.

    Peruskouluopetus sattuu kaikille koululaisille kyllä samaan aikaan, joten ei se luonnonmuona oppiaiheena tai ainakin kokeiluna pitäisi olla aivan mahdoton

  9. Hemppa Turunen

    Kokomaailman paras uudenvuoden vitsi.
    Vitsin esittäjä itse Put Put Putini joka julisti yksipuolisen Joulurauhan. Tarkoittikin julistuksellaan, että se koskee vain Ukrainaa.
    On se melko vekkuli terroristi, kun omilla pöljäilyllään poloinen osaa vielä vitsailla.

  10. Esa A. Luukkainen

    Luomuleirintää ja selviytymismalleja kannattaisi harjoitella kaikkina vuodenaikoina. Eiväthän kriisit tavoita meitä vain kesällä parhaimmalla aurinkosäällä. Ainakin Putin näyttää keksivän tekemistä muulloinkin…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top