Itsenäisyyspäivän juhlahetki Värtsilässä

Tänä aamuna kokoontui Värtsilän kirkkopuistoon jo pitkäaikaisen perinteen mukaisesti vajaa parikymmentä ihmistä juhlistamaan tasavaltamme 103. Itsenäisyyspäivää.

Värtsilän sankarihautojen jäätyä viimeisimmässä v. – 44 rajankäynnissä silloiseen Neuvostoliittoon seppeleet laskettiin vuosikymmenien ajan kirkkomme eteisaulassa sijaitsevien nimilaattojen äärelle ja 90-luvun alkupuolelta saakka ne on lisäksi voitu toimittaa myöskin kuluvaa poikkeusvuotta lukuunottamatta oikealle paikalle Venäjän Värtsilään.

Tohmajärven ja Värtsilän yhdistymisen jälkeen tämä juhlallisuus on sittemmin suoritettu pääsääntöisesti Vapaussodan muistomerkillä. Tänäänkin siihen laskettiin kaksi seppelettä, toinen paikkakuntalaisilta ja toinen Rajavartioalueelta.

Koronasta huolimatta Pitäjäyhdistys pystyi järjestämään myös makeat suuhunpantavat Hotelli Joen salissa. Täytekakkukahvien nauttimisen ja keskinäisen rupattelun lomassa kuunneltiin videolta Pertti Mäenpään erittäin puhuttelevasta runosta ”Kuudes Joulukuuta” tehty musiikkiesitys Päijät-Hämeen Rauhanturvaajien kuoron tulkitsemana.

Tällaiset kokoontumiset yhteisen asian äärelle ovat kyläyhteisössä tietysti jo yleensäkin tärkeitä, mutta erityisen tärkeä merkitys niillä on juuri nyt kun ympäröivä yhteiskunta näyttää vääjäämättä sulkeutuvan joko enemmän tai vähemmän ja tällä kertaa vieläpä sinänsä näkymättömän vihollisen edessä.

Kaikesta huolimatta – pidetään lippu korkealla; ”Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa.”

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Jussi Raerinne

4 comments for “Itsenäisyyspäivän juhlahetki Värtsilässä

  1. Hyvä JUSSI, noin sitä pitää pelokasta kansaa rohkaista.Täällä tosi kaamoksen tuntuisessa marraskuisessa itenäisyysjula päivässä,tuntuu kuin koko maaseutu olisi pysähtynyt.Niin on pimiää jotta ei tintitkään meinaa näkyä noissa pusikoissa.Toivottavasti päästäänkunnialla tästä ohi.Aurinkoinen ilma auttas varmaan vähän.
    Eilen oli vielä se surujuhla päivä. Ootellaan Iso Joulun aikaa .
    t;Kalle

  2. Myös me naapurit ja ystävät jäimme syvästi kaipaamaan Olli-veljeäsi.
    Hänen lähtönsä on ollut käsittääkseni kaikesta huolimatta varsin yllättävä, mutta me saamme uskoa surunkin keskellä iloiseen jälleennäkemiseen.
    ”Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani.” Ps. 16:6

  3. Voisiko joku palauttaa tietoon, milloin kirkkomme pihassa oleva muistomerkki tuotiin Leminrinteen hautausmaalta nykyiselle paikalleen. Alunperinhän se oli rajan taakse jääneellä paikalla. Värtsissä on ollut kuvakin siitä.

    Muistomerkin äärellä voi muistella hyvin monipuolisesti maamme itsenäisyyden eri vaiheita. Mutkien kautta on Suomen tie aika suora EU:n alueella ja maailmanlaajuisesti – kiitos mm. taitavan ja järkevän ulkopolittikan.

    Edellä sanotun perusteella voi Värtsilän kirkkopihassa olevaa muistomerkkiä pitää aivan ainutlaatuisena.

  4. Pieni, mutta arvokas juhlatilaisuus. Tällaisia pitää olla.
    Kiitokset puuhahenkilöille:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *