Joulutarina

Pari viikkoa ennen joulua erään pariskunnan tuvassa käy kova kaplakka.

Nainen tekee selkoa lähestyvästä joulusta ja toivomuksistaan.
– Minä en jaksa nyt ruveta taas leipomaan ja paistamaan, siivoamaan, lahjoja hankkimaan. Ja mitä varten? Kaheltaan kuitenkin ollaan. Miltä se enää tuntuu mikään joulu tai muu. Eikö me tämän kerran voitaisi häipyä pois kotoa. Ajattele, mennään johonkin, vaikka tunturiin.

Mies luimistelee lehtensä takana, ei ole kuulevinaan. Napsauttaa kaukosäätimestä television ääntä kovemmalle.
– Kuuletko sinä? Minä puhun sinulle.

Mies kääntelee lehtensä sivuja.

– Mitä? En minä mihinkään ole menossa. Jouluna ollaan kotona. Ihan hullua ajatellakaan muuta. Ja mitä sitä nyt tarvitsee siivota ja lahjoja hommata, tavan sapuska välttää syömiseksi. Kyllä minä sen kinkun voin paistaa. – Ole höpereihtimätä eto asiasta.

Turhaantuneena yrityksiinsä nainen luopuu suunnitelmistaan, taas kerran.

Äkäisesti alkaa jo suunnitella töitään. Paraisten piparkakkuja, kaneliässiä, talonpojanleipiä, muroleipiä. Arabialainen maustekakku ehdottomasti on oltava. Rusinapullaa ja torttuja. Joululimput päättää unohtaa. Kinkku pitää hommata. Laatikot pitää tehdä oikeista aineista. Ei mistään soseesta. Porkkanaa, lanttua. Punajuurilaatikko uutena asiana. Rosollia. Lohta monenlaista, kylmäsavua ja lämminsavua, graavia. Silli jääköön. Samoin suutarinlohi.

– Voi hyvänen aika. Joulukortit ovat lähettämättä! Postilakko sen asian sotki. Pitää muistaa laittaa viestit sukulaisille ja tuttaville.

– Missähän se kuusikin on? Joitakin vuosia sitten on hankittu tekokuusi, valkoinen väriltään. Mihinkähän varastoon se on pakattu? Sähkökynttilät pitää tarkistaa, että toimivat. Ja muita kynttilöitä pitää ostaa. Kyllä jouluna on oltava kynttilöitä. Vaikka mies niitä tuppaa sammuttelemaan. – Pallaa vielä koko mökki näitten kanssa.

Valmistelujen kanssa naiselta kuluu päivä jos toinenkin. Monta kauppareissua tulee ajeltua.

Miehellä ei näy joulukiireitä olevan. Tekee vähäiset lumityöt, hiihtelee metsässä, katselee miten metsä kasvaa.

Joulua edeltävänä lauantaina nainen määrää miehen kantamaan ulos kaikki matot, peitot ja muut romppeet tuulettumaan. Mies pyörähtelee tuvassa eksyneen näköisenä.
– Voit mennä johonkin, tokaisee nainen. Täällä vain seisot edessä.

Helpottuneena mies lähtee omiin hommiinsa, rassailee traktoria ja mottorisahoja.

Tällä kertaa nainen siivoaa vain vähän, pinnaa ikkunanpesusta ja muusta ”pikkuhommasta”. Imuroi, pyyhkii pölyjä ja pyyhkii ovet ja lattiat. Hakee varastosta puhtaita mattoja, jättää ne ulos tuuletustelineeseen toviksi.

Istahtaa sohvalle, katselee tyytyväisenä ympärilleen. Hyvä kun sain tämänkään verran siivottua, on heti mukavampi olla. Joulukukkiakin on jo tullut, muutama ystävä ohi kulkiessaan pistäytynyt.

Aatonaaton iltana olohuoneen lattialle ilmestyy pahvilaatikko, johon on kuusi pakattu. Siinä kuusi yöpyy, ei se oikein kiinnosta kumpaakaan. Televisiota tulee jääkiekkoa, sitä mies seuraa ja nainen koneellaan istuu ja tutkii maailman menoa. Facebookissa yksityisviestillä sisko kyselee ”tuutteko vaikka aattona meille syömään”. Nainen kauhistuu, ei halua omaa aattorauhaansa häiritä kyläreissulla. Kysyy kuitenkin mieheltä mielipidettä. Onneksi ovat tässä asiassa samanmielisiä. Ei mennä sinne, eikä muuallekkaan.

Aattoaamuna saadaan kuusi paikoilleen ja siihen kynttilät ja koristeet, ne samat ikivanhat, mitkä aina ovat olleet. Punaiset puupallot ja muutama leveä nauha. Näillä mennään taas.

Tuvan pöydälle nainen laittaa punaisen liinan, se on joulun merkki tässä huushollissa. Koristelaatikosta löytyy läjä pöytäkynttilöitä, joita vain vähän poltettu. – Nämä poltetaan ensin, lie nämä jo viime vuonnakin olleet edellisen vuoden jäännöksiä. Isolla tarjottimella on monenlaista kahvileipää reilu määrä. Sen seitsemää sorttia. niitä, mitä nainen on leiponut. Ainoastaan puuttuvat talonpojanleivät, ne on syöty jo joulua odotellessa.

Molemmat vaihtavat yllensä siistimpää vaatetta, ei ykkösiä, vaan kuten mies sanoo ”puolipyhät”. Ollaan valmiita joulun viettoon.

Joulurauhan julistus katsotaan telkkarista ja sitten keitetään kunnon kahvit. Sukulaisnainen tulee pistäytymään. Hän on hautuumaareissulla, kertoo, että ”jos ei ihan pakko ole sinne mennä, niin parempi pysyä kotona, on pahat kaljamat siellä, tosi hankala liikkua. Teidänkin haudoilla jo paljon kynttilöitä”.
– No nythän helpon lykkäsi. Minä en ainakaan sinne lähde, kyllä muistan kaikki siellä olijat muutenkin, ei minun tarvitse sinne lähteä näyttämään ihmisille, jotta ”katsokaa, tässä minä menen muistamaan rakkaitani, niitäkin, joitten temput joskus ottivat päähän”! Naisella on monestikin tapana suhtautua asioihin jonkin verran sarkastisesti. Kaikella ystävyydellä.

Mies kuitenkin kerää kassiin kynttilöitä ja lähtee. Nainen muistuttaa, että veisi kynttilän naapurin mummon ja papan haudalle.

Hyvän tovin viipyy mies reissullaan, jää juttelemaan useitten ihmisten kanssa. Oikein nauttii olostaan, kun ei nainen ole komentelemassa, ”ala jo tulla, pitää joutua kotiin”.

Sillä aikaa nainen kattaa joulupöydän. Tietysti paremmat astiat käyttöön!

On nyt pöydässä tavaraa, evästä monenmoista, aseteltuna kauniisti tarjoiluvadeille.
– Kuka tämän kaiken syö? Kyllä ihmisen pitää olla tyhmä, miettii nainen. Ehkä joskus vuosa sitten, jolloin pöydän ympärillä oli enemmän porukkaa ja muutenkin on runsas syöminen jouluna ollut ilon aihe. Mutta nyt? Joka päivä on evästä tarjolla sen mitä tarvitsee. Tai enemmänkin. Ainakin meillä, tuumii nainen.

– Kyllähän mekin tiedetään, minkä takia joulua alun perin on alettu viettää! Mutta ei siitä tiedosta paljon ole meillä välitetty. Ei tässä oo mitään järkeä. Joskus aikanaan vielä joltakin tuntui, mutta nyt minäkin vain väsytän itseni. Ja moitin miestä siitä, että hän ei häslää asian kanssa yhtä lailla kuin minä. Näin nainen puhelee itsekseen.– Kyllä ensi jouluna, jos elän, lopetan tämän perinteen.

Nainen katselee tyytyväisenä aikaan saannostaan. Katettua pöytää, siistiä, jouluiseksi koristettua kotia.

Kotiin palattuaan mies sytyttää pihalle ulkotulet, vie kynttilän myös vähän kauemmas syksyllä tuonilmaisiin siirtyneen nelijalkaisen metsästyskaverinsa lepopaikalle..

Hiljaisina nainen ja mies syövät. Hyvältä maistuu, mutta jotenkin ei tunnu oikealta, naisen mielestä ainakaan. Liika on liikaa. Ainakin ruuan määrässä. Nainen tuntee itsensä tyhmäksi, kun lastaa pöydästä ruokia takaisin jääkaappiin ja astioita tiskikoneeseen.

¬– No entäs sitten, mitäs nyt tehdään? Mies menee pitkälleen sohvalle. Koputtaa sohvan reunaa.
– Tuleppa muori nyt tänne joulupukin viereen pötkölleen, kokkeillaan, vieläkö mahutaan kaheltaan tähän vanhalle sohvalle.
Nainen hyrähtää hyvästä mielestä, tunkee itsensä pukin viereen. Hyvin mahtuu. Tuntuu joululta.

– Katsotaan sitten vaikka ensi jouluna, jos johonkin mentäisi. Voihan näitä perinteitä vähän uudistaa, Pukki puhelee. – Niin, jos eletään, sanoo muori.

Mies puhaltaa viereisellä pöydällä palavat kynttilät sammuksiin.

Nukahtavat, hyvää Joulua heille.

Share

Post navigation

4 comments for “Joulutarina

  1. Poikamies kolmannessa polvessa
    1.1.2020 at 15:28

    Olipa terttomi joulutarina vailla vertaa ja niin totta joka sana. Kiitos oikein rämäkästi:-)

  2. Sakari H
    4.1.2020 at 12:34

    On jälkilöylyjä. Olkoon tässä Joulun jälkitoivotus.

    https://youtu.be/kpxrgG5bf9k

  3. Sakari H
    4.1.2020 at 15:00

    Jatketaan hyväksi koetulla linjalla, kun jäi tuo Joulukorttinikin toimittamatta Värtsiin.

    https://www.youtube.com/watch?v=SED_ZjmFm-4&feature=share

  4. irene peuhkurinen
    5.1.2020 at 9:27

    Ihan kuin meidän joulu, paitsi että käytiin myös saunassa..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *