Ensimmäiset omat sukset

Tapaninpäivänä

Suksimestarin perhe. Taustalla näkyy pienen kotimökin katto.
kuvasta puuttuu vanhin lapsista.

Näin Tapaninpivänä tuli mieleen eräs vastaava päivä etäältä menneisyydestä.
Seurojen taloilla järjsetettiin elokuvia ja muuta ikäväntorjuntaa, jopa tanssiaisiakin. Tansseista käytettiin nimitystä ”Iltamat”, koska alussa piti olla jotain ohjelmaa noin ”nimeksi” ja lopuksi tanssia. Sillä ohjelmallisuudella vältyttiin korkeammalta huviverolta.

Muistan eräät iltamat, jossa ohjelmaa esittämässä oli serkkuni Teuvo Varonen, harmonikka, Keijo Vesanen (mahdollisesti VR tai rajamies) saxofoni, Pentti Huikuri (kauppias Kaurilasta) klarinetti. Kaikki myös lauloivat

Patsolan maamiesseurantalolla oli Tapanitanssit ja sukulais perheen Teuvo ja Sylvi Vornasella teki mieli päästä ”ulos” tuulettumaan pienestä mökistään. Heillä oli lapsia, joista vanhin oli pari vuotta minua nuorempi. Eivät kuitenkaan enää vaippaikäisiä, mutta leikit olisivat saattaneet mennä niin raisuiksi, ettei heitä uskallettu jättää keskenään koko illaksi. Niinpä minut oli kutsuttu ”lapsenlikaksi.” Sylvi oli äitini siskon tyttö, joten sukuakin oltiin ja käytiin muutenkin kylässä silloin tällöin. Mökki oli Värtsilässä Harkkolammen ja Murtokosken välillä.

Tapaninpäivänä 2021. Tarinan suksia ei enää ole ja silloisista tossuista on myös aika jättänyt.



Teuvo (Vornasen Teppo) oli tunnettu metsästäjänä. 50- luvulla elettiin vielä puusuksien aikaa ja Teppo oli arvostettu yksipuisten suksien tekemisessä. Oikea suksimestari. Niinpä hän teki minulle sukset palkaksi. Ne olivatkin pitkät ajat minun omat hiihtimet. Minulla kyllä oli ollut käytössäni isävainaan sukset, oikein Voitto -siteillä, mutta koska ei ollut monoja niin suksetkin jäi käyttämättä. Kasvunvaraakin olisi ollut turhan paljon. Poikien leikkeihin tein sillitynnyrin laudoista ”jänösukset” joilla tehtiin temppuja. Niillä ei olisi pärjännyt koulujen välisissä hiihtokilpailuissa, mutta poikienvälisissä temppukilpailuissa kylläkin.

Välineurheilua

Huom ! Nämä hiihtimet EIVÄT ole Tepon tekemät, mutta ei mitkään sukset kestä ryhdikkäinä liiterin nurkassa vuosikymmeniä, kun päällä lepää kuutiokaupalla polttopuita

Share

4 comments for “Ensimmäiset omat sukset

  1. 110
    Teppo oli myös tervannut sukset pariin kertaan ja laittanut myös varpaalliset valmiiksi, eli täyden palvelun työ. Tossussa hiihtäminen oli silloin varsin tavallista. Eräänä vuotena saatiin koululle Unicefin lahjoituksena hiihtomonoja. En muista niistä muuta kuin sen, että piti kirjoittaa kiitoskirjeitä lahoituksesta. Ehkä ne eivät mahtuneet tai olivat muuten epämukavat. Kun koulun jälkeen sain omaa rahaa metsätöillä niin ostin heti monot. Kasvuvaralla tietenkin 43 numeroiset. Nyt noin 60 vuotta myöhemmin jalan koko ei ole vieläkään kuin 40

  2. Kiitos Alpo mukavasta tarinasta!
    Kelpo palkan olet lasten kaitsimisesta saanut.

    Nuo sillitynnyri temppusukset olisin kyllä halunnut
    nähdä.Nehän ovat olleet varhaiset prototyypit näille nykyisille temppusuksille joissa on suksien molempien päiden kärjet taivutettu.

  3. Suksia on ollut ajan virrassa monenmoisia. Kansakouluaikaan sain ”itkettyä” alleni Karhut. Hyyitiän Sepolla oli sellaiset, koulujenvälisellä hiihtomestarilla. Hyvin minä nillä pärjäsi koulun hiihtokisoissa Patsolan koulun alaluokilla , ainostaan Niirasen Teuvo oli minua parempi.
    Seuraavan kerran törmäsin suksivalintaan -70 luvun jälkipuolella. Olin silloin Kainuussa Sissikomppanian kouluttajana ja Etelä-Euroopalaiset suksifirmat kehittelivät monitoimisuksia. Meille Kainuuseen tuli näitä usea erä , kaikki olivat hyviä 0-kelin hiihdossa.
    Varsinaiseen suksikaruselliin pääsin sitten -80 luvulla Parikkalassa ja Imatralla. Appivanhempani olivat töissä Karhun suksitehtaalla Kiteellä , ja monia kokeilumalleja tuli palveluskavereilleni ja myös meidän perheelle.
    Yksi niistä,on Marja-Liisa Hämäläiselle ( Kirvesniemi )
    Sarajeevoon kehitetyt pitopohjasukset ( protomalli ) ovat meillä yhä käytössä.

  4. 315 Nuo tynnyrinlaudat olivat tammea, joten lujaa tekoa olivat. Ei olisi mennyt poikki vaikka navetan seinään olisi ajanut. Hankaluutena oli, että sukset olivat niin kovaa puuta, että oli erittäin vaikea naulata varpaallisia kiinni. Pienillekin nauloille tai ruuveille piti tehdä pienet reijät tavalla tai toisella. Pikku poraa olisi tarvittu.

    Koulun jälkeen on lainasuksia piisannut. Ensin armeijassa yksi tavi ja loput talvet tänne asti Rajavartioston Karhulla leimattuja suksia. Tai ei ne enää ole oikeastaan lainasuksia kun ostin niitä samoja suksia Rajan huutokaupasta. Kai niitä nyt jo voisi sanoa omaksi. Se on kuljettajasta kiinni jos niillä ei umpi aukea. Turha sanoa, että olisi sukuvika

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *