Ensimmäinen telttani

Ensimmäinen telttani oli muovinen, kirkkaan sinininen harjateltta. Olin ostanut sen kaveriltani Hyytiän Sepolta 500 markalla. Olin onnellinen, kun minulla oli nyt oma teltta. Seppo oli varmaan onnellinen, kun oli saanut sen myytyä jollekin. Saatan olla väärässä, mutta muistelen, että siinä ei ollut pohjaa, enkä siitä silloin niin välittänytkään, katto oli tärkein.Tämä olisi kuitenkin parempi, kuin ensimmäinen yöretkeni Hernelammella, jonka vietin hevosen kuormapeitteen (pressun) alla. Aika lienee joskus 50-luvulla

Telttaa piti päästä Kukkolammelle kokeilemaan mahdollisimman pian vaikka parin yön retkelle.

Kukkolammen eteläpään kauniit kalliorannat olivat suosituimmat retkipaikat, mutta nyt siellä saattaisi olla muita retkeilijöitä, joten päätin tyytyä pohjoispäähän. Siihen aikaan (50-luvulla) Kukkovaran tietä ei vielä ollut. Polkuja kyllä oli, mutta kun karttaa ei ollut niin oli kuljettava varmoja polkuja mitä tunsi.

Polku Kukkolammen pohjoispäähän lähti Savikontieltä ja kulki Kuokkalan, Surinkiven ja Ryhännotkon kautta ja oli aika rankka. Surinkiven jälkeen oli vielä Kusti Muttosen autio mökki, joka on vielä 1935 vuoden kartassa, mutta ei enää peruskartoissa. Tätä polkua on kuljettu paljon, joten tätä oli turvallista käyttää, vaikka matka oli vähän pitempi . Tähän yhdistyy myös Tervavaaran tieltä tulevia polkuja. Nämä korvet olivat tuolloin yhteislaitumia, jossa oli karjan polkemia polkuja. Ne olivat alussa vahvoja, mutta sitten katosivat jonnekin. Joskus Tervavaaran puolen lehmiä saattoi sotkeutua Savikon puolen karjoihin ja päinvastoin

Kylmä yö

En muista, mikä aika kesästä lienee ollut, mutta yö oli ainakin kylmä. Anttilan postimyynnistä tilattu filtti ei paljon lämmittänyt. Kotona olisi ollut paksumpikin filtti, mutta tälle reitille en halunnut ottaa mitään mikä ei ollut pakko. Näissä varusteissa oli muutenkin kantamista kun ei vielä ollut kunnon reppuakaan.

Pehmukkeeksi keräsin lepän ja kuusen oksista pehmoisen patjan ja tyynyksi toiseen päähän vähän paksumman läjän. Siinä kelpaisi pojan onnellisna uinahtaa, kuten laulussa sanotaan. Illalla ”patja” oli untuvaisen pehmyt, mutta yön mittaan tilanne oli muuttui. Mistä lie yön aikana löytynyt käpyjä selän alle sekä puun juuria juuri siihen, mihin ei olisi pitänyt.

Pitkä päivä

Yön nukkumiset jäivät vähiin ja kun kelloa ei ollut, ei ollut tietoa joko pitäisi nousta ylös valvomasta vai eikö.
Johonkin aikaan aloin päivän rutiinit, eli keitin aamukahvit, kävin ongella, päiväkahvit jne
Päivä oli pitkä, milloin lienee jo alkanutkaan ? Jokohan on iltapäivä ? Jos saisin kalaa niin illaksi keittäisin kalakeiton ja paistaisin lettuja. Taikinan olin tehnyt jo kotona. Se olisi paistettava tänään, tai se pilaantuu huomiseen mennessä kuten kahvimaidollekin saattaa käydä.

”Kylmäsäilytyspaikat” on harvassa, mutta Kukkolammen kuten muidenkin lampien rantakivikosta saattaa löytyä onkaloita, jotka ovat jäässä pitkälle kesään ja ovat mukavan viileitä senkin jälkeen.

Aurinkokello

Leirini oli siinä nykyisen Luppotuvan lähellä, ehkä josain nykyisen ”huussin” paikkeilla. Ongittelin siinä rannalla ja siihen tuli toinen onkimies. Kysyin häneltä kelloa, se oli noin yksitoista (11) mutta minun mielestäni iltapäivä oli jo pitkällä.
Ajattelin, että kello 11 sehän on melkein puolipäivä, ja aurinko on silloin etelässä. Niillä tiedoillahan saa tehtyä aurinkokellon. Valitsin telttani läheltä lahon kannon, johon silloin paistoi aurinko. Vuolin muutaman puutapin ja löin yhden tapin keskelle kantoa. Pienen viivyttelyn jälkeen arvelin kellon olevan noin 12 ja löin toisen tapin siihen, mihin keskitapin varjo osoitti. Eli siinä oli ilmansuunnista pohjoinen ja kello on 12. Tämä oikeastaan riittäisikin aluksi, mutta laitoin muidenkin ilmansuuntien tapit paikoilleen. Siitähän syntyi aurinkokello. Eikä siitä lopu veto eikä patteri. Päällystin kannon tuohen palalla merkiksi itselleni ja muillekin, että eivät istu tappien päälle. Kirjoitan myöhemmin suuntia ja kelloaikoja kunhan sattuu kynä olemaan mukana.

Eihän sillä kellolla voi urheilukisojen aikoja ottaa, mutta minulle tuo tarkkuus riitti. Kukkovaaran kolmiomittaustornin valmistuttua 60-luvun alussa tuli Kukkovaaralla käytyä nuorten kanssa useastikin, vaikka tietä ei vielä ollut. Samoilla reissuilla kävin lammella ja kelloakin vilkaisemassa.

Jutun tekoa Värtsiin

Jos haluaa lähettää muistojaan toistenkin luettavaksi Värtsiin, niin jotain tarttee tehdä sen eteen. Alla on kuva olohuoneestani eli nuotiopaikalta. Aurinkokello näkyy läppärin ja kahvimukin takaa ja se on tehty juttua varten sekä oman muistin verestämistä varten. Parit aamukahvit on tässä vaiheessa juotu kauniissa säässä. Kello näyttäisi olevan yhdeksän kieppeillä. Kahvimukeja ei tarvitsisi olla noin montaa, mutta tuuli olisi vienyt liinan. Jos tarvitsisi nettiyhteyttä niin olisi ajettava kännykän ja läppärin kanssa vaikka Kukkovaaralle koska tässä verkkoyhteyttä ei ole, mutta oma ajatus pelaa vielä jotenkin.

Matkamuistoja

Luonnossa samoillessa lötyy aina uusia kivoja asioita. Nyt ”digiaikaan” tulee otettua paljonkin valokuvia muistoiksi ja lähetettyä niitä kavereille. Silloin vuosikmmeniä sitten, ennenkuin omistettiin kameroita, otettiin tärkeiltä retkiltä muistoksi jotain pieniä esineitä, vaikka puun käkkyröitä. Niihin kirjoitettiin tai kaiverrettiin puukolla tärkeät tiedot. Niitä säilytettiin rakkaina muistoina kunnes ne hävisivt tai j0oku ne hävitti.

Muutama sellainen retkimuisto on säilynyt näihin päiviin asti. Mäyräkoiraa muistuttavaan puun palaseen on kirjoitettu ”Hepolampi” joko 56 tai 58. Ei ollut aavistustakaan, missä se olisi. Kartastahan se selvisi. Kukkolammesta noin kilometri itään. Olenpas minä kaukana ongitellut..