Uusia voimia Verkkolehti Värtsin toimitukseen

Hei kaikki Värtsin lukijat! Olen Eero-Matti Lintunen ja aloitin tänään työni täällä Värtsilän Pitäjäyhdistyksen palveluksessa. Työsuhteeni kestää kesään saakka. Pääasiassa työnkuvaani kuuluu Värtsi -lehden kehittäminen sekä monipuolisen sisällön tuottaminen. Pyrin jatkossa kirjoittamaan päivittäin ainakin yhden oman artikkelin sekä tämän lisäksi keräämään aluettamme koskevaa uutisointia ja tiedotteita jakaen niitä tänne. Ihan ummikko en näissä Värtsin kirjoitushommissa kuitenkaan ole, vuosien mittaan on Värtsissä eri kyhäelmiäni julkaistu. Työtaustastani johtuen tulen toimimaan myös apuna erilaisten tapahtumien suunnittelussa ja järjestelyissä sekä yhdistyksen konttorihommissa.

Syntyjäni olen paljasjalkainen paikkakuntalainen ja palaillut kotikulmilleni vajaat kaksikymmentäviisivuotta sitten. Isäni puolen suku on saapunut Jänisjoen rantatörmälle jo 1700 -luvun alussa, äidin puolelta juureni juontavat Kaustajärvelle. Paluuni jälkeen asuimme ensin Räikönhovissa, ja kun vuosi vuokra-asumista tuli täyteen totesimme sen aikaisen puolisoni kanssa että ehkäpä meistä maalla-asujiksi olisi. Aloimme etsiä omaa taloa perheellemme ja vuonna 1999 uudeksi kodiksi löytyi vanha Sääperin vartio. Nyt asuinvuosia Sääperin rannalla on ehtinyt kertyä jo yli kaksikymmentä. Tosin vuodet 2005-2007 asuin Aasiassa kunnes kotikylä kutsui huutolaispoikansa takaisin.

Työmahdollisuudet täällä sivukylillä ovat olleet hyvin rajalliset ja leipää olenkin joutunut repimään mitä moninaisemmin tavoin. Erilaisten messujen ja tapahtumien järjestäminen eri puolella Itä-Suomea on ollut yksi tapa työllistyä mutta se ei ole koskaan antanut kokopäiväistä toimeentuloa. Vuosien varrelle onkin mahtunut monenmoista pienyrittäjyyttä ja arjesta selviytymistä, mm. luontomatkailun ja kalatuotteiden saralla.

Mielestäni parasta täällä Värtsilässä on ympäröivä luonto ja maailman parhaat naapurit. Harrastukseni sekä koko elämäntapani ovatkin vahvasti kytköksissä luontoon. Verenperimän myötä päivittäisestä kalastuksesta on tullut rakas harrastus ja myös pienimuotoinen lisäelinkeino. Pikkupoikana ukkini Ukko-Topin kanssa vietetyt hetket Jänisjoella ja Sääperillä näkyvät edelleen vahvasti arjessani. Kasvatan, kerään ja pyydän ison osan ruuastani.

Vuonna 2010 nimesin Sääperin vartion Erakkorannaksi aloittaessani kirjoittamaan saman nimistä blogia. Samoihin aikoihin aloin myös puhumaan sekä kirjoittamaan ekoterapiasta. Vuonna 2014 avasin kotini ovet vieraille, niin ulkomaalaisille talkoolaisille kuin myös kiireen uuvuttamille kaupunkilaisille. Viimeisten kahdeksan vuoden kuluessa Erakkorannassa onkin vieraillut runsas joukko ihmisiä eri puolilta maailmaa. Talkoolaiset ovat olleet osa talon päivittäistä arkea heidän osallistuessa mukaan erilaisiin askareisiin niin lähimetsissä, järvillä, puutarhassa kuin sisällä talossa.

Reissasin ennen itse paljon maailmalla. Sittemmin taloon tullut rekikoiralauma vei mahdollisuuden matkusteluun. Tosin juuri ennen koronapandemiaa pääsin kuitenkin reppureissaamaan Länsi-Afrikkaan. Lensin Istanbulin kautta Dakariin ja kiertelin reppuni kanssa ilman varsinaista matkasuunnitelmaa ympäri Senegalia. Piipahdin myös Gambiassa jossa olin kymmenen päivää vapaaehtoistyössä banaanitarhalla. Mutta juuri nämä Erakkorantaan saapuneet ulkomaalaiset talkoilijavieraat ovat ne jotka ovat täyttäneet osan tästä pohjattomasta kaukomaiden kaipuustani – kun en itse enää maailmalle päässyt, sain näin talkoovaihdon kautta maailman luokseni tänne Värtsilään.

Tällä hetkellä kannan hyvin suurta huolta kylämme elinvoimaisuuden säilymisestä. Päivän polttavin puheenaihe onkin juuri nyt kylätalomme kohtalo. Tästä aiheesta tulen varmuudella kirjoittamaan useita eri artikkeleita tänne Värtsiin, ja jakamaan niitä myös kaikissa mahdollisissa paikallisissa somekanavissa.