Talven tuntua Itäisessä Suomessa

Talvitervehdys Luutalahdesta

Kalle_Matti Väänänen kirjoittaa:

Täällä lumitöitä on piisannut viimeaikoina, helmikuun loppupuolelta maaliskuun alkuun ihan kutakuinkin joka toinen päivä. Ollaan raivattu sitä tuolta pihanpuolelta jokapäivä pois jotta päästään asioimaan askareita esim. polttopuita sisään.

Tuo eteläisen seinustan lumikasa jo vaarallisen korkuinen, ikkunat vaarassa jos jäätä katolle pääsee kertymään. Lumimäärä on vaihdellut 5-10cm ylös ja alas. Välillä tiivistynyt ja taas satanut uutta. Tänä aamuna oli ylin noin 65 cm.

Tänään 5.3.2020 heti aamutunneilla tulivat urpiaiset kaivelemaan uutta lunta jospa sieltä sattusi joku siemen löytymään. Kun kävin uusia laittamassa, oli aikapaljon kävijöitä. Oravatkin kävivät nauttimassa helppoa ruokaa.

1 comment for “Talven tuntua Itäisessä Suomessa

  1. Kävin eilen Kuatajärvellä ja siellä lunta on alle ja hieman päälle 30 senttiä. Luuutalahteen on Kaustalta matkaa noin 30 km, joten isot paikalliset erot lumen määrässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *