Mietteitä hiihtoretkellä

Ystävälläni on pikku saari, jossa olen käynyt silloin tällöin ”vilkaisemassa paikkoja.”

Sinne olen matkalla nytkin. Ehkä siellä on joskus asuttukin, mutta nyt siellä on vain heikkokuntoinen saunamökki ja rannassa verkkovaja, lieneekö enää pystyssä sekään. Viimeksi käydesäni sekin oli jo melko vinoon painunut.

Saunamökissä on löylyhuoneen lisäksi pikku huone, jossa tiukkapaikassa voisi yöpyä. Yöpymisen varalta otin makuupussin reppuun.

Pakkasin reppuun kuivat alusvaatteet jos vaikka tulisi hiihtäessä hiki, tulentekovälineet ja sytykkeitä. Ja tietysti kahvin keittovälineet ja kirveen. Pari pakettia grillimakkaraa. Sinappi unohtui, mutta mökillä olisi edelliseltä kerralta jättämäni Turun sinappituubi. Muuta evästä en viitsinyt kantaa, koska olin edellisellä reissulla jättänyt armeijan hyviä sissimuonia. Niitä oli säästynyt kertausharjoituksista. Siellä oli alumiinifolioon pakattua näkkileipää ja keittopusseja.

Tällaisella pienellä aamupakkasella on mukava hiihdellä.. Oikeastaan olisi pitänyt mennä jo aikaisemmin talvella, mutta kaksun lumen vuoksi kelkatkaan eivät ole liikkuneet tänä talvena. Aikaisemmin olisi voinut pudottaa myös lumet mökin katolta. Nyt eletään jo maaliskuun loppupuolta.. Lumet ovat saattaneet jo sulaa katolta tai pahimmassa tapauksessa pudonneet katon kanssa sisään. Nyt ei ole jäällä enää kovin paljon lunta ja rannan lähellä menee moottorikelkan jäki selälle päin. Seurailen sitä. Ajatukset harhailevat, mihinkähän tämäkin kelkan jälki johtaa.. ei mene ihan sinnepäin minne olisin matkalla, mutta hiihdän sitä myöten ainakin jonkun matkaa koska sukset luistavat paremmin kelkan jäljellä.

Jälki kaartaa kuitenkin niin paljon vasemmalle, että poikkean omille poluilleni. Mieleen tulee milloin mitäkin, varmaan pätkiä lauluista tai runoista ”minä hiihtelen hankia hiljalleen”.. Olikohan sekin joku laulu tai runo? Koulussa opittu varmaan, enenpää en muista.. Oikealta rannan suunnalta tulee heiveröinen latu, menee sinne päin minne minäkin olen menossa. Sillä ladulla on helpompi hiihtää, joten seuraan sitä.

Somman jäljistä päätellen hiihtäjällä on vanhan malliset sauvat, tai ainakin kerkkä on sellainen missä on kaksi remmiä ristissä. Olisiko peräti rottinkisauvat. Suksen jäljetkin kohtalaisen leveät. Arvostan edellähiihtäjää, koska hänellä näyttää olevan ihan kelpo hiihtovälineet eikä sellaiset kapeat nykysukset ja pienikerkkäiset sauvat, joilla ei täällä luonnossa tee yhtään mitään.

Saaren takaa kaartaa näkyviin toinen hiihtäjä. Taitaa olla samalla ladulla. Mikä lie miehiään. Tuskin pilkkimieskään näin kaukana rannasta. Sitä paitsi nykyiset pilkkimiehet taitavat liikkua vain moottorikelkalla. Sitten huomaan, että hiihtäjä tuleekin reppu edellä vastaan. Tavoitan edelläni latua tekevän hiihtäjän. Kylläpä hiihtääkin hitaasti. Rottinkisauvat sillä on, ja vanhat Karhun sukset ja niissä Y-siteet. Reppu sellainen savottareppu, ulkotaskuissa näkyi termospullo ja toisessa maitopullo.

Pysähdytään ja pyyhitään hikeä. Sehän on nainen! Pieni laiha nainen. Ja jos mahdollista niin vielä vanhempi kuin minä.

Kalaanko sitä ?

Kalaanko sitä, kyselen.. Tuolla arvelin käydä mökillä katsomassa paikkoja kun ei ole tullut käydyksi koko talvena. Jäällä on ollut paksulti lunta ja kuulemma vettäkin. Samaan hengenvetoon nainen kerkiää moittia kuinka kaikki on muuttunut. Ennen suksetkin luistivat paremmin eikä ylämäet olleet niin jyrkkiä kuin nyt. Nyt on ylämäkeä järven jäälläkin. Naurahdetaan vähän, sellaista se on nykyisin. Tiedämme molemmat mistä ne ylämäet johtuvat.

Siirryn avaamaan latua. Nainen huutelee takaa, että onpa paljon helpompi hiihtää valmiilla ladulla. Minä siihen, että kiitoksia vain itsellenne. Minäkin sain hiihtää pitkän pätkän hänen latuaan. Naisen mökki jo näkyikin saaressa. Kiitteli ladun avaamisesta ja sanoi vielä, että mielellään tarjoaisi matkaseuralaiselle kahvit mökillä, jos ei ole kiirettä. Eipä tässä kiirettä, sanoin. Pitäisi ehtiä valoisalla tuonne Paavalinsaareen. Ei sinne ole enää kuin pari kilometriä, joten on tässä vielä puoli päivää aikaa.

Avaan latua naisen mökille. Rantametsässä upottaa polveen asti. Onkohan lukko jäässä, puhelee nainen puoliääneen. On hänellä kyllä lukkosulaa repussa kaiken varalta. Kaikesta näki, että hänellä on kaikki mahdolliset asiat otettu huomioon. Lapio oli varattu oven ulkopuolelle lumen lapioimista varten, nahkarukkanen oli naulattu lukon yläpuolelle sateen suojaksi, katon rajassa hirren päällä vielä lukkoöljyä. Lapioin lumet oven edestä. Lukko ei ollut jäässä, päästiin sisälle. Nainen sanoi, että jos tuli syttyy kaminaan niin keitetään oikein tolokun kahvit. Jos ei syty niin sitten täytyy tyytyä termospullokahveihin. Ajattelin, että mikähän ero niissä nyt olisi, mutta en sanonut mitään.

Nainen kysyi, että uskaltaisinko käydä katolla ottamassa peiton pois savupiipun päästä.. Että uskaltaisinko?? meinasin sanoa jotain nenäkästä, mutta nielin sanani ja kävin katolla.

Kaminassa oli syttypuut valmiina. Kuivia pintalautojen palasia ja reilusti tuohia. Otetaas nuo tuohet kaiken varalta pois, nainen sanoi, jos kamina ei vedä niin alkaa savuttaa. Hän ilmeisesti halusi opettaa tulen sytytyksessä minua -uus avutonta. Pienen miettimisen jälkeen tuli syttyi sanomalehtipaperilla. Nonniin, sanoi mummo. Annas nyt ne tuohet.

Tuli syttyi laitettiin lunta kattilaan ja kaminan päälle sulamaan. Mummo kertoili kuinka paljon oli aikanaan tehty töitä kun mökki rakennettiin ja rakennustarvikkeet oli veneellä saareen kuljetettu.. nyt hyvä jos jaksaa tyhjän repun kanssa kulkea. Talvisin tuotiin jäätä myöten rakennustarpeita lainahevosella.

Katossa oli koukku, ilmeisesti kukka-amppelia varten. Nyt siinä riippui pärekori. Korissa oli korppupussi ja näkkileipää. Hyllyssä näkyi olevan lasipurkkeja ja niissä keksejä tai jotain kuivia ruokatarvikkeita.

Nainen huomasi kun tarkkailin niitä viritelmiä.. Sanoi ykskantaan: ”Minä kun en syötä hiiriä..”

En syötä hiiriä

Mieleen yritti nousta ajatus omista eväistäni siellä matkani päämäärän mökillä.. ei kai niitä ole keksitty.. Karistelin mielestä pois moiset ajatukset .

Lumi suli kattilassa verkalleen ja haettiin lisää lunta montakin kertaa. Siinä oli aikaa vaihtaa muutama sana. Tai oikeastaan nainen puhui ja minä kuuntelin. Hän kertoi vielä pudottavansa lumet katoilta ja sitten läksisi hiihtämään takaisin mantereelle. Siellä sitten polkupyörällä takaisin ”kaupunkiasuntoon”.

Sisällä oli kylmenpi kuin ulkona ja kosteissa vaatteissa alkoi tulla vilu. Tarjouduin kahvin joutuessa pudottamaan lumet katolta. Mökin harjakatolta lumet olivatkin jo etelän puolelta sulaneet tai pudonneet. Nopeasti olikin lumet mökin katolta pudotettu. Vesi ei kiehunut vielä kun kurkistin sisälle. Lupasin vielä pudottaa lumet liiterin katolta. Nainen sanoi, että sieltä ei ole välttämätöntä pudottaa kun ne putoavat itsestään. Lämpimiksenihän minä niitä.. Siinä ei menisi kauan

Nainen oli jo ovella huutelemassa minua kahville kun kahlasin liiterin takaa lumisena mökille.. Mitenkä sitä noin lumisena, kyseli nainen. Sitä kun rapataan niin roiskuu, vastasin. . En virkkanut hänelle mitään siitä, että olin tullut hallitsemattomasti lumien mukana alas katolta

Kerman kanssa

Kylläpä höyryävä kahvi maistuikin. Emäntä tarjosi vielä toisen voileipänsä minulle ja otti itse toisen. Siinä meni mummon eväät, ajattelin, mutta otin kuitenkin. Kuulehan, nainen sanoi, täällä käy vieraita niin harvoin, että eiköhän oteta sen kunniaksi toiset kupit oikein kerman kanssa. Naisella oli kaapissa korkkaamaton 4 sentin konjakkipullo. Vuosia sitten sanoi Tallinnan matkalta tuoneensa. Sanoi säästelleensä sitä ”kintun voiteeksi”. Jaettiin melkein koko pullollinen, mutta jätettiin sentään ”kintun voiteeksi” tilkkanen pohjalle.

Kamina muistutti jotain sellaista mitä olen nähnyt tavarajunan härkävaunun lämmittimenä. Kaminan lähellä alkoi olla jo mukavan lämmintä. Kuuntelin vielä monet jutut, mutta kohta alkaa hämärtää ja olisi jatkettava matkaa. Kävin vielä mummolle muutaman korillisen polttopuita ja pieniä syttypuita seuraavaa reissua varten.

Kiittelin kahvista ja mukavasta matkaseurasta. Toivotin kaikkea hyvää ja jatkoin matkaani

Paluumatkalla seuraavana päivänä

Hyppään ajassa vuorokauden eteenpäin ja erittäin vaiherikkaan yön jälkeen olen paluumatkalla. Mietin kaikenlaista.. Kuinka täällä hiljaisuudessa ajatukset luistavat selkeästi. Aivan toisella tavalla kuin kotioloissa. Kotiaskareet ja varsinkin telkkari iltaisin tuntuu sekoittavan kaiken mitä yrittää ajatella.

Huomaan ajattelevani kaikkea mikä näkyy tai kuuluu ympäristössä. Kuinka nämä ladutkin voivat kertoa pätkän ihmiselämää. Tai ainakin niitä voisi verrata ihmiselämään. Joku uusi latu oli tullut yön aikana minun ladulle ja vähän matkan päästä poikennut sitten jälleen pois omille teilleen. Tulomatkalla sain kulkea naisen avaamaa latua ja sitten sain avata hänelle latua. Niin se on oikeassakin elämässä. Usein tarvitaan toisen apua. Kuljetaan samaa ”latua” toisen kanssa ehkä vain hetki, joskus pitempään. Joskus koko elämä. Valitettavasti joskus kuljetaan ”samaa latua” päinvastaisiin suuntiin. Mieleen tulee joitakin ajatuksiin osuvia pätkiä lauluista.. joku lauloi ”kanssasi kappaleen matkaa, kerran mä kulkea sain.” Tapio Rautavaara lauloi Lieksan S-marketin avajaiskeikallaan puhuttelevan laulun aiheesta ”paras latu ei aina vie perille”. Hän sanoi, että se tulee seuraavalle levylle, oli ajatellut nimeksi ”Harhalatua.” Parin viikon päästä Rautavaara kuoli. Levytys jäi häneltä tekemättä. ”Karpaasi” Jari Isometsä on laulanut C-kasetille laulun, joka vaikuttaa samalta mitä Rautavaara lauloi. Tuntureilla hiihtämisestä nimellä Harhalatu.

Ajatukseni katkeavat, tulen mummon mökin kohdalle. Lunta oli hiukan satanut yöllä. Hentoinen pajukeppi oli ilmestynyt ladun varteen mummon mökin ladun risteykseen ja siihen oli solmittuna joku muovipussi. Hiihtojäljistä päätellen mummo on sitonut pussin. Mahdollisesti siinä olisi terveisiä minulle.

Avasin pussin. Siellä oli kaksi palaa suklaata, kolme Marianne karkkia ja puolikas appelsiinia. Mummo oli jakanut kaikki loputkin eväänsä minun kanssani. Minä tuskin olisin jakanut vähäisiä eväitäni kenellekään. Pala nousi kurkkuun

En ollut ylpeä, olin syvältä satutettu. Olin varmaankin ollut tärkeä hänelle. Jatkoin hiljaisena ja nöyränä kotiin.