Verkkolehti Värtsi kyseli joulumuistoja. Olen yritänyt muistella muutaman viikon, mutta ihan lapsuudesta ei ole ainakaan vielä tullut mitään joulumuistoja mieleen. Ehkä jännitin joulupukkia koska muistan istuneeni joulukuusen takana nurkassa ihan vapaaehtoisesti.
Kouluikäisenä oli aina merkkitapaus kun joulupukki tuli Tikan vai olikohan se Hurrin kaupalle. Tottakai sinne oli juostava. Kaikki muutkin sinne tulisivat. Joulupukki tuli sinne ja viskeli pieniä kovia karkkeja ympäriinsä. Vaikka yritettiin olla miten nopeita, niin isommat pojat saivat aina eniten.
Meidän kotona oli säköt ja me saimme kuunnella radiota aika paljon.Olen kuullut, että sähköttömissä kodeissa rajoitettiin radion kuuntelua kun paristoja piti säästää. Meillä ei rajoitettu, kunhan läksyt ja työt oli tehty. Markus-Sedän lastentunti oli aina kuunneltava radiosta. Muistaakseni Lastentunti oli kello 6 (18) Olikohan se vain kerran viikossa.. Joskus ihan harmitti, kun mäenlaskua ei olisi vielä raaskinut lopettaa, mutta kyllä radio vei voiton. Isompana sitten kuunneltiin Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja, Pekka Lipposta ja muita kiinnostavia radio-kuunnelmia. Nehän olivat sellaisia sarjoja, että jatkuivat päivästä tai illasta toiseen. Siis samanlainen koukutustarkoitus kuin nykyisinkin.
Tällainen mietelmä löytyy Markus-sedän kuvia selatessa
Ilmasilta, eli
Joulumuistoja vähän aikuisempana
Suomen yleisradio on välittänyt ulkosuomalaisten joulutervehdyksiä joka jouluaatto Suomeen jo noin 30 vuoden ajan. Olen kuunnellut tätä ”Ilmasilta” -ohjelmaa aina jos vain mahdollista, ellei telkkari ole edesauttanut unohtamaan. En tiedä mikä näissä kaukana kotimaasta olevien terveisissä kiehtoo.. Jos vielä kuuluisi huonosti ja rutisten, niin aina vain ”parempi.” Tämä Ilmasilta toimii siis ulkomailta Suomeen päin
Terveiset Suomesta merimiehille joskus ”Ilmasillan alkuaikoina”. Olisikohan tämä ”Merilinja”
sivusto: STry.fi
Olen aina ollut kiinnostunut radion kuuntelusta ja armeijassa oikein opetettiin radiokuuntelua. Tehtäviin kuului myös meri-liikenteen kutsu- ja hätätaajuuksien seuranta. Olin kiinnostunut laivaradistin työstä siinä määrin, että armeijasta päästyäni kävin Helsingissä työvoimatoimistossa katsomassa olisiko merille radistin paikkoaja. Ei ollut, onneksi. Muutaman vuoden perästä sekin ammatti olisi kadonnut uudistusten myötä. Minulla on kuitenkin ollut mahdollisuus toimia omilla radiolaitteillani myös armeijan jälkeen.
1970 luvuille asti puhelut välitettiin käsivälitteisesti. Kaupungeissa siirryttiin automaattikeskuksiin jo aikaisemmin. Viestiyhteydet laivoihin pidettiin radiolla rannikkoradioasemien kautta. Laivoissa sitä varten oli radiosähköttäjä, eli ”kipinä”.
”Tässä Helsinkiradio, laivaradiopuhelut.
Suomessa oli muutamia rannikkoradioasemia merenkulkua varten. Ne liikennöivät lyhytaalto, -tai keskipitkillä radioaalloilla puheella tai sähkötyksellä ja myöhemmin kaukokirjoittimilla.
Näitä asemia oli mukava kuunnella joutoaikoina. Siellä saattoi kuulla jäänmurtajien ja hinattavien alusten välistä liikennettä. Jos mitään ”oikeaa” liikennettä kutsutaajuudella ei ollut, niin silloin levy soitti jatkuvasti samaa tiedotetta :
”Tässä Helsinkiradio – laivaradiopuhelut. This is Helsinki Radio – Maritime Radio Telephone Service”.
Laivat jonoon
Varsinkin joulun lähestyessä oli paljon joulutervehdyksiä kaukana seilaaville merimiehille. Oli mielenkiintoista kuunnella kuinka Helsinkiradio laittoi ”laivat jonoon” tiettyyn järjestykseen. Radisti luki tiedotetta, jossa luettiin niiden laivojen nimet, joille on tulossa viesti. Kuuluvuudet kuitattiin puolin ja toisin. Oman arvioni mukaan Helsinkiradio laittoi laivat järjestykseen sijainnin perusteella. Eli pohjoisen suunnalla seilaavat laivat olivat eri ryhmässä kuin esimerkiksi Välimerin asemat. Ammattitaitoa. Pitää tietää, mikä aaltopituus toimii mihinkin suuntaan. Laivaradiopuhelut olivat kalliita. Muistaakseni puhelun pituus sai olla korkeintaan yksi minuutti.
Kysymys; mitä nuo vihreä ja punainen propeli mahtaa tarkoittaa?
Ensimmäisessä radiohytin kuvassa on tällainen kello näkyvissä
Merellä oli radioasemansa, mutta oli niitä maallakin..
Rajavartioston johtopaikoilla oli radioasemia ja niissä radisteja kuten merelläkin.
Kuva: kirjoittajan albumi.
Kuvaaja: Teuvo Varonen
Kiitos Alpo kivasta nostalkisesta tarinasta 🙂
Kun nykyisen liikun ja kalastelen merialueella niin piti käydä oikein ns rannikkolaivurin kurssi ja tutkinto sen päälle.
Vesiliikennemerkkien tunteminen oli yksi opeteltava alue.
Laivaväylän reunamerkit ovat punaisia ja vihreitä poijuja eli lateraalimerkkejä.Ajettaessa nimellissuuntaan vihreät merkit jätetään styyrpuurin
puolelle (oikea puoli perästä katsottuna) ja punainset tietysti näin ollen paapuuriin.
Joku voi ajatella että kun ajaa välistä niin aina on väylälle.Se on totta mutta nämä merkit eivät useinkaan ole rinnakkaan
joten on hyvä tietää kummalle puolelle yksittäisen poijun jättää.
Nimellissuunta näkyy merikartasta.Joku voi käyttää muistisääntönä että ulkoa satamaan päin ajettaessa ajetaan yleensä nimellissuuntaan.
Osoittaisikohan tuo radioaseman kello asemalta tiettyyn kompassisuuntaan ajettaessa väylän nimellissuuntaa?
Tai sitten ei 🙂
Se voi olla myös laivakronometri eli hyvin tarkkakäyntinen kello.Sitä käytetään navigoinissa sijainnin määrittämisessä kun ajetaan tähtien mukaan.Pituus ja leveyspiirien suunnat?
Yhtä kaikki nykyisin homman hoitaa sateliitit ja navigaattorit 🙂
Ei osunut Joren veikkaukset.. yritä uudestaan.. Mutta ei mahdu minun ymmärrykseen nuo tyyrpuurit ja puurpuurit. Kyllä vasen ja oikee luulis välttävän
Lunttaamalla löysin uteliaisuuttani lisätietoa tähän vaikeaan kysymykseen. Vastaus voisi olla seuraavan suuntaista:
Väreillä on osoitettu eräänlaisia merihädän radioliikenteen kellonaikoja. Punaisen aikana ei saa titata eikä vihreän aikana puhua radioaalloilla. Silloin, punaisen tai vihreän aikana ollaan vain kuulolla. Itse olen vain luulolla.
Sakari se vaan lunttailee.. No, turha ruutia on keksiä moneen kertaan. Aika paljon sinne päin on Sakarin vastaus. Minunkin pitäisi luntata, kun muisti hataroituu. Nuo huomioidut ajat ovat radiohiljaisuuden aikoja. Tuo vihreä, eli kolme minuttia täysi tunti ja puolitunti oli hiljaisuus puhetaajuudella 2182 KHz ja vihreä sähkötystaajuus 500 KHz varttiia yli ja varttia vaille. Muistelen, että punainen oli parillisin tunnein ja vihreä parittomin. Voin muistaa ihan väärinkin. Noina aikoina kuunneltiin korva tarkkana, jos joku kaukainen ja heikko asema olisi yrittänyt yhteyttä. Kaksi tuntiakin on pitkä aika odottaa yhteyttä, jos alus on merihädässä
Kommentti:
”Laivat jonoon”
Rannikkoradioasemat Kotka, Helsinki, Hanko, Maarianhamina ja Vaasa) lukivat määräaikona liikenneluettelon l. ”Traffic List” sähkötykselöä ja puheella.
Siinä laivat olivat kutsumerkkien mukaisessa järjestyksessä riippumatta niiden sijainnista maailman merillä. Sanomat välitettiin ”first come, first served”-periaatteella. Kaukoliikenne (lyhytaaltoliikenne 4-26MHZ) kulki Helsinkiradion kautta, satunnaisesti Kotkan tai Hangon kautta (4MHz). VHF:lla listalla oli myös huviveneet ( OF- +neljä numeroa), joille oli etupäässä puheluja.
Sanomat hinnoiteltiin sanaluvun mukasn ja puhelut minuuttutaksalla. Minimiveloitus (= 3 minuuttia) oli 1977: VHF 9mk, MF 12mk ja HF 24mk)
Päivystys oli 24/6/365; 500kHz/2182kHz/ch16 VHF.
Jouko Häyryselle kiitoksia asiantuntijan kommentista. Minähän olen vain sivusta seuraillut ja tehnyt omia päätelmiä. Olen istunut vain tanakasti tukevalla maalla. en oikeasti merillä. Nyt valtaosa tuon aikaisista asioista on unohtunut. Oliko laivoilla saman tapaista ”höpinäjaksoa” kuten radioharrastajilla tai rekkamiehillä LA – lyhytaaltoradioilla vieläkin