.Noin monta ihmistä rakennuksella, ja yhdellä on vasara kädessään, eli täytyy olla ennen kompressori ja – naulapyssyaikaa . Olisikohan Uudenkylän koulun rakennuksen kattopohjan laudoitus meneillään, kun on noin iso kattokin
Täydennän Alpon esitystä arvaamalla ajankohdaksi 1950-luvun loppupuolta.
Vasaran malli ainakin on tuolta ajalta ja näyttää uudehkolta. Yhdeksän ukkoa siellä jo odottaa lyöntivuoroaan, vaikka naulat ovat vielä piilossa.
On kiinnostavaa seurata, mitä kaikkea lukijat tietävät näistä Värtsin vanhoista kuvista, joista itse ei ymmärrä sen enempää kuin elämästä muutenkaan.
Yksi ihminen näyttää tutulta . Alarivissä vasemmalla lienee Jaakko Hämäläinen, ”millijaakoksi” kutsuttu kirvesmies. Jaakko oli myös innokas metsästäjä. Syksyisin oli aina Jaakon ja Annin talon ovipielessä jänis tai kaksi riippumassa. Hämäläisillä oli hyviä omenapuita. Anni huuteli niistä ottamaan, kun naapurin pikkupoika kulki talon ohi.
Rakennuksen paikasta ei harmainta aavistustakaan.
En ennättänyt ennen Mattia kirjoittaa tähän, että vasemmalla on ”Millijaakko” – Jaakko Hämäläinen. Hän oli isäni kanssa innokas ketun kaataja. Minulla on jossain laatikossa kuva, jossa on langalle ripustettuja ketun nahkoja iso rivi. Se oli sotien jälkeen sitä aikaa, jolloin noilla nahkoilla sai jonkin verran tuloja.
Jos kirvesmies saa nimityksen MilliJaakko, tietää se sitä, että jälkiä ei tarvitse korjailla.Siihen ei ns. moni kykene.Jaakon perinnettä jatkoi poika Lassi.Oikealla olevalla nuorella kaverilla, jota en tunnista, on kuvan perusteella ”ruista ranteessa”.Sensijaan vasemmalla ylhäällä on aina hymyilevä Pentti Pena Koljonen.Kuvan laatu on huono joten tunnistus on vähän vaikeaa.
Mahtaisiko olla Mantsisen Ale tuo tummanaamainen ylärivissä?
Ylärivissä kolmas vasemmalta on Ale.
Katon koko ja timpureiden määrä kertoo
että isompaa pytinkiä siinä tehdään.
Mikä merkkirakennus valmistui -50 luvun
lopulla?
Kunnantalo,siis nykyinen kylätalo?
Tai ratavartio?
Noihin aikoihin rakennettiin Värtsilässä paljon. Eihän tuossa kuvassa ole rajattu, että rakennus olisi Värtsilässä, mutta se on varsin todennäköistä. En osaa arvailla millä katolla tässä ollaan.
Tuosta Hämäläisen Jaakon metsästyksestä palautui mieleen pieni asia. Hän oli ostanut Husqvarna haulikon huutokaupasta isäni kuoleman jälkeen. Lassi kertoi myöhemmin, että oli tarkka pyssy
Tuosta vasaraa pitelevästä kaverista (ja hänen virnuilevasta hymystään) tulee mieleen Kaustajärven vartion rakennus. Sielläkin istuuduttiin tällä lailla tupalkalle niin usein kuin mahdollista. Kirvesmiehillä oli kirvesmiehen ”rintaliivit” eli nahkainen laukku nauloille ja muille tarvikkeille. Vasara roikkui omassa renksussaan. Näin tauolla vasara oli parempi pitää kädessä ja usein sillä myös koputeltiin ”tavan vuoksi” eikä siihen kiinnitetty mitäään huomiota. Kerran noustiin pois tauolta, mutta yksi mies ei päässyt irti tellingiltä koska Mantsisen Ale oli naulannut siinä vierustoverinsa rintsikat tellinkiin kiinni. Kiusaa se on pienikin kiusa
Eiköhän se ollut juuri tämä porukka, joka -50 luvulla rakensi Värtsilän rajavartiosto rakennukset,koulut jne.Lisänä vois sanoa muurari Tauno Leinonen, josta Alpolla onkin ollut juttua Värtsissä aiemmin.Kuka tai ketkä lienevät tehneet maalaustyöt,sähkötyöt ja putkityöt.Hankkija oli kyllä monessa mukana.Ylhäällä olevaan kuvaan voisin arvata seuraavaa: Milli Jaakon yläpuolella Eino Koukku ? ja mahd. Einon yläpuolella Hovin väkeä?Siis Alen vieressä.Ihan edessä oleva pyöriin kielen päällä. Sakarilla oli tarkka diagnoosi vasarasta, niin eikö nuo sandaalit kerro jotain. Samoin pallo ”Adidakset”.Jos arvaukset meni pieleen pyydän etukäteen anteeksi.
Meilläkin on tämä kuva!
Hämäläisen Jaakko, Koljosen Pentti, Koukun Eino, Sairasen Reino,Mikko Hovi, Mantsisen Ale Ja Kurosen Heikki,
Kosken Manu. Kaks miestä oikeella, niitä ei Masakaan tunnista, Epäili niiden olevan ”pelti miehii” Uuden kylän koulun katolla otettu kuva. ( siis nykyisen Värtsilän lakkautetun koulun)
Eli Uudenkylän koulua tässä tehdään, Eihän silloin tiedetty, että tehdään Värtsilän viimeistä koulua. Ensimmäinen veikkaus sitten sattui.
Miten päin tuo Lean/ Masan miesluettelo eteneekään? Kuka on Kurosen Heikki? Heikistä muistan että oli romuluinen kuin länkkärin filmeissä. Omien sanojensa mukaan miehen pitää olla ruma ja akan iso. Kova puhumaan ja varsinkin kiroilemaan
Lealle ja Masalle kiitos. Aika hyvin kun en tunnistanut sukulaismiestä Kurosen Heikkiä.Heikki oli ilmeisesti huumorimiehii.On kuultu juttuja.Muuttivat pois Värtsilästä -60 luvun alussa.Nythän se samainen koulu on ”liipasimella”, josta Lea yritti saada keskustelua aikaan, mutta ei oikein ottanut tulta.
Meni Alpon kanssa jutut piälekkäin, mutta haitannooko tuo.Heikki on Alesta oikealla.
Patsolan koulun peruskorjaustyömaalla jotain v-60 luvun loppua elettiin niin Koukun Einolta tippui vasara lämpökanaaliin.Eino sanoi jos käyn hakemassa vasaran niin hän maksaa 1 ylimääräisen tunnin.No,minä kävin koska reitti oli tuttu sillä samalla viikolla olin Hassisen Veikolle apuna putkien vedossa ko.kanaalissa. Sain 10 min työstä 5 mk eikä Einon tarvinnut ostaa uutta vasaraa sillä ilmeisesti vasara olisi maksanut enemmän.