EU:n ruoka-apu yhteisön vähävaraisimmille

Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston (FEAD) tavoitteena on edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta Euroopan unionissa ja vähentää köyhyydessä ja syrjäytymisvaarassa elävien ihmisten määrää. Erityistavoitteena on lieventää köyhyyden pahimpia muotoja tarjoamalla aineellista tukea. Rahasto on osa EU:n koheesiopolitiikkaa.

Suomessa Vähävaraisten avun toimenpideohjelmassa keskitytään yksinomaan lieventämään vähävaraisimpien ihmisten ruoan puutetta. EU:n ruoka-apu jaetaan vähävaraisille kumppaniorganisaatioiden välityksellä paikallistason yhdistyksien ja seurakuntien kautta.

Tohmajärvellä jakelua jo lähes 9 vuoden ajan on toteuttanut Nurkkala. Vuositasolla jaettuja noin 14 000 kg. Niistä osa Värtsilän kylätalolta. Myös keväällä 2021 on tarkoitus jakaa osa ruoka-avusta Värtsilässä. Vielä ei ole ehditty toimittaa kuormaa Värtsilään, mutta lähiviikkoina saatavuus myös Värtsilän kylätalolta.

Jakelupaikka Kemiessä, osoitteessa Kauppakatu 7.

Tohmajärven kunta on myös kantanut kortensa kekoon näiden monien vuosien ajan, tarjoamalla jakelutilat ja osallistumalla jakelutyöstä aiheutuviin palkkakustannuksiin.

Uuden kuorman jakelu alkoi maanantaina 3.5. joten kaikkea tavaraa on riittävästi kaikille. Lihasäilykettä, vehnäjauhoja, sämpyläjauhoja, makaronia, keksejä, mysliä, hernekeittoa, maitojauhetta, hapankorppua ym.

Kaikille hakijoille annetaan. Kaikkia tuotteita ei ole pakko ottaa. Varallisuutta ei kysellä, eikä ole häpeä hakea! Tervetuloa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *