Luonnon tapahtumia ikkunasta seurattuna

Luonnon tapahtumia seuratakseen ei välttämättä tarvitse lähteä kodistaan kovin kauas. Havaintojen tekoon usein riittää kun katsoo ikkunasta ulos.

Talven aikana on voinut seurata lintujen elämää ikkunasta käsin lintujen ruokintapaikalla.

Kevään tultua linnut suorittavat kosintamenojaan samoilla pihamailla. Siitä ne keräävät myös pesätarvikkeita. Jotkut linnut eivät ole kovin julkisuudenkipeitä, vaan piipahtavat vain hetken, kuin ilmoittautuakseen, että paikalla ollaan taas. Toiset näyttävät nauttivan siitä, että saavat esiintyä ikkunasta tuijottajille. Mustarastaat käyvät suorittamassa kosintamenojaan ikkunan alla, mutta siirtyvät sitten kuusikon kätköihin, ja tulevat taas syksyllä neuvomaan poikasilleen parhaat marjapensaat.

Kirjosiepot elvistelevät sillä, miten monta linnunpönttöä on saanut vallatuksi. Laulurastaat jäävät lurittelemaan joksikin aikaa lähimetsään.

Räkätti- ja punakylkirastaat näyttävät olevan pysyvimmät vieraat meidän saviperäisillä pihamailla. Siitä materiaalista saa hyvät pesät sekä itselle ja poikasille liharuokaa maan matosista, sekä syksymmällä marjapensaista.

Nyt kesäkuun loppupuolella on monilla linnuilla jo ensimmäiset poikaset huollettavinaan.
Varsinkin rastaiden vaiheita on saanut seurata vaikeuksitta ikkunasta käsin. Ensin ilmestyi munankuoren kappale pihamaalle merkiksi siitä, että nyt ne kuoriutuvat. Sitten alkaa pikku matojen kantaminen kasvimaan mullasta pesiin. Muutaman päivän kuluttua rastaan poikasia istuu paikallaan tai hyppii vähän tasajalkaa nurmikolla ja emo juoksuttaa niitten suuhun ruokaa. Lyhyeksi leikattu nurmikko näyttää olevan suosituin paikka. Jos missä ei ole leikattua nurmikkoa niin soratie saa kelvata. Siihen emo kantaa evästä ja autot väistelevät.

Seuraavassa vaiheessa poikaset alkavat seurata emoaan kuin koiranpentu konsanaan saadakseen parhaat madot ja heti kun emo sen maasta viruttaa. Voihan olla, että tässä vaiheessa työ opitaan vierestä katsomalla.

Seuraavaksi havaittavissa on ”vierottamisvaihe”. Emot ei annakaan enää evästä lapsen suuhun vaan syö itsekkäästi itse. Lasten on opittava itse. Syksymmällä saa nähdä kun emo johdattelee koko poikueensa parhaalle viinimarjapensaalle.

Emo (keskimmäinen) ruokkii itsensä kokoisia poikasiaan
Poikanen (vasemmalla) seuraa silmä tarkkana mite emo onnistuu matojen metsästyksessä

1 comment for “Luonnon tapahtumia ikkunasta seurattuna

  1. Mökin pitkät portaat ovat hyvä aitiopaikka luonnon tapahtumiin.
    Muutenkin siinä on mukava istuksia, kun koivut suovat varjon
    ja tuulenvirekin käy useimmiten järven suunnalta.

    Päivänä muutamana seurasin, kuinka mustarastas naaras antoi
    kurinpalautusta poikaselleen (vaiko puolisolleen?), joka oli
    tepastellut liian kauas navetan raunioiden luota, jossa pesä ilmeisesti on.

    Voisi sanoa, että niskahöyhenistä ”taluttaen” naaras ohjasi karkurin takaisin
    reviirille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *