Mites juhannus meni?

Tuollaisen kysymyksen saattaa itsekukin joskus kuulla.

Useimmilla on toivottavasti ollut mukavaa. Jotkut eivät halua muistella ja jotkut eivät muista, vaikka haluaisivat.

Omalta osaltani tuohon on helppo vastata. Siinähän se ”Jussi” meni niinkuin kaikki muutkin päivät ja yöt nykyisin. Ennen Värtsilän poikana ollessa Aittolammen tai Kaustajärven juhannusleireillä oli kunnia-asia katsoa auringonnousu, mutta nyt entisenä Värtsilän poikana ei jaksanut vahtia mollukan nousua. Hyvä jos kymppiuutiset jaksoi seurata säätiedotukseen saakka. Onneksi oli pilvessäkin

Nyt ei ollut meikäläisen ikäisille leirejä, eikä muitakaan sopivia rientoja. Juhannuskokkoja ei saanut polttaa. Omaa rantapaikkaa ei ole eikä kukaan kutsunut kyläilemään. Ihan mukava oli olla tutuiksi tulleissa ympyröissään. Värtsistä etsin juhannukseen liittyviä runoja ja muita juttuja. Luin taas kun Kaustajärven – Kenraalinkylän nuoret ajoivat ”samoilla silmillä” Kazin kyydissä kokonaisen vuorokauden !

Tänä juhannuksena ei tässä kinkeripiirissä mitään juhannus houkutuksia, niin oli aikaa tehdä jotain tarpeellista.

Tällä kertaa pestiin painepesurilla muutamia mattoja, rakennuksen kuisti sekä siinä olleet kalusteet. Ja siitä loikataan aasinsiltana ihan muualle. Kuistilla oli pöytä, jonka olen tehnyt noin vuonna 1970 sahaustähteistä eli pintalaudoista.
Ilomantsin savotassa

Kuistin pöydän runko


Tulin Rajan palvelukseen syksyllä 1963 ja ensimmäisiä töitä rajan pinnassa oli metsätyöt jossain Ilomantsin pohjois osissa. Olisiko ollut Kivivaaran vartio. Lähemmin en muista, mutta Tiitus niminen hevonen oli komppaniasta Tohmajärveltä ja hevosmiehenä Väinö Matikainen. Mahdollisesti apuemäntänä oli Ahti Kärnä esikunnasta. Tästä ei sen enempää, mutta kun asuin Tohmajärven Rajan ranta-asunnossa, niin siinä lähellä oli sahaustyömaa. Sahurina Teuvo Varonen, joka tunnetaan paremmin hanurin soittajana kuin sahurina.
Siinä oli erittäin kauniita pintalautoja. Mitä lienee ikihonkaa olleet. Ovat saattaneet olla vaikka sieltä savotalta missä itsekin olin ollut.

Sahausjätteistä kasattu pöytä
Pintalautainen pöytä. Aika kurjan näköinen märkänä pesun jälkeen.
50- vuotta sitten oli kome märkänäkin.
Näissä puissa sydänpuu näyttää ulottuneen noin 2 cm päähän puun pinnasta. Siitä voi päätellä, että puulla on ollut ikää useita satoja vuosia.
Muistelossa kerrottu pöytä nykyisellä paikallaan, kuistilla

1 comment for “Mites juhannus meni?

  1. Kiitos Alpo juhannuksen vieton kyselystä ! Rauhallisesti se sujui näillä vuosikymmenillä kotipiiriissä Onkamossa. Toisin oli lähes 6 vuosikymmentä sitten. Silloin tavanomaisin tapa oli viettää juhannus Kaustajärvellä. Rajavartioasemalta pyydettiin vene lainaan ja Mielosen Taunolta kysyttiin lupa pystyttää teltta niemen kärkeen.
    Tosi nuorena olet mennyt rajamieheksi. Rajavartiolaitos antoi työpaikan monelle rajaseudun pojalle. Työura aukeni minulle samassa talossa 1.4.1973.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *