Värtsilän uutta yrittäjäsukupolvea – Tuomas Kontiainen

Tuomas Kontiainen

Tapaan Tuomas Kontiaisen konehallilla traktoriremontin kimpussa. Nuoren koneyrittäjän arki on yllätyksiä täynnä. Yksi työkoneista on ollut levällään jo useita päiviä, ja näin osa yrittäjän viikonlopusta on mennyt remontin parissa. Tuomas pyrkii hoitamaan pääsääntöisesti korjaukset itse. Tämä on koneyrittäjän arkea – seisovat koneet kun eivät hajoile, virnistää hän takaiskusta huolimatta.

Lapsuudesta saakka haaveena ollut yrittäjyys sai alkunsa vuonna 2016 kun Tuomas vasta 23 -vuotiaana perusti toiminimiyrityksen. Alkuaikana hän työskenteli vielä samanaikaisesti myös vieraan palveluksessa. Tuomas valmistui levyseppä-hitsaajaksi vuonna 2010. Ennen oman yrityksen perustamista leivän perässä kuljettiin pitkienkin matkojen takana, aina Lapin kaivoksilla saakka. Myös pääkaupunkiseutu ja erilaiset maanrakennuskohteet siellä tulivat Tumpille tutuiksi.

Yritystoiminnan käynnistymisen yhteydessä tuli ajankohtaiseksi myös ensimmäisen oman työkoneen hankinta. Vanhalla kaivinkoneella yritystoiminta saatiin käyntiin. Nopeasti asiakaskunta alkoi tästä muodostumaan, toimeksiantajiksi löytyivät eri metsäyhtiöt tarjoamalla metsämaiden muokkauksia. Liiketoiminta kasvoi siinä määrin että jo tänä vuonna perustettiin nykyistä toimintaa harjoittava yhtiö Kontiaisenkaivu Oy.

Tuomaksen yritys työllistää tällä hetkellä jo hänen lisäkseen kaksi kokopäiväistä sekä kaksi kausiluonteista työntekijää. Vaikka maailmantilanne onkin epävarma, harkinnassa on jo kolmannen kokoaikaisen palkkaaminen. Myös kalusto on kasvanut. Töitä tehdään kahdella omalla kaivinkoneella sekä kahdella traktorilla. Kalustot siirtyvät työkohteista toiseen omalla lavettiautolla.

Tuomas sanoo että haasteita tänä päivänä riittää niin valtion eri toimien kuin kohonneiden polttoainekustannusten myötä. Silti hän näkee alalla tulevaisuutta – koneyrittäjiä tarvitaan aina. Eikä paikallista kilpailutilannetta Tuomas näe ongelmallisena. Töitä riittää jokaiselle hommansa sovitusti hoitavalle.

Yrityksen kasvuun Tuomaksella on terve näkökulma. Ensin hommataan työt ja sitten vasta tehdään tarvittavat lisäinvestoinnit. Vapaa-aikaongelmia nuorella yrittäjällä ei ole ollut. Vastapainoa työlle Tuomas on saanut alan luottamustehtävistä. Kaksi kautta hän on toiminut Karjalan Koneyrittäjien hallituksen jäsenenä. Nykyinen perhetilanne on saanut nuoren yrittäjän tekemään tilaa kalenteriinsa myös muullekin kuin työlle.

Pääsääntöinen yrityksen toimintakenttä on Pohjois-Karjala mutta esimerkiksi viime vuonna työkohteita oli aina Lohjan ja Hämeenlinnan seutuja myöten. Metsänmuokkauksen lisäksi yritys tekee talvisin tieaurauksia isoille metsäyhtiöille. Vaikka Suomen talvet ovatkin hyvin vaikeasti ennakoitavia vaihtelevien lumiolosuhteiden myötä, ei yritys yhdellä kivijalalla makaa. Koneet eivät seiso lumettominakaan talvina. Naurahtaen Tuomas sanoo että näissä hommissa pitää olla suhteet yläkertaan hyvässä kunnossa ja sitähän ne hänellä ovat. Isä Markus kun toimii Nurmeksessa kirkkoherrana.

Isä, äiti ja sisarukset ovat muutoinkin olleet hyvin tukemassa nuoren koneyrittäjän uraa. Tästä Tuomas antaa perheelleen suuren kiitoksen. Kannustusta on riittänyt. Yhteistyö paikallisesti toimii myös hyvin. Esimerkiksi omaan konehalliin ei ole tarvinnut investoida kun Kunnaksen Heikillä vapautui sopivasti hallitilaa myös Tuomaksen yrityksen tarpeisiin. Muutakin apua on saatavissa läheltä – lankomiehen yritys Konekorjaamo Jekkonen Kiteeltä saadaan apuun akuuteissa koneongelmissa.

Viikonloppu vierähti korjaushommissa

Tuomas ei ole hetkeäkään katunut lähtöään yrittäjäpolulle. Yrittäjyys tuntuu Tuomakselle luontaiselta uravalinnalta. Hänen mielestään parasta yrittäjyydessä on vapaus mutta korostaen sitä että se tuo mukanaan myös vastuun. Tosin niinä kertoina kun on talvipakkasessa joutunut makaamaan työkoneen alla katkenneen hydrauliikkaletkun kimpussa, mielessä on käynyt että leivän voisi helpommallakin tavalla hankkia. Värtsilää asuinpaikkana Tuomas arvostaa rauhallisuuden myötä, ja onhan täällä turvallista olla kun rajavartiosto valvoo silloinkin kun itse nukumme. Rajantakaisilla työmailla Tuomas ei ehtinyt piipahtaa vaikka ennen koronapandemiaa neuvotteluja asiasta ehdittiinkin käymään. Tällä hetkellä töitä piisaa yllin kyllin ihan kotimaassakin.

3 comments for “Värtsilän uutta yrittäjäsukupolvea – Tuomas Kontiainen

  1. Hienoa Tuomas, nyt on yrittäjäasenne kohdallaan. Onnea ja menestystä sinulle myös jatkoon. Kiitos Ekille mainiosta jutusta.

  2. Menestystä Tuomakselle!
    Ja hyvä Eki! Meillähän on ammatti toimittaja näköjään päivittäin toimittamassa ihan paikallisia uutisia. Ja jos ei tapahtumia ole niin on paikallista tämän hetken kerrottavaa.
    Joskus aikoinaan, vai pitäisikö sanoa ” ennen vanhaan” Jormanaisen Ekin kanssa suunniteltiin sellaista palstaakin, kun Värtsiläläinen henkilö tänään.
    Olin koekaniinina, kun Eki teki minusta jutun, kun olin rakentelemassa autotallissa Kesäteatterin lavaste laitteita.
    Se juttu sarja sitten haihtui vähitellen jonnekin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *