Kuka tuntee Boråsia.. Kuvissa taitaa olla toriaukio.. Ja linnan torni. Monet paikat jäivät näkemättä, mutta korvattiin ne ostamalla korttisarjoja. ja ihailtiin niinä oma aikansa.
Boråsista eteenpäin
Kun Borasin nakit ja muusit oli syöty ja kortit laitettu postiin, oltiin valmiita jatkamaan matkaa länteen. Täältä seurueemme sai paikallisen tulkin, joka oli mukanamme koko loppumatkan ajan. Hän oli oikea Aarre. Se saattoi olla myös hänen nimensä. Myöhemmin huomattiin, että kouluruotsilla Norjassa ei olisi saanut muussiakaan, nakeista puhumattakaan.
Autossa alkoi vilkas puheensorina ja tietojen tasaus, millaista oli ollut kenenkin yöpaikassa. Mutta eihän autossa voinut keskustella muuten kuin vierustoverin kanssa. Onneksi siihen aikaan autossa pääsi liikkumaan, kun ei oltu turvavöissä kiinni. Eräissä perheissä oli ollut säästössä mielenkiintoisia vanhoja sanomalehtiä, missä oli kerrottu heidän vaiheistaan Inkerinmaalla. Olisipa kiva joskus lukea niitä oikein ajan kanssa. Kenties joskus..
Päättelyä
Ylläoleva kuva linurista voisi olla mistä tahansa matkan varrelta, mutta kuvan kääntöpuolella olevan järjestysnumeron perusteella se on Borasin ja Göteborgin väliltä. Ja ilmeistä päätellen onjuuri käyty joko kahvilla jossain tai sitten helpotuksella pusikossa. Koska kuvassa nautitaan tuomien tuoksuista, niin on siis käyty helpotuksella ja samalla taitettu tuomen tuoksuvia kukintoja
Göteborg – Suomi koti
Konserttimme on illalla Göteborgin englantilaisessa kirkossa, mutta sitä ennen oli avattava ääniä ja harjoiteltava konserttilaulut taas muutaman kerran. Ei niitä muuten muista ulkoa.
Harjoitus tekee väsyneen mestarin, sanoo Teuvo
1960 – luvulta Suomi-kodista ei löydy mitään tietoa, mutta uskon koska tämän ainoan kuvan takana niin lukee. Suomi-koteja perustettiin Ruotsiin ikääntyvien suomalaisten siirtolaisten tarpeita varten. Tästä kodista ei ole muistikuvaa millaista toimintaa täällä oli. Suomen vastaavissa vanhusten palvelutaloissa olemme käyneet silloin tällöin laulamassa tai muuten virkistämässä asukkaita sekä itseämme. Tässä pari laulua, joita olin mukana laulamassa eräällä toisella palvelutalolla, mutta saatoimme laulaa nämä täälläkin
Kuva: Wikipedia
Taas yökylään
Kirkkokonsertin jälkeen oli yhteinen tarinatuokio kirkkokansan kanssa. Ja ”huutokauppa” -ilman rahaa, kuten Boråsissakin. Eli suomalaiset ja inkerinsuomalaiset (-ruotsalaiset) veivät meidät yöksi koteihinsa ja toivat aamulla takaisin.
Henkeäsalpaavat näkymät
Svinesund, Ruotsin ja Norjan raja
Sillan molemmin puolin oli pysähdysalueet ja taukopaikat matkailijoita varten. Nyt kun meillä oli tulkki mukana niin kioskin tilauksetkin alkoivat vastata paremmin odotuksiamme.
Näkymä Svinesundin vuonoon suorastaan salpasi hengityksen näkymällään. Vuonossa kulkeva laiva näytti pieneltä soutuvenheeltä. Silta oli 63m? korkealla vedenpinnasta eli vastaisi samaa nousua jos värtsiläläiset olisivat kiivenneet Kukkovaaran huipulle ja Stadionin tornikin sopisi melkein kokonaan tuohon sillan alle pystyyn
Kuvassa vasemmalta: Tuula Kettunen, Leena Kolehmainen, Tuula Jaatinen, Juhani Lindström ja Alpo Rummukainen. Tyttöjen sukunimet sen aikaiset tyttönimet,
Larvik
Sivu 14
Kuka kukin on?
Vasemmalta: Teuvo Tikka, Helvi (Heta) Saloheimo, Pentti Hurri, Maija Saarinen . Tahvo Niiranen
Juna ajoi ylitsemme
Olikohan se tämä poseerauspaikka vai joku muu samankaltainen paikka… Siinä olivat myöskin maantie- ja rautatiesilta päällekkäin, eli maantie alla ja junanrata päällä. Muistaakseni meidän bussissa tavaratilaa oli niukasti ja esimerkiksi tyhjät limsapullokorit olivat kattotelineellä. Silta oli niin matala, että kuunneltiin korva tarkkana mahtuuko auto kulkemaan vai kolahtaako pullokorit.. Silloin se tapahtui !! Juna ajoi ylitsemme valtavalla kolinalla ! Varmaankin kuljettaja painoi jarrupolkimen pohjaan, oletan..
Jätetään hyvästit Larvikille ja käydään matkalla Vigelandin patsaspuistossa. Illaksi Ruotsin puolelle Arvikan kaupunkiin.
Oslon nähtävyyksiä
Oslosta ei ole kuvia, ehkä emme käyneet Oslon keskustassa lainkaan. Karttaa katsoen reitti Larvikin suunnasta Vigelandin puistoon ohittaa Oslon keskustan muutaman kilometrin päästä. Sitä paitsi jos tällaisen matkailijaparven laskee irti isossa kaupungissa, niin menee tuntikausia ennekuin sen saa kokonaan autoon takaisin. Matkanjohtajamme varmasti tiesivät tämän
Laitan tähän kuitenkin jotain kuvia minne mielestäåni Oslossa kannattaisi suunnistaa.
Kuninkaan linna
Se on tuolla suoran päässä ja kukkasia saa matkalla katsella. Autot eivät häiritse tällä kukkaispolulla.
Raatihuoneelle
Patsaspuisto
Kuva Wikipedia
Kuvassa vas Elina Luukkainen ja Irene Peuhkurinen
Kuva: Irene Peuhkurinen
Kuva: ET-lehti
Oslon nähtävyydet pitäisi jättää taakse, koska illaksi meidän pitäisi olla ARVIKASSA
Linja-autossa oli taas tunnelmaa kun päästiin matkaan. Yleinen puheensorina täytti bussin. Toinen toistaan varmempia mielipiteitä puiston nähtävyyksistä.. Olin kuulevinani ”ihan hävytöntä…”
Illan konserttia varten piti ottaa nuotit esiin ja virittäytyä tunnelmaan. Olimmehan sentään esiintyviä taiteilijoita. Ja vaikka se on harrastus niin siihen pitää suhtautua kuin työhön, ja työ pitää tehdä hyvin. Näin on Tikan Teuvo ohjeistanut.
Myös hauskaa pidettiin, se tehtiin laulamalla hauskoja lauluja, kuka mitäkin keksi. Joskus pojat lauloivat jotain nättiä tytöille. Valitettavasti Värtsilän kuoron omia lauluja ei ole levytetty eikä kasetteja ole säästynyt niin laitan jotain muuta vastaavaa, jos löytyy-
… jatkuu seuraavassa jaksossa
Kiitos Alpo mielenkiintoisesta matkakertomuksesta!
Tuo kuoro oli ymmärtääkseni rankattu varsin tasokkaaksi.Oliko siinä laulajia Värtsilän ulkopuolelta?
Ruotsissa asuvien inkeriläisten historia tuli tutuksi muutama vuosi sitten kun kirjoitin heidän tarinastaan näytelmän.
Tänne Matildaan tuotiin inkeriläisiä evakkoja 1943-1944 inkerinmaalta.
Saksalaiset evakoivat ja laittoivat Suomeen.
Matildaan tullut väki tuli laivalla Paldiskista Hankoon ja tänne.
Tehtaalla töissä kävijät asuivat mm Työväen talolla ja maatöissä olijat lähi tiloilla.
Kun uhka palautuksista N-L:n kasvoi syksystä -44 alkaen,pakenivat ne joilla oli rahaa maksaa kyydistä Ruotsiin.
Kalastajat veivät heitä joko Ahvenanmaalle tai suoraan Ruotsiin.
Historia toistaa itseään kun nyt alueen valtavilla kasvihuoneviljelmillä on satoja Ukrainan pakolaisia töissä.
Tavallisissa kuorolauluissa ei käynyt avustajia, mutta sellaisissa suurissa teoksissa oli. Tohmajärveltä oli pari opettajaa. Suurin oli Bachin pääsiäiskantaatti jota harjoiteltiin kaksi vuotta. Siinä avusti Joensuun kaupunginorkesterin jousiorkesteri, Sellaista yhteistoimintaa oli, että Joensuun kirkkokuoron ja ehkä jonkun muunkin kuoron kanssa harjoiteltiin samoja teoksia ja sitten esitettiin yhdessä suurkuorona esimerkiksi laulujuhlilla tai muuten vaan yhdessä, mutta jokainen kuoro harjoitteli itsenäisesti. Tai olinhan minäkin melkein vieraspaikkakuntalainen kun olin Kirkkoniemessä ja ajoin sieltä aina mopolla harjoituksiin.
Käsittämättömän hieno kooste jälleen – kiitos! Tikan Teuvo muisti mainita tästäkin reissusta monet kerrat aikojen saatossa johtaessaan kuoroja – muistoissa oli nimenomaan tuo ”Pahin Kantaatti” ja Värtsilän kuoron ainutlaatuinen yhteishenki. Muistikuvia on itsellänikin useista kirkonmenoista Värtsilässä. Olinhan usein mukana jo 60-luvulta lähtien kirkkoparvessa, yleensä jaloissa pyörimässä – ja joskus urkujen jalkiossakin Teuvon iloksi… Ehdin toki laulaa kuorossa itsekin. Elina sanoi aina, että kuuntele tarkasti Varosen Sulon klangia, siinä on tenoriainesta – niin kuin olikin, olen sittemmin muistellut… Myöhemmin Elina passitti minua moneen eri Teuvon kuoroon avustajaksi, kun pulaa tenoreista oli. Sanoi perusteeksi jotta ”Teuvoa pitää auttaa vaivoja laskematta, ja sillä siisti!”
Kiitos, Esa! Mukavaa ”kuulla” täällä Elinan ääni. Sulo oli kyllä ainutlaatuinen laulaja. Minullekin isoniso apu, kun sitten aikanaan istuin Värtsilän urkujen ääreen. Kun usein alkuvirttä soittaessani kuulin portaista pienen rapsahduksen, arvasin Sulon olevan tulossa. Silloin ilo ja rauha täyttivät mielen: on ihana soittaa, kun Sulo on laulunjohtajana vieressä.
Teuvo tikka piti kuorolaisen parhaana hyveenä uskollisuutta. Johonkin gallup kyselyyn, millainen on hyvä kuorolainen ja millainen ei ole hyvä kuorolainen, hän sanoi vastanneenneensa, että hyvänä kuorolaisena hän pitää sellaista, joka tulee harjoituksiin sekä esityksiin, mutta ei pidä hyvänä sellaista joka tulee säännöllisesti harjoituksiin, mutta ei tule esityksiin, eikä sellaista, joka ei tule harjoituksiin, mutta tulee esityksiin. Teuvon tyylinen vastaus. Kyllä kuorolaulu on joukkuepeliä.
Tässä se Esankin mainitsema Bachin (Pahin..) kantaatti on. Kannattaa kuunnella kokonaan, vaikka ei kieltä ymmärräkään. Siitä voi hyvin ymmärtää kristillisen pääsiäisen synkät ja iloiset vaiheet. Tuo basson osuus oli meidän kuorolle haasteellisin. En muista kuka sen lauloi. Tenorin osa on iloinen ja hauska. Muistan sen vieläkin melkein oikein
https://www.youtube.com/watch?v=3ffg4mU7FNE
Alpo muistaa erittäin hyvin Teuvon ”hyvän kuorolaisen analyysin”! Opettajakuorossa Joensuussa Teuvo muistutti aina syksyn aluksi näistä laulajan perustavanlaatuisista ominaisuuksista – ja jostakin kumman syystä aina tullessaan siihen loppukaneettiin: ”… joka ei tule harjoituksiin, mutta tulee esityksiin…” hän suuntasi katseensa meikäläiseen. Ja joka kerran muistutin takaisin, että eikös se 50% merkitse yhtään mitään loppulitviikissä 🙂 Niin ikään Teuvo tuli tunnetuksi sanonnastaan erään orkesterikilpailumatkamme aikana Kotkassa, kun hän lausui meille bussissa: ”kaikenlaista himmoo ja jannoo teilläkin on, mutta ei kunnianhimmoo eikä tiijonjannoo!” Tuolloin A-orkesterimme sijoittui sattuneesta syystä kilpailun viimeiseksi, mutta tulomatkalla Teuvo kehoitti kaikkia kertomaan kysyttäessä, että tulimme kolmanneksi. Kilpailijoita oli nääs siinä sarjassa kolme.